generated by sloganizer.net

17. syyskuuta 2008

Kansaa alkaa kohta vituttaa

Apua! Unohdin eilen kirjoittaa tänne mitään! Tiedän, että olette kaikki nyt täysin shokissa, joten pyydän anteeksi. Eilinen päivä vaan hujahti jotenkin niin nopeasti. Ensin päivä meni odotellessa kivaa, eikä ollut mitään sanottavaa, koska oli tylsää. Sitten kun kiva tuli, niin sitten ei ollut mitään sanottavaa, koska oli kivempaakin. Mutta mikä teitä kaikkia muita vaivaa? Minulla on suosikkilistan kärkipäässä läjä blogeja, jotka eivät nykyisin päivity enää juuri koskaan? Huhuu? Missä te olette? Mikä mättää? Kamoon, hei tyypit! Eilen tosin oli ihan hyvä päivä, kun muutama harvemmin päivittelevä päivitteli. Nimiä en tietenkään mainitse, ettei mene piiri pieni pyörii -leikiksi.

Mieltäni ovat järkyttäneet monet asiat viime aikoina, mutta en ole saanut niitä sanoiksi puettua. Olen erityisen järkyttynyt Sarah Palinin valinnasta McCainin varapresidentiksi, mutta paskaakos siitä lässyttämään, kun eipä minulle Amerikan pressanvaalit kuulu. Paitsi että melko pelottavaa. Olenkin kehitellyt salaliittoteorian tästä(kin), mutta en taida viitsiä sanoa sitä ääneen, etten saa aivan tärähtäneen mainetta. Sanottakoon vain tämä: samanlainen ääntenlasku kuin bush&gore -taistossa + istuvan presidentin kupsahtaminen tavalla tai toisella = melko mielenkiintoinen tulevaisuus maailmanpolitiikassa.

Toinen mieltäni järkyttänyt asia on ihmisten ääretön typeryys. Ensinnäkin jos tulee joku huijausposti, jossa sanotaan että Facebook poistaa sinun tilisi jos et lähetä tätä eteenpäin 15 tyypille, niin ehkä päässä pitäisi jo soida jonkinlaisen hälytyskellon. Facebook ei todellakaan tarkista käyttäjätilien aktiivisuutta tuollaisilla viesteillä. Ja jos sitten joku onneton (jopa kielloista huolimatta) lähettää sen eteenpäin joukolle ihmisiä, niin älkää nyt hyvän tähden sentään ainakaan vastatko siihen viestiin jotain diipadaapaa, joka lähettyy niille kaikille vastaanottajille eikä ainoastaan sille viestin lähettäjälle. Ihmiset ovat oikeasti niin helppoja. Jos saatte meilin jonkun ihmispolon surullisesta kohtalosta, ja viestin eteenpäin lähettäminen sadalle parhaalle ystävällesi pelastaa sen ihmispolon hengen, niin kyseessä on hoax. Sanotaan kaikki yhteen ääneen: HOAX! Ei lähetetä niitä eteenpäin. Ihan yksinkertainen tapa asian tarkistamiseen on vaikkapa googlata viestin otsikolla tai pätkällä tekstistä ennen sen lähetä-painikkeen painamista. Voin melko varmasti luvata, että haulla päätyy jonnekin sivulle, jossa kyseessä kerrotaan olevan juksaus. En oikeasti halua enää yhtään sellaista viestiä. Seuraavasta varmasti katkeaa joku pieni verisuoni päästäni. Otetaan se järki käteen.

Kolmas mieltäni järkyttävä asia on ampiaiset. Koko kesänä niitä perhanoita ei näkynyt yhtään missään, (mikä on itsessään jo järkyttävä asia, mutta siitä joskus toiste ehkä), niin entä nyt sitten kun on tullut syksy ja kylmä. (Hah, ikään kuin kesällä ei olisi ollut kylmä!) Nyt ne paholaisen kätyrit sitten ovat kaivautuneet koloistaan, pyörivät ympäriinsä kuin herhiläiset aivan tokkuraisina, yrittävät käydä päälle ja tunkeutua ikkunoista sisälle! Ongelmani on sellainen, että tämä kämppä on iltaisin ihan turkasen kuuma. Tuulettaisin mielelläni ennen nukkumaan menoa, mutta lämpö ja valo houkuttelee pimeydestä ja kylmyydestä sekaisin olevia ampiaisia, ja niitä kopsahtelee tuohon ikkunaan koko ajan. Minulla on irrotettava hyönteisverkko, jota voin kyllä pitää ikkunassa, mutta arvatkaa montako ampiaista sieltä tulee sitten sen verkon mukana sisälle kun ikkunan sulkee? Monta! Tulisipa yöpakkaset, niin pääsisi niistäkin eroon. Onneksi hirvikärpäset eivät toistaiseksi ainakaan vielä pyri kaupunkeihin eikä etenkään kerrostalon kuudennen kerroksen ikkunoista sisään.

Enkä edes mainitse tässä sitä, miten paljon minua järkyttää Mariannan mystinen katoaminen BB-talosta, ja että asiasta saadaan tarkempaa selkoa vasta sunnuntaina. Tai sitä, että Fitz ratkaisee menee 15 minuuttia päällekkäin BB:n livelähetyksen kanssa sunnuntaina. Tai sitä, että korvarenkaastani on yön aikana kadonnut johonkin se helmi. Tai sitä, kun yliopiston postituslistalta tulee viesti, että "taas lähestyy aika yhden Suomen suurimman opiskelia tapahtuman"...

Olen nyt niin tulvillaan järkytyksiä, että lähden ulos!

8 kommenttia:

Minja kirjoitti...

Kyllä, shokki oli valtaisa! Mikäs sen kätevämpää kuin tarkistaa blogista siskonsa kuulumiset, tai että oletko ylipäätään edes tallessa, niin kyllä meinasi olla Karpolle asiaa, kun yhtenä päivänä ei blogi päivittynytkään! Nih!

Anonyymi kirjoitti...

Noh, minun silmääni olet kyllä päivittänyt viljalti sitten viimekatsomani...

Sitten noihin järkytyksiin.
Olen myös syvästi järkyttynyt Palinin valinnasta. Pientä osviittaa ajatusmaailmastaan antanee väittensä ja mielipiteensä; 1)ihminen ei ole mitenkään vastuussa tahi osallinen ilmastonmuutoksesta/een. (WTF?!!!) Ja 2) aborttia ei pitäisi suoda edes raiskatuille. Voi nyt vi...u! Ja mitä kaikkea se on esim. sodista jo puhunut. Voi hyvää päivää Amerikka, sanon minä.

FB: Totta turiset. Enemmän mua kuitenkin järkyttää se, etten enää kykene valitsemaan sitä vanhaa ulkoasua. Uusi on ihan... sanonko mistä?!

Ampiaisista: Ne on varmaan ollut sitten MINUN riesanani koko kesän ja nyt sitten siirtyneet sinne. Olen taistellut niitä vastaan missä ikinä olen kulkenutkin.

Noin.

Jr. Jones kirjoitti...

Joo, ihmettelinkin... Joo, olen myös ihmetellyt, mikseivät ihmiset enää päivittele... Joo, myydään ameriikkalaisille Tarja, niin saavat hyvän presidentin. Ostetaan me sitten vaikka Mr. Saakasvili - niin tai setä Medvedev. Saataisiin ulkopolitiikkaan vähän särmää...

Eeva kirjoitti...

Voi sitä helmeä. :/ Nyt pitää sitten muistaa, ettei epähuomiossa imuroi ennen kuin se on löytynyt. :|

Amalia kirjoitti...

Hokkulis pokkulis. Ei kai kukaan enää oikeasti lähettele noita viestejä eteenpäin?

Olin kyllä hieman huolissani, kun et päivittänyt, mutta sitten tuli mieleen, että se voi olla hyväkin merkki, jos on jotain muuta tekemistä kuin blogata...

Tiina kirjoitti...

Minja, lupaan parantaa tapani sekä suorittaa katumusharjoituksia!

Sirenita, toki, mitäs olit niin pitkään poissa! Jos nyt yhtenä päivänä en päivittänyt, niin päivittyneitä päiviä on jokunen. :D
No nyt ne ampparit sitten tuli tänne sieltä sulta.

JJ, jos nyt ei kuitenkaan. Pidetään Tarsa täällä ja ne muut ihan omalla reviirillään.

Eeva, no, ei sen takia kovin massiivisia etsintätoimenpiteitä kannata alkaa tehdä. Täytyy tsekata jos se olisi sängyssä.

Amalia, kyllä vaan lähettelee. Jatkuvasti.
Mitä? Olisiko bloggaamattomuus merkki elämästä? Ei kai... :D

DorianK kirjoitti...

Palinista tuli kuultua aivan liikaa viime viikolla, samoin porsaista ja huulipunista. Järkytyksen ja tylsistymisen määrää ei oikein voi edes selittää.

Kiertokirjeiden ja muiden netin syöpäläisten osalta komppaan myös. Ymmärrän, että kaikki ihmiset eivät toki ole nörttejä ja tajua ihan kaikkea esimerkiksi sähköpostista, mutta ei niitä aivoja tarvitsisi kokonaan silti laittaa narikkaan ruudun edessäkään.

Kolmen suora ei ihan tule täyteen, sillä ampiaisista tai muista öttiäisistä (ostareilla hengaavia teinejä lukuun ottamatta) ei ole juurikaan havaintoja.

Ulos lähtemistä kannattaa harkita tarkkaan. Siellä saattaa olla totuuden lisäksi myös paljon uusia järkytyksiä.

Tiina kirjoitti...

Vai viime viikolla. Vai sitä ollaan oikein oltu ison rapakon takana. En kyllä ole kade ollenkaan. Pah!

Nuo kiertopostit toimii varmaan vähän samalla periaatteella kuin ihmiset, jotka pelästyvät jotain tietokoneen herjaa ja painavat paniikissa "yes" lukematta mihin suostuvat. :D

Ulkona ei onneksi ollut pahoja järkytyksiä. Paitsi lankarullapäiset naiset, joista kuvablogin puolella.