generated by sloganizer.net

20. heinäkuuta 2008

Kesä tulee pingviinituutista


Vietin eilen rauhallista koti-iltaa ja koska televisiosta ei tullut yhtikäs mitään katsottavaa, päätin valita digiboksiltani jonkun leffan, joita sinne on jokunen kertynyt. Päätin katsoa Le Divorcen. Itse leffa ei tainnut olla kovin kummoinen, seurasin sitä vähän toisella silmällä enkä ihan koko aikaa pysynyt kärryillä. Oletan, että jos elokuva olisi ollut loistava, se olisi temmannut minut mukaani ihan eri tavalla. Elokuva perustuu saman nimiseen Diane Johnsonin kirjaan ja tuolla kirjallahan on suuri merkitys elämässäni.

En muista enää kuinka monta vuotta siitä on, kun ostin kyseisen kirjan. Mahtoikohan se olla peräti viime vuosituhannen puolella. Olin ystäväni (sen samaisen, joka nyt sai vauvan) luona käymässä Helsingissä ja matkustin junalla yksikseni sinne ja takaisin. Se oli silloin, kun olimme nuoria, villejä ja vapaita (paitsi etten ole varma seurustelinko silloin vai en, mutta olin kuitenkin hyvää vauhtia vapautumassa ainakin). Kävin shoppailemassa ennen palaamistani junalla Tampereella ja muistaakseni Sokoksen kirjaosastolta nappasin tuon kyseisen kirjan mukaan. Muistan, että oli kesä, minulla saattoi olla jopa palkallinen kesäloma silloin, ja tunsin jotenkin silloin olevani nuori ja itsenäinen nainen. Koko maailma oli suunnilleen jalkojeni juuressa. Sitä fiilistä on mahdoton selittää, mutta koko sen kirjan lukemista sävytti sellainen hassu vapauden ja vahvuuden tunne. Tykkäsin kirjasta ja olin muutenkin siihen aikaan hurahtanut Ranskaan ja Pariisiin, joten se sopi fiilikseen kuin nenä päähän. Vaikka jonkun muun mielestä kyseinen kirja saattaa olla huono ja tylsä, niin se ei silti koskaan vie pois sitä mitä se minulle merkitsee. Ehkä se kesä oli jonkinlainen murros teinitytöstä aikuiseksi naiseksi tai jotain, en osaa sanoa. Enkä ole muuten uskaltanut lukea sitä kirjaa enää uudestaan, ettei tämä illuusioni murru. Tai en tiedä, ehkä se toisi elävästi takaisin muistot siitä kesästä.

Tuon kirjan kuvituksen (kuva postauksen alussa) on muuten tehnyt Nina Berkson. Katselin muita hänen kuviaan äsken ja jotenkin tykkään siitä tyylistä. Täältä ja täältä voi katsella niitä lisää.

Sääennusteen mukaan ensi viikonlopun pitäisi olla helteinen ja aurinkoinen. Mikäli ennuste pysyy noin hyvänä, niin ajattelin lähteä mökille. Sitä ennen pitää kuitenkin puurtaa töitä taas viisi päivää. Onneksi tässä on kaikenlaista kivaa luvassa kuitenkin viikollakin!

Ei kommentteja: