30. marraskuuta 2007

No news is good news... or is it?

Minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia. Otetaan ne huonot ensin.

En ollut huomannut tätä ennen kuin Serika asiasta huomautti. Siis Bloggerissa ei näköjään enää voi kommentoidessa linkittää blogeihinsa muut kuin blogger-tunnuksen omaavat. Onpahan harvinaisen perseestä! En tiedä onko bloggerilla joku hyvä syy sen url-kohdan poistamiseen, mutta toivottavasti saavat paljon vihaista palautetta ja ratkaisevat asian jotenkin. Onhan se nyt hitsi! Eihän kaikki voi olla bloggerin käyttäjiä ja kyllä minä haluan löytää tieni muidenkin blogeihin. Bloggerin tunnukset voi tietysti luoda kuka tahansa, vaikka bloggaisi Vuodatuksessa tai muualla, ja laittaa vain bloginsa osoitteen profiiliinsa siihen "my web page" -kohtaan. Tai sitten kylmästi vaan lätkäistä bloginsa osoitteen kommentin loppuun, mikä saattaa tuntua hassulta. Voi aikoja! Teen kohta protestin ja muutan taas muualle... (En jaksaisi millään!)

Sitten ne hyvät uutiset. Marikki ystävällisesti kertoi, että se omituinen Tampereen läpsijä on saatu Turussa kiinni! On turkulaisistakin näköjään jotain hyötyä. (No heko heko). Myös Ilta-Sanomat vahvistavat tämän tiedon. Nyt voimme taas jalkautua Tampereen keskustaan ilman läpsimisen pelkoa. :D

Tehrään tästä ny numero

Tämä asia on saanut viime päivinä aika laajasti huomiota kaikkialla, mutta jos että vielä tiedä, niin käykäähän täällä. Ei näin!

Itse en henk.koht. pysty katsomaan noita kuvia ja videoita, jos haluan säilyttää yöuneni ja järkeni, mutta vetoomuksen ainakin allekirjoitin. Allekirjoittakaa tekin! En rupea vegaaniksi, mutta aina sitä jotain voin tehdä omalta osaltanikin. (Ja hei, älkää ostako vapaiden kanojen munia, ostakaan luomukanojen munia. Ne "vapaat" kanat eivät ole yhtään iloisia.)

Ja voi kyynel, että nyt oikein rikosilmoitus, kun ministerin tyttären tilalla on käyty salaa kuvaamassa yöllä. Noinkohan tilalle olisi saanut luvan mennä kuvaamaan päiväsaikaan? Uskallan epäillä. Luulen, että ajatus tämän toiminnan takana on parin rikossyytteen arvoista.

Ugh. Sisäinen viherpiiperöni on puhunut.


Edit 13.05: Näköjään nuo sivut on nyt nurin (tod.näk. suuren kävijämäärän vuoksi), mutta täällä on ainakin linkkejä noihin videoihin YouTubessa.

Edit 13.11: Nyt pitäisi linkkien toimia. So far, so good.

29. marraskuuta 2007

Tip tap

Teen tämän joulumeemin nyt, jonka kaikki muut ovat jo tehneet ja johon kaikki muut ovat jo haastettuja, paitsi minä. (En nyt mitenkään yritä vetää marttyyrin viittaa tässä harteilleni)...


1. Missä vietät joulusi tänä vuonna?
- Luultavastikin ihan Tampereella tuolla vanhempien luona.

2. Keiden kanssa?
- Vanhempien, kuten sanottua, ja siskon ja kattimatin.

3. Mitä olet pyytänyt joululahjaksi?
- Tähän mennessä olen pyytänyt vasta maailmaan rauhaa. Materialistista puolta en ole vielä miettinyt.

4. Mitä aiot antaa joululahjaksi?
- En ole hankkinut yhtään joululahjaa vielä. Saas nähdä.

5. Aiotko koristella joulukuusta?
- En aio.

6. Aiotko leipoa pipareita/joulutorttuja?
- Joulutorttuja ehdottomasti ja joulukakun myös. Äiti saa hoitaa piparipuolen.

7. Aiotko syödä joulukinkkua?
- Aion. Paljon.

8. Entä laatikoita?
- Mahdollisimman vähän. En käsitä kuka niistä oikeasti tykkää.

9. Aiotko laulaa joululauluja?
- Ilman muuta. Vähän samanlainen kysymys kuin että osaavatko kalat uida.

10. Aiotko juoda viiniä?
- Saatanpa juodakin. Sitä hehkuviiniä täytyy vähän varoa, kun meinasin olla viime vuonna joulupöydässä ihan tip tap.

11. Missä vietit viime vuoden joulun?
- Porukoilla myöskin.

12. Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
- En kyllä muista minkä joulun muistan. Koulussa sanottiin, että ensimmäiset lapsuusmuistot ovat 4-5 vuoden iästä. En kyllä ole varma onko tuo totta.

13. Entä ensimmäinen muistamasi joululahja?
- No hitsi en kyllä muista. Yksi nimimuki on mieleenpainunut, mutta en muista miten iso tai pieni olin sen saadessani.

14. Kun olit lapsi, koristelitko kuusen?
- Koristelin varmaan osittain ainakin.

15. Onko jotain, mitä toivoit monta vuotta joululahjaksi, muttet koskaan saanut?
- Sitä rauhaa ei ole maailmaan vielä ainakaan tullut, joka jouluisesta toivomuksestani huolimatta. Ja varmasti aika moni lelu on jäänyt saamatta.

16. Tuleeko teille vielä joulupukki?
- Tuskinpa vaan.

17. Miten uskosi joulupukkiin lopahti?
- En muista miten oma uskoni lopahti, mutta muistan kyllä siskon järjestämän kohtauksen, kun äiti kertoi pukin olevan satua.

18. Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
- Pelkäsin. Toisena joulunani huusin kuin palosireeni pukin yrittäessä lähestyä minua, joten äiti joutui viemään minut toiseen huoneeseen.

19. Pelkäätkö joulupukkia nykyään?
- Jos se sisälle yrittäisi, niin ehkä pelkäisin.

20. Onko täällä kilttejä lapsia?
- Aina välillä.

21. Katsotko jouluisin jouluelokuvia?
- Yritän olla katsomatta. Ei oikein innosta.

22. Jos katsot, mitä?
- Erityisesti Lumiukon yritän olla katsomatta.

23. Entä katsotko joulukalentereita telkkarista?
- Nykyisin tulee niin mälsiä, mutta The Joulukalenteri on must.

24. Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
- Aamulehden joulukalenteri on pakkosyötetty minulle kotiin, joten se on. En ole vielä ostanut mitään muuta, en taida ostaakaan.

25. Onko sinulla mitään tiettyjä joululauluja, joita tykkäät kuunnella?
- Tykkään rauhallisista kotimaisista ja sitten esim. Louis Armstrongin joululauluista ja sitten niistä vähän rokimmista, kuten Hanoi Rocksin Dead by Xmas ja sellaiset.

26. Lempijoululaulusi?
- Hmm. Se aina vähän vaihtelee. Tonttu, En etsi valtaa loistoa, Oi jouluyö... Sellasia.

27. Esiinnyitkö koskaan koulun joulujuhlissa?
- Esiinnyin. Varmaan joka vuosi. Tuntuu, että meidän oli aina pakko kaikkien osallistua. Koska minulla oli tummat pitkät hiukset, jouduin useammin kuin kerran olemaan Maria joulukuvaelmassa.

28. Miksi/miksi et?
- No kun pakotettiin.

29. Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?
- Ihan sama missä, mutta haluaisin kerrankin söpöstellä joulun oman rakkaani kanssa.

30. Onko teillä varsinainen joulu 24. vai 25. päivä?
-Aattohan se.

31. Pidätkö joulusta? Miksi?
- Pidän ja en. Tykkään tunnelmasta, mutta toisaalta kaikki tuntuu vähän teennäiseltä. En osaa selittää.

28. marraskuuta 2007

Sick and tired

No kipeä en ole, mutta kylläpäs taas onkin väsynyt olo. On niin pimeää. En muista, että aiempina vuosina tämä pimeys olisi jotenkin näin lyönyt maihin kuin nyt. Koulussakin olin tänään aivan ulalla. Hädin tuskin osasin muodostaa kokonaisia lauseita. Tuosta koulustakin alan saada jo tarpeekseni tältä lukukaudelta. Ei jaksaisi enää mitään, mutta pari duunia on vielä pakko hoitaa loppuun. Joulukuun lopun voikin sitten ottaa rennosti, mutta tottahan se menee älytöntä vauhtia ja kohta on taas tammikuu. Olen luvannut itselleni tekeväni tammikuussa jotain. Toivottavasti en jänistä. Kerron tarkemmin sitten, kun se on ajankohtaista.

Vaikka minulla on nuo hienot uudet ääniä suodattavat kuulokkeet, niin silti tänään bussissa ärsytti kännyköihin puhujat. Minua ei ikinä ärsytä oikeasti toisten kännykkään puhuminen, mutta tänään teki mieli repiä ne luurit niiden naisihmisten käsistä ja huutaa, että lakkaa nyt jauhamasta paskaa! En tiedä, joku raivohulluus on varmaan iskenyt minuun. Onneksi huomisen jälkeen ei tarvitse taas muutamaan päivään käydä ihmisten ilmoilla.

Yritin tänään keskustassa bongata (ja väistellä) tätä omituista läpsijää, mutta onneksi emme osuneet toistemme reiteille. Ihan vaan Ilta-Sanomille ja muille tahoille tiedoksi, että kuva olis kiva. Tällä hetkellä epäilen jokaista vastaantulijaa potentiaaliseksi läpsijäksi.

Alan muristen tehdä yhtä kouluhommaa.

27. marraskuuta 2007

Muistomeemi

Hurmaava Brim haastoi minut tällaiseen Myrskyttären keksimään muistelumeemiin.

(Hiukan säännöissä oli tulkinnan varaa, että lisäänkö oman sanan loppuun vai vaihdanko sen tuohon Brimin sanan tilalle. Päätin nyt vaihtaa sen kohtaan 16, koska muuten tämä meemi venyy ennemmin tai myöhemmin loputtoman pitkäksi.)



Säännöt:
- Tässä on lueteltu 15 sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.
- Jos juuri siitä sanasta ei tule mieleen mitään, niin kerro jostain siihen läheisesti liittyvästä asiasta.
- Saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta muistuu mieleen paljon juttuja.
- Lopuksi: keksi luetteloon yksi sana lisää ja muistele siihenkin sanaan liittyviä lapsuuden tapahtumia.

1. kampa
- Kammasta tulee aina mieleen isän kampa. Isällä oli tai on yhäkin aina kampa takataskussa tai jossain. Se kiehtoi kovasti pienenä ja sitä piti saada aina vähän lainata. Isompana hommasin ihan oman kamman. Vaikka käytänkin hiusharjaa tämän kuontalon sukimiseen, niin kampaa tarvii toisinaan apuna kampauksen laittamisessa. En kuitenkaan ikinä ole harrastanut sellaista tupeeraamista kuin jotkut tuolloin 90-luvulla...

2. lintu
- Lapsuuden muistoja linnuista ovat lähinnä lokit, jotka pesivät kesäisin naapuritalon katolla ja joiden poikasten toikkarointia saatoin seurata keittiön ikkunasta. Ja naakat, jotka tuovat erityisesti muistoja siitä, kun olin serkun luona kesäisin yhdessä pikkukaupungissa. Naakat myös asustelevat nykyisin asuinpaikkani ympäristössä. Muistan myöskin lapsuudesta, kun kotipihamme puussa istuskeli hetken jos toisenkin joku varpushaukan tapainen.

3. meri
- Meri on ihan kiva. Tällaisena sisäsuomalaisena kokemukseni merestä ovat vähäiset. Järvet antavat samat kiksit. Erityisesti isot järvet, joiden välissä täällä Tampereella elellään. Pikkujärvetkin käy paremman puutteessa. Olen muistaakseni kerran uinut meressä. Laivareissuilla en pidä merestä, koska se keikkuu.

4. kitara
- Innostuin nuorempana kitaroista ja vahingossa hajotin isäni Landolan, josta olen pahoillani vieläkin. 25.1.2002 ostin oman klassisen kitaran hintaan 150 euroa. Se oli hämmentävää aikaa, koska eurot olivat olleet vasta vajaan kuukauden käytössä. Silloin oli ollut myös järjetön lumimyrsky, koska muistan raahanneeni sitä kitaraa Hämeenpuistossa polviin asti ylttyvässä umpihangessa. Sittemmin olen käynyt oikein soittotunneillakin. Rakastan kitaroita.

5. kello
- Pienenä aina pelkäsin, että muu maailma ei muista kääntää kelloja talvi- tai kesäaikaan, ja olen liian aikaisin tai liian myöhään koulussa maanantaiaamuna. Muistan myös omistaneeni pienempänä sellaisen pop swatchin, tai mikä se oli. Sellaisen, mistä lähti kellotaulu irti ja sen saattoi kiinnittää vaikka paidan helmaan tai minne ikinä. Nykyinen rannekelloni on ollut minulla ties kuinka monta vuotta, enkä oikeastaan nykyisin tykkää pitää kelloa ranteessa.

6. oksentaminen
- Olen aina inhonnut oksentamista sydämeni pohjasta. Oli kyse sitten omasta tai jonkun muun oksentamisesta. Lapsena suorastaan pelkäsin oksentamista. Minut täytyi sijoittaa toisaalle nukkumaan, jos siskolla oli vatsatauti. Muistan, että hädin tuskin uskalsin käydä meidän huoneessa, jos tilanne oli päällä. Nykyisinkin, jos vaikka televisiossa näytetään oksentamista (kuten BB:ssä usein), pistän silmät kiinni, sormet korviini ja lallatan kovaan ääneen. En myöskään itse yhäkään oksenna kuin viimeisessä hädässä.

7. mummo
- Lapsena minulla oli kaksi mummoa. Vähän isompana lapsena niitä oli enää yksi ja teini-iässä ei ollut yhtään mummoa. Sen pidempään eläneen mummon kotitaloa sanoin mummolaksi ja se on myös ehkä yksi parhaista paikoista ikinä tässä maailmassa. Harmi, etten saanut tuntea mummojani aikuisemmalla iällä.

8. kirja
- Luin lapsena ja nuorena huomattavasti enemmän kuin nykyisin. Ensimmäinen muistamani ihan oma kirja oli joku Kultainen aapinen, jonka kannessa oli kukko, ja joka varmaankin osittain auttoi minua oppimaan lukemaan.

9. pipo
- Lapsena minulla oli sinipunaraidallinen leuan alta somittava pipo, jossa oli ihan järkyttävän pitkä hiippa. Tykkäsin siitä kovasti. Jossain vaiheessa varhaisnuoruutta pipo taisi olla vähän nolo juttu, mutta joku taisi kertoa kertomuksen siitä, kuinka joku oli kuollut kun aivot olivat jäätyneet, joten käytin aina kiltisti pipoa, jos oli riittävän kylmä. Nykyisin pipot ovat suuressa suosiossani.

10. matematiikka
- Matematiikkaan minulla on viha-rakkaussuhde. Olin peruskoulussa hyvä matematiikassa, paitsi Pythagoraan opit menivät aivan yli hilseen. Olen hyvä laskemaan päässäni ja hyvä kaikessa matematiikkaan liittyvässä, missä on joku järkevä logiikka, mutta sitten taas se matematiikka, mikä on sitä "oikeata" matematiikkaa, on mielestäni ihan saatanasta. Todistelkaa vaan keskenänne kaikkea paskaa, minä en siihen bisnekseen lähde.

11. metsä
- Metsät näyttää kivoilta, mutta oikeastaan pysyttelen mieluummin metsästä poissa. Paitsi jos siellä on kunnollinen polku jota kulkea, enkä ole välittömässä vaarassa esimerkiksi karhujen tai hirvikärpästen hyökkäysten taholta. Lapsuudesta ja nuoruudesta en muista kovinkaan suuria muistoja liittyen metsiin. Paitsi siinä missä meidän mökki nykyisin on, oli ennen metsä. Nykyisessä kotipihassanikin on pieni metsä.

12. ukkonen
- Pienenä pelkäsin ukkosta, etenkin jos satuin olemaan ulkona ukkosen iskiessä. Ikinä en ehkä ole juossut niin lujaa kuin ukkosella lapsena. Mummolassa pelkäsin enemmän ukkosta kuin kotona, koska siellä sähköt katkeilivat ja puhelimet pirisivät omia aikojaan. Joskus myös peloteltiin, että salama voi lyödä puhelimen luurista. Isompana en sitten niin ole pelännytkään ukkosta, paitsi ehkä jossain mökillä metsän keskellä. Tykkään ukkosesta, jos olen sivistyksen parissa. Viime kesänäkin toivoin koko ajan ukkosmyrksyä saapuvaksi, mutta turhaa oli se toivo. Pari kertaa taisi jyrähtää. Maj Karman Ukkonen on myös hyvä biisi.

13. hiukset
- Ihan pienenä minulla oli kiharat hiukset. Sitten ne kasvoivat ja oikenivat. Minulla on aina ollut paksu tukka. Ja pienenä myös hyvin pitkä. Äiti leikkasi itse minun hiukset johonkin ikävuoteen asti. Joskus yläasteella kyllästyin pitkään tukkaan ja leikkautin sen lyhemmäksi. Teininä kävin ensimmäisen kerran värjäyttämässä hiukseni mustiksi jossain ammattikoululla. Siinä kesti kolme tuntia. Sittemmin olen suorittanut monenlaisia väri- ja pituuskokeiluja. Lähes musta on hyvä väri ja tulen hulluksi, jos hiukseni eivät ylty kiinni. En myöskään voi sietää sitä, jos hiukset tulevat naamalle.

14. sisko/veli (valitse toinen)
- Sisko. No mitäs siitä. Lapsena ja nuorena sen kanssa oli toisinaan kivaa, ja toisinaan se taas otti kupoliin enemmän kuin tuhat västäräkkiä. (En kyllä tiedä miksi västäräkit ottaisivat kupoliin, mutta kai ne, jos niitä olisi tuhat kerralla). Isommaksi tultuamme olemme lakanneet tappelemasta ja myös eri osoitteisiin muuttaminen on huomattavasti vähentänyt ärsytystä. No ei, kyllä meillä varmaan enemmän on ollut kivaa kuin ärsyttävää. Vertailukohtaa ei ole, joten ihan kelvollinen sisko se on. (Lukee se tämän kuitenkin).

15. ikkuna
- Ikkunasta ensimmäinen mieleen tullut muisto on sellainen, kun makasin sateella vanhempieni vuoteessa ja katselin ikkunassa valuvia vesipisaroita. Seurasin aina jonkun vesipisaran matkaa ylhäältä alas ja katselin miten ne yhdistyivät toisiinsa ja miten ne sitten jatkoivat taas matkaansa yhtenä vesipisarana.

16. koira
- Olin pienenä paljon koirarakkaampi kuin nykyisin. Olisin kovasti halunnut omaa koiraa, mutta en sitä ikinä saanut. Taisin monesti jopa epätoivoissani tirauttaa itkut, kun en saanut koiraa, vaikka olisin niiiiin halunnut. Mummolassa oli maailman ihanin ja kiltein koira, jonka kanssa oli ihana halia ja jonka vatsa oli pohjaton pönttö. Isompana sitten siirryin koiraihmisestä kissaihmiseksi ja siinä pysyn.


En oikein keksi ketä haastaisin. Jokainen halukas saa jatkaa, mutta kertokaahan siitä sitten tuolla kommenttiosastolla, niin osaan tulla vakoilemaan.

Enkä muuten jaksa enää oikolukea tuota tekstiä...

'Scuse me while I kiss the sky

Tämä tyyppi täyttäisi tänään 65 vuotta, jos ei olisi kuollut 27-vuotiaana.


Adblock



Laitoin nyt peräti uuden profiilikuvan tuohon ja jos jollain on jotain valittamista, niin saa mennä sanonko minne inisemään. Sarvikuvaa en vielä ainakaan uskaltanut laittaa, koska olen siitä ehkä jopa tunnistettavissa, enkä halua sen jäävän näkyville ympäri blogistaniaa aina kun kommentoin johonkin bloggerin blogiin.

Illemmalla sitten meemiä.

26. marraskuuta 2007

Mumskis mumskis

Nyt kun vatsani on täynnä pastaa (tavallista makaronia) ja kanaa cordon bleu (sellaisia pakasteklönttejä), voinkin kirjoittaa tästä aiheesta. Luin nimittäin eilen illalla Turistin avautumisen valmisruoista ja täytyy sanoa, että se herätti ajattelemaan. En enää edes halua tietää mitä tungen kitusiini syödessäni valmisruokia. Itse asiassa söisin paljon mieluummin oikeata ruokaa kuin valmisruokaa, mutta mutta...

Minä en pidä ruoanlaitosta. En oikeasti. (Miksi tunnen itseni epäkelvoksi naiseksi, kun sanon näin?) Ruoanlaitto on tylsää. Se saattaa mennä pieleen. Siitä tulee sotkua. Enkä ennen kaikkea halua kuluttaa ruoan valmistukseen enempää aikaa kuin mitä sen syömiseen kuluu. No, koulussa kyllä saa hyvää ruokaa edullisesti, mutta kun asuu täällä takapajulassa, niin ei sinne jaksa pelkän syömisen vuoksi matkustaa. Ja toisaalta, mistäs minä tiedän mistä ne koulun lihapullat on tehty, sian- tai naudanlihasta vai broilerista ja niistä lihankaltaisista aineista? Toisinaan taas koulupäivän aikana en vaan ehdi syödä, joten kotiin päästyäni olen niin heikkona, että en voi kuin odottaa ruoan mahdollisimman pikaista valmistusta. Keitä siinä nyt sitten perunat ja käristä ruskea kastike!

Yhtenä päivänä katsoin kaupassa jotain kotletteja (?) ja niiden mainittiin sisältävän [jotain] prosenttia lihaa tai lihankaltaista tuotetta. Ällötys hulvahti lävitseni ja pakkaus jäi hyllyyn. Mitä on tämä lihankaltainen ainesosa? (Älkää kertoko!) Ei sillä, että muutenkaan olisin välttämättä ostamassa tuotetta, jonka nimi on kotletti... Myöskin kaikki jonka-teki-äiti-firmassa tai vastaavissa työskennelleet sanovat, että jos näkisitte sen valmistusprosessin, niin ette söisi noita ruokia. Uskon sen, enkä halua tietää.

Ongelma onkin nyt seuraava. Miten ihmeessä minä pystyn syömään terveellisesti näkemättä kuitenkaan kohtuutonta vaivaa (yli 15 minuuttia) sen valmistukseen? Voisiko joku kertoa? Ihan sellaiset step-by-step -ohjeet terveellisen, hyvänmakuisen, nopean, vaivattoman ja sotkua tuottamattoman ruoan valmistukseen olisi kivat. Tai miksei kaupassa myydä valmista terveellistä ruokaa? Voisin jopa maksaa siitä hieman enemmän. No okei, jossain Stockalla tai Sokoksella myydään, mutta kun yhäkin asun täällä periferiassa, niin se ehtii jäähtyä matkalla. Enkä minä omista mikroaaltouunia! Sitten se täytyisi taas siirtää uuninkestävään astiaan ja lämmittää uunissa, josta taas seuraa aikaa, vaivaa ja sotkua...

Ratkaisu ongelmaani: Tarvitsen miehen, joka pitää ruoanlaitosta - and I shall get one!


Ps. Kokkaavat siippaehdokkaat voivat ottaa jonotusnumeron, mutta minun täytyy varoittaa: jonotusnumero 1 on jo napattu.

Pps. Ai niin. Se äänestys päättyi, ja koska kansa puhui, niin poistin sen profiilikuvani. 41 %:n mielestä kuva oli pelottava ja 20 %:n mielestä ruma. 20 % piti kuvaa söpönä ja vain 6 % oli rakastunut siihen. 10 % ei välittänyt asiasta laisinkaan ja blogger söi 3 %.
Laitan uuden kuvan sitten jos/kun huvittaa.

25. marraskuuta 2007

1000!!!

Aivan kohta tulee täyteen 1000 kävijää tässä uudenkarheassa blogissani! Wohoo!!!

Kuka on tuhannes kävijä?! Uskaltaako kukaan tunnustaa???

Tarjoan virtuaalikakun ja selkääntaputuksen tuhannennelle kävijälle!


Edit klo 14:08

Tuhannennennesta kävijästä tuli nyt vähän kiistaa ja epäselvyyttä, mutta tilastoja tutkittuani julistan Oharin oikeaksi voittajaksi! Tässä oharille selkääntaputus (tap tap) ja kakku.


Ja koska ehdin jo julistaa Willen voittajaksi, niin Wille saa joulutortun lohdutuspalkinnoksi sekä rapsutuksen päälaelle (raps raps).



Ja tästä tuloksesta ei kiistellä.

24. marraskuuta 2007

Tuplabonuspäivä

Koska tänään on enää tasan 200 päivää jäljellä aikaa, jolloin ikäni alkaa numerolla 2, saatte päivän kunniaksi 2 meemintapaista. Ilahdutte tästä varmasti suuresti.


Ensin Skrubun vitonen:

1. Katsotko televisio-ohjelmia televisiosta (millainen se on, kuinka vanha), tietokoneen näytöltä (miksi) tai ehkä jollain muulla laitteella?

Kyllä, todellakin katson televisio-ohjelmia televisiosta, silloin kun katson. Kyllä 21 tuumaa on aina enemmän kuin 17 tuumaa, jos ette tienneet. Telkkari on tuollainen LG:n suoralla kuvaputkella (?) varustettu ja 21 tuumainen, kuten jo mainitsinkin. Harmaa. Jännää.

2. Onko sinulla digiboksia? Miksi, millainen ja koska hankit sen? Jos ei: miksi ei? Ajattelitko hankkia sellaisen?

On digiboksi. Siksi, että muuten ei näkyisi kohta enää televisio ilman sitä. En kehtaa edes ääneen sanoa millainen se on, koska se on niin posh, mutta tallentava kahdella virittimellä. Kesällä hankittu, mutta en kerro kuka hankki, koska luulette pian minun olevan hemmoteltu kakara.

3. Katseletko peruskanavien ohella mitään maksullisia? Jos katsot, niin mitä kanavia?

En katso mitään maksullisia, ainakaan kotona ollessani. Kylässä voin katsoa, jos sellaisia on tarjolla.

4. Mitäs luulet, tuleeko mobiilitelevisiosta koskaan hittiä?

Riippuu kai siitä katseleeko vaikka Voicea siitä mobiilitelevisiosta. Siellä soitetaan useinkin hittejä.

5. Maksatko tv-maksua?

No way, José. Telkkarini "hajosi" yllättäin, kun päätettiin tv-maksun säännöllisistä korotuksista vuoteen öö asti.


Ja sitten vielä Minjalta tällainen meemi, että kumpi on hotimpi kissa ja silleen. (En ole tiettävästi mies kuitenkaan.)


Kumman kaa -meemi erityisesti miehille, eli ruksaa parivaljakosta mieleisesi!

{ } Sigourney Weaver
{x} Isabella Rossellini (etenkin nuorempana)

{x} Kata Kärkkäinen (jos pakko on valita)
{ } Laura Malmivaara

{x} Eva Longoria (ei tiettävästi ole vampannut
{ } Angelina Jolie Jennifer Anistonin miestä)

{ } Anneli Saaristo
{x} Ulla Tapaninen (olisi varmaan ainakin hauskempaa)

{x} Uma Thurman (paremman näköinen ja tekee leffoissa
{ } Nicole Kidman muutakin kuin vain aukoo suuta kuin kala
kuivalla maalla)


{ } Leena Harkimo
{x} Kirsi Piha (ihan nätti, kun ei puhu)

{x} Jessica Simpson (söpömpi ulkonäöllisesti)
{ } Christina Aquilera (näyttää twisted sisterin laulajalta)

{x} Maria Guzenina (en oikein välitä kummastakaan)
{ } Tanja Saarela

{ } Victoria Beckham
{x} Niina Herala (ei ihan niin muovisen näköinen)

{ } Pirre (Eija Vilpas)
{x} Hansu (Riitta Havukainen) (ei ihan niin ärsyttävä)

{x} Lena Olin (kauniimpi, vaikka vähän botoxisen näköinen)
{ } Gina Davis

{ } Erja Häkkinen
{x} Outi Mäenpää (molemmat ärsyttää ihan kympillä)

{ } Irina Björklund
{x} Miia Nuutila (nätti ja maanläheisen oloinen)

{ } Julia Roberts
{x} Sarah Jessica Parker (varmaan omana itsenään ihan kiva)

{x} Kiira Korpi (ei niin miehekäs kuin Eva)
{ } Eva Wahlström

{x} Hillary Clinton (jos nyt ihan pakko on, onhan Hillaryssa munaa)
{ } Päivi Lipponen

{x} Susanna Sievinen (voisin stailata sen näyttämästä hutsulta)
{ } Susanna Kuronen

{x} Lisa Marie Presley (paljon kauniimpi)
{ } Célin Dion

{ } Kaija Koo (en suostu, en vaan suostu!!!)
{x} Anna Hanski (ei ei ei ei ei, mutta jos pakko on)

{ } Arja Alho
{x} Angela Merkel (no, kai se on ihan fiksu)

{ } Aira Samulin (en kestäisi)
{x} Tarja Halonen

{ } Demi Moore
{x} Jennifer Aniston (aina pitää valita Rachel)

{x} Kristiina Halkola (ei tylsä ja nuorena erityisesti kaunis)
{ } Katri-Helena

{x} Naomi Cambell (jotenkin vaan)
{ } Claudia Schiffer

{x} Sofi Oksanen (no, ei varmaan yhtä ärsyttävä?)
{ } Leena Lehtolainen

{x} Salma Hayek (miten näitä voi edes verrata?)
{ } Pamela Anderson

{x} Madonna (ei ainakaan huulet putoa pussatessa)
{ } Melanie Griffith

{ } Sandra Bullock
{x} Gwyneth Palthtow (nätti ja saisi lapsipuolen nimeltä Apple)

{ } Agnetha Fältskog
{x} Anni-Frid "Frida" Lyngstad (nätimpi ja paremmin säilynyt)

{ } Halle Berry
{x} Penélope Cruz (ei kai sitä latinoa voi vastustaa)


No, nuo eivät nyt kauheasti herättäneet tunteita...

Blogger kiukuttelee nyt jotain noiden rivinvaihtojen ja muiden suhteen. Koittakaa ymmärtää.

23. marraskuuta 2007

Pretty but dumb

Annikilta löysin.


I am Cyril O'Reily

Which Oz character are YOU?


Ryhmähali!!!

Vittu kun nuo piparit löpsähtelee


Voi lääh ja puuh. Koko aamun ja päivän satoi vettä (nyt on niin pimeätä, että en tiedä tämän hetkistä tilannetta). Lähdin käymään viikonlopun ruokaostoksilla tuolla vähän kauempana. Menomatkalla pieni sade ei haitannut, olihan minulla sontsakin mukana. Kassajonossa oli tuskastuttavan kuuma kaulaliinassa ja muissa tamineissa, (pipon ja tumput olin sentään tajunnut ottaa pois). Ja sillä välin kun hengasin Citymarketissa, oli vesisade muuttunutkin rännäksi. Raahasin mukanani mm. mehua, glögiä ja limskapulloa, joten voitte kuvitella kassin painokertymän. En kyennyt pitelemään enää sateenvarjoa, tuulikin oli yltynyt. Siinä sitten raahustin kädet kassin painosta vapisten neliömetrin kokoisten märkien rättien lätsähdellessä naamaan ja tuulen sitten jäädyttäessä niitä märkiä länttejä. Onneksi bussi tuli melko pian ja pääsin huoahtamaan sen lämpöön ja kuivuuteen. Kotihissiin päästyäni huomasin sitten, että helvetin perkele, avaimia ei ole missään! Onneksi meillä tuo kiinteistöhuolto toimii näiltä osin hyvin, joten en joutunut kauaa odottelemaan rapussa. Mutta kylläpä oli rankka reissu...

Pipareista puheen ollen. Olen parina viime vuonna (eli viime vuonna ja eilen) nauranut itseni kipeäksi tämän kilpailun ansiosta. En tiedä olenko jotenkin tavallista kaksimielisempi ja lapsellisempi, mutta minusta tuo on ihan hulvatonta. "Kuvaa oma piparisi". Paljonkohan sinne lähetellään irstaita kuvia? Joo joo, jotkut ne pilaavat piparitkin muilta.

Otsikko on erään nuoren miehen suusta tullut repliikki, jonka kuulin eilen illalla ja nauroin sillekin itseni kipeäksi. En tiedä avautuuko tilannekomiikka kenellekään muulle. Tuskin sanojalle itselleenkään avautui. Mutta ei voi aloittaa lausetta sanalla vittu, jos loppu on sitten jotain noin herttaista. (Kyseessä oli kai jonkinlainen glögiin uitetun piparin hajoamisprosessi).

Viikonlopun alkua hyvää kaikille!

Ps. Piti laittaa joku ps. tähän postauksen loppuun, mutta en muista enää mikä se oli...

22. marraskuuta 2007

Babble babble bitch bitch

Willeltä kopsasin tällaisen meemin. Vaihteeksi puhutaan musiikista...

(Käytän tässä nyt musiikkivarantoani laajimmassa mahdollisessa merkityksessä, jotta nolojen biisien määrä maksimoituisi. Lista sisältää 1710 kappaletta.)


1. Avaa Winamp, iTunes tai mikä tahansa musiikin toisto-ohjelma.
2. Laita random päälle.
3. Kirjoita 20 ensimmäistä randomilla tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja.
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle.


1. Red Hot Chili Peppers - Otherside
Ihana biisi. Hauska video. Ihanat kitarat. Ihana John. Ja ihana Anthony, of course. RHCP:n olen tuntenut ja tykännyt pienestä pitäen, mutta oikeastaan joskus vuosi sitten se räjähti tajuntaani. Sitä ennen en nauttinut tästä NÄIN paljoa.

2. Jimi Hendrix - Little Wing
Kas, sattuipas. Tämä biisi oli tuolla eilisellä listallanikin, joten saatatte ehkä arvata, että tykkään. Ensimmäinen kosketukseni tähän biisiin taisi olla Skid Rown versio biisistä joskus vuonna -92 tai sen jälkeen. Näin sitä ollaan kehitytty sukkahousuhevarista kunnon hipiksi.

3. Alice In Chains - Confusion
Aivan ihana angstibiisi. Se oikein tihkuu Laynen äänestä. "Love, sex, pain, confusion, suffering, you're there crying, I feel not a thing"... Rakastan tätä kappaletta. Voisin jopa sanoa yhdeksi lempparikseni AIC:ltä, tosin niitä yksiä saattaa olla aika monta.

4. Marilyn Manson - This is the new shit
No hei kamoon, en oikeasti manipuloi tuota soitinta yhtään! Tämä biisi onkin kuultavissa tuossa edellisessä postauksessa. Me likey. Tämäkin on sellaista oikein mukavaa ja leppoista aggressioiden purkuun sopivaa musiikkia.

Äh... Tässä vaiheessa huomasin winampin soittelevan ihan väärää soittolistaa, mutta en jaksa aloittaa alusta. Ilmankos nuo neljä ensimmäistä olikin noin hyviä biisejä. Jatketaan sillä laajemmalla soittolistalla.

5. Rolling Stones - Paint it black
Tämä on joku live-versio biisistä. Yksi harvoista Rolling Stonesin kappaleista, joista tykkään. Voi niitä toki olla useampiakin hyviä, mutta en ole juuri kuunnellut. Tämänkin olen ladannut, koska esittäjänä muka oli The Doors. Joka se ei todellakaan ole. Mutta hyvä biisi.

Ja tässä välissä katkesi nettiyhteys pariksi tunniksi. Bloggeriin siirtymisestä ja sen autosavesta oli hyötyä. Ja taas jatketaan...

6. Juliet Jonesin Sydän - Meidän talossa
Tykkäsin Juliet Jonesista kovasti joskus siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Olen nähnyt bändin pari-kolme kertaa livenäkin. Tosin livebändinä JJS ei ollut kovinkaan loistelias. Levyltä parempi. Rumpali taidettiin ampua tässä joku vuosi. Tosin ei varmaan siksi, että olivat livenä huonoja. Tämä on hauska biisi. Leppoisaa musaa ja hyvät lyriikat. "Yläkerrassa kirjoittaa Jukka-Pekka, on sillä vaikeeta, kun täytyy olla älykäs ja rankka yhtä aikaa, on sillä vaikeeta"...

7. Green Day - Holiday
Green Daykin oli näitä teinitykkäysbändejäni, ja nyt sitten taas näiden "uusien" pari vuotta vanhojen biisien myötä. Tosin tämä Holiday taitaa sijoittua johonkin siihen välimaastoon ajallisesti. Oikein kiva biisi.

8. Lapsikuoro ja joku ukko - Joulupukki joulupukki
No niin, jo läks... :D Unohdin, että joululaulut on tällä samalla listalla. Oikein mukava ja perinteinen joululaulu. Tosin itse asiassa sieltä tylsimmästä päästä. Tuli piparkakun maku suuhun. Pitäisiköhän lämmittää glögiä?

9. Led Zeppelin - Immigrant Song
Tässä on paras tuo alkuhuuto. Tästä biisistä tulee väistämättä aina mieleen Conan O'Brien, koska se on niin monesti esittänyt tätä kappaletta siinä ohjelmassa. Ihan hyvä biisi, eikä onneksi ihan kymmenen minuuttinenkaan. Epänormaalin lyhyt Led Zeppelinin biisiksi.

10. Faith No More - Easy
Tästäkin tykkäsin joskus kiljoona vuotta sitten ja tykkään toki yhäkin. Tulee sellainen oikein leppoinen sunnuntaiaamu mieleen. Mukava biisi. Oikein mukava. Ja Mike Patton on tosi jees.

11. Juha Lehti - Rakkauden haudalla
Tsiljoona kertaa parempi versio tästä Juicen biisistä kuin se Jonna Tervomaan versio. Juha Lehti on ihku. Niin miellyttävä ääni. Sir Elwood on nähty livenä joskus tuhat ja yksi kertaa.

12. Juliet Jonesin Sydän - Kosto
Olinkin ihan unohtanut tämän biisin. Hyvä biisi, oikein hyvä! Tulee nuoruus mieleen. "Nyt oot kasvanut isoksi, et voi antaa anteeksi, pelkäät pimeää, hakkaat tyttöystävää, myöhemmin yhdessä itketään, päätetään sun täytyy tappaa se." Mikähän sen pitää tappaa?

13. Alice In Chains - Chemical addiction
Tämä biisi, näin olen kuullut, on jotain AIC:n varhaisia demoja, joita ei ikinä ole varsinaisesti levytetty. Näinä demoina liikkuu kaikkia feikkejä, mutta harjaantunut layne-korvani kyllä kertoo mikä on aito ja mikä ei. Eihän tätä nyt ihan pelkästään musiikillisten nautintojen vuoksi kuuntele, sen verran kasaria meininkiä. "I don't know much about heroin, but I wanna try just about everything once before I die"... Jotkut meistä elävät niin kuin opettavat.

14. Norah Jones - The prettiest thing
Salattu puoleni on jazz, blues ja tällainen rauhallinen, jonkun mielestä jopa unettava musiikki. Norah Jonesia ei vaan voi kuunnella tuntematta oloaan kevyeksi kuin höyhen leijailemassa ilmassa... Tämä ei ole kylläkään lempibiisejäni Norahilta. Enkä jaksa kuunnella tällaista kovin usein, mutta jos on sopiva fiilis.

15. Bob Dylan - Everybody must get stoned
Jaahas... Nämä kappaleet eivät kyllä mitenkään kerro omasta päihdekäyttäytymisestäni. :D Tykkään Dylanista. Olen kerran nähnyt sedän livenäkin, tosin se saattoi olla aika mielenkiintoinen kokemus. Lähinnä koska Dylan veti kaikki biisit tasan samalla sävelellä. Ne saattoi tunnistaa ainoastaan sanojen perusteella. Tämä on hauska kappale.

16. The Doors - Summer's almost gone
Doorshan nyt on ikisuosikkini. Rakastuin bändiin samalla kun teininä rakastuin yhteen poikaan, joka kuunteli Doorsia. Rakkaus Doorsiin kesti ja on sillä pojallakin vielä ihan oma paikkansa tuolla jossain sisimmässäni. (Toim.huom. Meillä ei siis koskaan ollut mitään, ja ehkä parempikin niin.) Tämä on aika verkkainen biisi, mutta oikein mukava. Valitettavasti kesä on jo kokonaan mennyt.

17. The Samshing Pumpkins - Age of innocence
Näiden kurpitsojen kanssa minulla on vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Joskus en jaksa yhtään ja joskus taas tykkään kovastikin. Tämä biisi on ehkä hitusen tylsä... En myöskään koskaan tiedä kuuluuko tuohon bändin nimen eteen tuo the vai ei?

18. Circus of power - Heaven 'n hell
Tässä taas yksi biisi, joka tuli Alice In Chainsina minulle. (Se vaan tuli jostain!) Totuushan siis on, että Jerry Cantrell soittaa tässä kitaraa, mutta muuta tekoa tällä ei ole AIC:n kanssa. Säilytin tämän soittolistoillani kuitenkin, koska tämä svengaa kuin hirvi. Ihan hyvä biisi.

19. Maj Karman kauniit kuvat - Jonnat tulevat
Tämä biisi on kyllä jotain siskon aivopesua. Tykkään Maj Karmasta, erityisesti tuoreemmasta tuotannosta. Tämä kuulostaa aika mielenkiintoiselta. Periaatteessa voisin tällaisesta räimeestä tykätäkin. Paljon rankempaa kuin uusi Maj Karma.

20. Offspring - Gone away
Offspringkin on kestosuosikki jo teinivuosilta. Tämä oli ainut bändi, jota eksän kanssa voitiin sovussa kuunnella. Gone away on kaunis, mutta ei kuitenkaan liian hidas biisi. Kertoo kuulemma Dexter Hollandin tyttöystävän kuolemasta. En tiedä onko totuus. Tykkään kuitenkin.


Siinäpä ne. Olisin voinut jatkaa pidempäänkin, kerta vauhtiin pääsin. Eihän siellä tullut edes vielä mitään joululauluja nolompaa.

Pläts vaan siihen jäi

Aikamoista mahalaskua on ollut eloni eilisestä lähtien. Täytyy lähteä kouluun ja yrittää pitää pää pystyssä. Marilyn sanokoon sanottavansa.


Adblock

21. marraskuuta 2007

Revenge

Onko kukaan pelannut koskaan pienempänä tai isompana peliä nimeltä Revanssi? Siinä laitettiin sellaisia värillisiä nappuloita sellaisen jutun taakse piiloon ja toisen pitää sitten vihjeiden perusteella yrittää arvata ne värit ja niiden järjestys. Kuulostaa varmaan vähän hölmöltä juonelta, jos ei tunne peliä, mutta se oli pienenä yksi minun lempipeleistäni. Ja varmaan olisi vieläkin, jos joku sitä kanssani suostuisi pelaamaan. Jostain syystä kukaan ei ikinä jaksanut pelata sitä kanssani pienenä. Ja minä rakastin sitä! Varmaan samasta syystä kuin rakastan logiikkaa ja sudokuja. Ja varmaan samasta syystä ne muut eivät halunneet pelata sitä kanssani, jotka tänä päivänäkään eivät tykkää logiikasta eikä sudokuista...

No joka tapauksessa se peli oli se, minkä huusin sieltä huuto.netistä viime viikolla. Ja jonka hain eilen postista, ja jonka lähettäjän haukuin pösilöksi, kun ei osannut kirjoittaa koko osoittettani paketin päälle. Arvelen, että siitä vanhempieni huostassa olevasta pelistä on jutut rikki ja nappuloista suurin osa kateissa, jos koko peliä enää tallessa onkaan, joten nyt minulla on oma! Ihan ehjä ja kokonainen. Kun vaan olisi vielä pelikaverikin. Sniif...

Pykäsin tuohon nyt äänestyksen, kerta olen saanut omituista ja jakautunutta palautetta tuosta kuvastani. Katsotaan miten äänestyksessä käy, vaikka en lupaakaan täällä vallitsevan demokratian. Saatan vaihtaa kuvan, jos kerta lukijoitteni herkät sielut järkkyvät tuosta, mutta saatan myös samalla mököttää hieman. Olette täten varoitetut.

Musacorner

Lumi haastoi tällaiseen mukavaan pikku musailuun:


Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan blogiisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat viisi henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.


- Sixx a.m. - Life is beautiful
- Peter von Poehl - The story of the impossible
- Alice In Chains - Would? (all-time favorite)
- Tool - Jerk-Off
- Nirvana - Aneurysm
- Jimi Hendrix - Little Wing (video on olematon, mutta versio oli paras)
- Foo Fighters - The Pretender


Tämä oli kyllä tosi vaikea, koska nautin paljon useammasta kuin seitsemästä biisistä. Vähän huvitti noissa ohjeissa tuo "ei haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä". Harvemmin sitä kai paskoista biiseistä nauttii...
Mietin ketä haastaisin. Haastaisinkohan näitä uudehkoja tuttavuuksia, kuten Mimmun, Henun, Sirenitan, Inan ja Serikan. Mutta oikeasti kaikki saavat jatkaa! (Linkittely ei ole välttämätöntä, lisäsin sen ihan itse huvin vuoksi ja urheilun kannalta).

Hei, radiossa tulee joku Sebastian Bachin uusi soolobiisi. En saa tästä oikein mitään tolkkua, mutta osaa se ainakin laulaa yhä.

20. marraskuuta 2007

Auts

Mahaan sattuu, jalkaa särkee, nenää kutittaa...

Se valituksesta. Siirrytään iloisempiin asioihin, kuten suklaarahastoon. (Vaikka suklaata ei nyt sovikaan ajatella, kun vatsa on kipeä). Lupasin eilen raportoida suklaarahastoni tilanteesta. Odottakaapas hetkinen, niin käyn murtautumassa sinne ja tarkastan tilanteen... Rahastossa on tällä hetkellä tasan 4 euroa. Minulla ei ole kyllä mitään hajua, miten siellä saattaa olla niin paljon rahaa ja mistä se kaikki on sinne tullut. Laitoin ne kuitenkin takaisin pahan suklaahimon varalle, odottelemaan vatsakivuttomia aikoja. (Alla kuva niille, jotka eivät tiedä mistä on kyse).




Huusin tuossa huuto.netistä yhden hommelipommelin. Hain paketin tänään postista ja huomasin, että se pösilö oli kirjoittanut paketin päälle vain nimeni, postinumeron ja kaupungin. Vaikka olin antanut kyllä osoitteeni ihan oikein ja kokonaisuudessaan. Postille vaan kiitos, että olivat selvittäneet osoitteeni. Onneksi täällä päin ei asuu ketään toista saman nimistä. Tai tarkalleen ottaen koko tällä planeetalle ei elä toista saman nimistä, paitsi jos sukunimeen tulee kirjoitusvirhe yhden tai toisen kirjaimen kohdalle.

Samaa ei voi sanoa tämän blogin nimestä. Googlailin tänään ja huomasin, että löytyy useampikin saman niminen blogi. Tosin osa niistä ei ole päivittynyt enää aikoihin. No eipä se mitään. Niin kauan kuin Douglas Adamsia (r.i.p.) ei haittaa, niin aion pitää tämän nimen.

Miten muuten nykyään tuntuu siltä kuin vuorokaudessa olisi vähemmän tunteja kuin ennen? Osaako kukaan kertoa vastausta?

Vatsa- ja jalkakivuista huolimatta olen aika iloinen.

Ps. Okei... Kahden viimeisen postauksen julkaisun kohdalla blogger on kertonut, että "Your request could not be processed. Please try again." Paha karma?

Oh noes!

Tämä oli jotain niin tragikoomista eilen illalla, että oli ihan pakko napata siitä teille kuvakin.


Tulkaa bloggeriin, blogger on luotettava... ;D

19. marraskuuta 2007

You may be a lover but you ain't no dancer

Ja visst. Se niistä lumista sitten taas.

Vähän piteli kiirettä tämän päivän, niin etten ole ehtinyt sanaista arkkuani aikaisemmin avaamaan. Tai kiire on suhteellinen käsite, mutta en ollut kotona ainakaan. Paitsi nyt olen. Jos ette hiffanneet. (Voi äly, kun olen hauska).

Huh huh. Tänään helpotti tuska ja ahdistus suuresti, kun sain sen kaikista pahimman koulupaskelin hoidettua pois alta. Siis esitelmä. Gaah, miten inhoankaan esiintymistä! Etukäteen sitä on ihan varma, että kieli menee solmuun, kurkku kuivuu ja senat sakoittuu, mutta loppupeleissä homma hoituukin sitten ihan hyvin. Onneksi. Nyt voin lakata vinkuvonkumasta täällä blogissa (ainakin hetkeksi) ja toivon myös stressinäppyjen katoavan otsastani asap. Huomenna nukun pitkään. Toiv.

Ei tästä päivästä taida ollakaan muuta kerrottavaa. Varmaan unohtuu joku huippukohta, kun koko päivä on ollut täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. (Eli ei.)

Muistakaahan ystäväiset päivittää linkkinne osoittamaan tähän osoitteeseen, niin ei tarvitse rampata tuon Vuodatus-raihnan kautta. Joku päivä se vielä lakkaa toimimasta, ja mitäs sitten? Olette ihan harmillisia, koska ette saa päivittäistä harmittomuus-annostanne!

Helei!

18. marraskuuta 2007

Olen muuttanut!


Ooh... Täällä sitä nyt sitten ollaan! Ajattelin tehdä tällaisen sujuvan siirtymän kahden blogin välillä ja julkaista viimeisen battlen tulokset täällä uudessa paikassa. Saapas nähdä montako lukijaa onnistun eksyttämään.

Tuossa battlessa siis oli yhdistävänä tekijänä Nikki Sixx, jos joku ei jostain syystä ollut tietoinen asiasta. Ja niinhän siinä kävi, että Sixx A.M. voitti äänin 10-5 (mukaan on laskettu Purrrrinan 1,5 ääntä per bändi ja Helenan puoli ääntä molemmille). Noinhan sen kuuluikin mennä. Jos olisin järjestänyt tämän äänestyksen vuonna 1981, niin tulos olisi varmaan ollut toisin päin. Tosin tuota toista biisiä ei silloin olisi vielä ollut olemassakaan. Mutta Nikki-setä se rulaa vielä melkein viisikymppisenäkin. (En ole vieläkään toipunut tiedosta, että Sixx täyttää ensi vuonna jo 50!!!)

[Jaahas. Tuon kuvan piti tulla tähän, mutta jotenkin mystisesti se hypähtikin postauksen alkuun. Enivei...]

Blogger tuntuu ihan kivalta ja toivottavasti se myös on tämän vaivannäön arvoinen sitten. Nyt tämä kirjoitus kyllä tulee ärsyttävästi sekunnin murto-osan viiveellä, kun kirjoitan. Toivottasti ei jää tavaksi, koska on tosi ärsyttävää nähdä teksti vasta, kun on jo näpyttelemässä jossain paljon paljon pidemmällä. Onko minun lyöntinopeuteni liikaa Bloggerille?

Ei kai ketään haittaa, jos tuo kommentointihommeli aukeaa popup-ikkunana? Ettei kukaan jätä sen takia kommentoimatta, että selain estää popupit, tai jotain...

Yritän nyt totutella tähän uuteen ympäristöön pikkuhiljaa. Yrittäkää tekin.

Ps. Vaihdan blogilistalle tietoihin vain blogin osoitteen, joten tilaajien ei tarvitse vaivautua. Siirrän teidät ihan itse mukanani. Kthx!

Pps. Näyttääkö tämä teksti teistäkin jotenkin hirmuisen isolta? Ah, ei se näyttänytkään kuin tuossa esikatselussa. Jatketaan harjoituksia...

Pps. Osaako joku heittää suoralta kädeltä mistä löydän bloggerista noiden atom- ja rss-feedien osoitteet?

17. marraskuuta 2007

Testing

Pöö!!!