30. syyskuuta 2010

Day 30 - Your favorite song at this time last year

Tämä oli helppo. Ei tarvinnut kuin palata blogissa vuosi taakse päin ja huomata, että päivälleen tasan vuosi sitten ilmestyi Alice In Chainsin uusin levy. Ja maailman paras biisi siltä levyltä on tietysti tämä.





No niin. Siinäpä oli tämä homma sitten. Minusta tämä oli kivaa. Teistäkin osa ilmeisesti tykkäsi ja osa ei niinkään. Seuraavalla kerralla sitten jotain ihan muuta. Ehkä jopa se kauan odotettu arvostelu Siwa-säkistä.

Até à proxima!

29. syyskuuta 2010

Mistä on pienet pojat tehty?

Luinpas tässä mielenkiintoisen artikkelin siitä, mitä on naisellisuus. Olisi ihan liian helppoa alkaa nyt vänkyttää siitä, mitä naisellisuus minun mielestäni on ja muistuttaa, ettemme elä enää 1950-lukua. Mutta koska markkina-arvoteoreetikot nyt tiedetään, en jaksa provosoitua asiasta tuon enempää. Mielenkiintoisempaa tuossa jutussa kuitenkin on se, mitä sitten on miehekkyys.

Jutun kirjoittaja sanoo: "Naisellisuus on maskuliinisten kykyjen ja piirteiden puutetta." Maskuliiniset kyvyt ja piirteet ovat siis sama asia kuin miehekkyys, eikö näin? Mitä siis on miehekkyys? Listataanpa artikkelin pohjalta epänaiselliset eli miehekkäät ominaisuudet:
  • tunteettomuus
  • objektiivisuus
  • ei vaikutuksille altis
  • alistava
  • matemaattinen ja tieteitä rakastava
  • järkkymätön
  • aktiivinen
  • looginen
  • kodista pois päin suuntautunut
  • tekee päätökset helposti
  • ei itke
  • riippumaton
  • puhumaton
  • tahditon
  • kova
  • epäempaattinen
  • ateisti
  • ei välitä ulkonäöstään
  • epäsiisti
  • tykkää turvattomuuden tunteesta
  • ei välitä taiteesta ja kirjallisuudesta
  • ei ilmaise tunteitaan
  • väkivaltainen
  • kilpailullinen
  • aggressiivinen
  • tehokas
  • peloton
  • voimakas
  • taputtelee ihmisiä selkään ja kädenpuristus on voimakas
  • harppoo pitkin askelin
  • puhuu kovaan ääneen
  • mumisee, narisee ja puhuu monotoonisella äänellä
  • nauru on ihan tyhmä
  • tykkää siitä, kun nainen lässyttää ja ilmeilee kuin pikkuvauvalle (ihmettelen suuresti)
  • puhe epäsympaattista
  • osallistuu kuumentuneisiin väittelyihin
  • käyttää vulgaaria kieltä
  • raapii itseään julkisilla paikoilla
  • puhuu sopimattomista aiheista
  • epäkohtelias
  • nenäkäs ja hermostunut

Jotenkin kauhean surullista.

Day 29 - A song from your childhood

Sovittiin tuossa taannoin, että lapsuudella tarkoitetaan ikävuosia 0-12. Näin ollen minun on pakko laittaa tämä kappale. Ihan pakko.





Olin juuri ja juuri 6-vuotias, kun tämä biisi oli hitti. Ehkä ensimmäinen tuntumani koskaan siihen, että musiikki voi oikeasti tuntua hyvältä.

Ja tämä toinenkin on vielä ihan pakko laittaa.





Tämän biisin julkaisun aikaan olin 9-vuotias. Tykkäsin kappaleesta ihan himona ja minua viehätti erityisesti tuon laulajan nykivä olemus.

Lovetan molempia kappaleita yhäkin. ♥

28. syyskuuta 2010

Silmänalukset revisited


Muistatteko vielä sen Suuren Silmänaluskeskustelun? Olin tänään Sokoksella, kun kuulin kosmetiikkaosaston myyjien keskustelevan niistä L'Orealin mainoksista, joissa sanotaan "silmänalukset". Kaikki neljä myyjätärtä olivat yksimieleisesti sillä kannalla, että silmänalukset kuulostavat oudolta ja niin kovin väärältä. Yksi myyjistä kertoi jopa soittaneensa [jonnekin] ja kysyneensä, että miksi siinä mainoksessa sanotaan silmänalukset. Hän oli saanut vastaukseksi, että asia oltiin tarkistettu Kielitoimistolta ja sieltä oltiin sanottu, että silmänalukset on oikea tapa taivuttaa. Myyjien keskustelusta jäi jopa sellainen kuva, että Kielitoimiston mielestä silmänalukset on oikeampi tapa ilmaista asia kuin silmänaluset. Siitä nyt en tiedä sitten. Mutta jos Kielitoimisto on tätä mieltä, niin mitäpä me kielen omistajat siihen olemme sanomaan. Vaikka en olekaan vielä kohdannut yhtä ainutta suomalaista, jonka mielestä silmänalukset ei kuulostaisi typerältä. (Niin paitsi tuolla aiemmassa kommenttiketjussa taisi olla jokunen).

Case closed. Mutta minä en silti taivu.

Day 28 - A song that makes you feel guilty

Pearl Jamin Whale Song ja Maj Karman Valaiden Laulu (jolle on olemassa video, joka oli ennen YouTubessa, mutta joka on nykyisin jostain käsittämättömästä syystä haluttu haudata pois ihmisten näkyviltä, mitäpä sitä nyt suotta kenellekään näyttämään...) ovat molemmat vähän sellaisia, että minulla tulee paha mieli valaiden, noiden meriemme jättimäisten polskijoiden, puolesta. Mutta ettäkö tuntisin syyllisyyttä? Ei. Minähän en pyydystä valaita enkä suostu ottamaan harteilleni lajitovereideni idioottimaisuutta.

Syyllisyyttä voin tuntea siksi, että olen järjestänyt itselleni musiikkia erinäisin tavoin, jotka eivät ole taloudellisesti tukeneet kyseistä artistia/yhtyettä. Pyrin kyllä aina ostamaan levyn, jos on kyseessä joku pienempi ja varsinkin kotimainen yhtye. Jos kuuntelisin Metallicaa, mitä en tee, niin heiltä varastaminen ei tuottaisi vähäisimpiäkään omantunnon kolkutuksia.

No Shamen virallisilta nettisivuilta saa ladata yhtyeen koko tuotannon, lukuun ottamatta uusinta levyä. Maksu on vapaaehtoista. Nettisivuilla lukee: "HUOM! Jos olet sitä mieltä (ja siihen kykenevä) että ansaitsemme jonkinlaisen rahallisen korvauksen lataamastasi musiikista, voit tukea meidän yhtyettä parhaaksi katsomallasi summalla tilille: /// Huhut joiden mukaan me ajelemme levy-yhtiön lahjoittamalla mersulla eivät pidä paikkansa. Tai maksa sama summa esimerkiksi Greenpeacen tai Amnesty Internationalin tilille. Silloin musiikkimme ainakin parantaa konkreettisesti maailma. Kiitos." (Kirjoitusvirheet heidän, ei minun). No minähän olen Amnestyn jäsen ja Greenpeaceakin on tullut tuettua (kuka muu puolustaisi valaita), joten siinä mielessä omatuntoni kolkuttelee hiukan vaimeammin, vaikka en olekaan yhtä ainutta ropostani laittanut No Shamen tukemiseksi. (Lupaan maksaa seuraavan keikkalipun itse, jos he vain koskaan enää ikinä saapuvat Tampereelle).

Ja tässäpä heiltä teemaankin sopiva laulu.





Koska tämä meemi lähenee loppuaan, enkä ole saanut tuupattua tähän läheskään kaikkia mahdollisia biisejä joita olisin halunnut, niin tässä vielä toinenkin tähän teemaan. Skallywagsin musiikin varastamisesta minua ei myöskään voi kovin pahasti syyttää. Olisin valmis maksamaan rahaa, jos minulle tulisi mahdollisuus ostaa bändin tuotantoa, mutta se nyt vain ei ole mahdollista. En tiedä, josko jostain Lontoon underground-levykaupasta voisi löytyä heidän levynsä (jos sellaista edes on olemassa), mutta Suomesta käsin sen metsästäminen ainakin on täysin mahdotonta. Uskokaa minua, olen yrittänyt.





Rakkauspakkauksia molemmat. ♥

Pari päivää vielä, ja sitten minun täytyy keksiä jotain oikeata sanottavaa, mikäli aion blogata. Ainakin tämä hillitön päivitystahti saa vähän rauhoittua.

27. syyskuuta 2010

Day 27 - A song that you wish you could play

Siis oikeastihan tietysti haluaisin osata soittaa vaikka kaikki maailman kappaleet kaikilla maailman soittimilla (paitsi nokkahuilulla tai melodikalla), mutta jos nyt yksi pitää valita, niin valinta on oikeastaan ihan itsestään selvä. Tämä on nyt ainutkertainen tapaus, että laitan toisenkin biisin samalta artistilta/yhtyeeltä tämän 30 päivän rupeaman aikana.

Tämä siis kitaralla, tietty.





Tuohan ei periaatteessa ole varmastikaan ihan kauhean vaikea soittaa, tuskin siinä kovin montaa sointua on, mutta en osaa todellakaan korvakuulolta vetää yhtikäs mitään. Niin että soinnut tai tabulatuurit mulle jostain, kiitos.

26. syyskuuta 2010

Tavikset tahtovat tositeeveen


Katselin eilen ruutu.fi:stä Miljonääriäidit-sarjan ensimmäisen jakson. Sepä se olikin uusi lempisarjani. Tai sitten ei. Toinen niistä äideistä sanoi haluavansa kasvattaa lapsensa maanläheisiksi ja jalat maassa oleviksi, ja samaan aikaan osteli niille Louis Vuittonin laukkuja 3-vuotislahjaksi. Olenko muuten ainut, joka on ymmärtänyt, että se Louis Vuittonin logokuosi on ihan todella ruma? En tajua miksi kukaan haluaisi kantaa sellaista mukanaan. Ja toinen äiti oli teettäny Ferrariinsa lapsillensa turvaistuimet aidosta Ferrarin nahasta...

No vaikka se ohjelma olikin typerä, niin valehtelisin jos väittäisin, etten olisi tuntenut hitusen tai ehkä aika paljonkin kateutta. Kyllä minäkin haluaisin olla niin rikas, että voisin asua jossain lämpöisessä maassa älyttömän hulppeassa talossa eikä minun tarvisi tehdä sen enempää palkkatöitä kuin kotitöitäkään. Joku saattaa paheksua nyt, ettei tuollaista saa haluta, pitää haluta painaa nöyränä töitä niska limassa kunnes pääsee eläkkeelle ja kupsahtaa heti seuraavana päivänä. No mutta koska olen sikarikas, niin ostan sitten uusia kavereita. (Eiku ai niin, enhän mä olekaan).

Minulle jäi hiukan epäselväksi millä nuo naiset oikein rahoittavat sen elämäntyylinsä. Toinen niistä oli ollut Suomessa jossain ihan perusduunissakin ja toinen oli yh. En muista kumpi vai oliko se jopa sama miljonääriäiti, joka oli näitä molempia. Menin niissä tsiguissa sekaisin koko ajan.

Pakko mainita vielä Big Brotherista tähän loppuun. Katselin sitä eilen illalla telkkarista ja tulin siihen tulokseen, että nuo tyypit ovat tänä vuonna ylittäneet itsensä ja kaikkien edellisten vuosien asukkaatkin tylsyydessä. Ne ruikuttaa siellä, että niiden pitäisi saada edes jotain kivaa, että piristyisivät. Mutta kun aina tulee vain rangaistuksia ja viikkotehtävät epäonnistuvat, yhyy. Öö tuota... Duh? Eikös se ole niiden oma vika, että tulee rangaistuksia ja että ne viikkotehtävät epäonnistuu? Ihan kuin nämä tyypit olisivat jotenkin ulkoistaneet oman toimintansa, heille vaan tapahtuu asioita, joihin eivät voi itse vaikuttaa. Ja yksi asia mitä vuodesta toiseen jaksan ihmetellä, on ne tupakoitsijat. Miksi ihmeessä ne eivät vieroita itseään siitä tupakasta ennen BB-taloon menemistä, kun senhän nyt luulisi olevan selviö, että siellä voi joutua olemaan pitkiäkin aikoja ilman tupakkaa? Sitten koko talon elämä pyörii näiden yksien niksojen ympärillä, kun ihmistä hiukan vituttaa jäädessään ilman päivittäistä nikotiiniannostaan.

En muuten jaksa enää katsoa Big Brotheria kuin ehkä pari jaksoa viikossa, jos ei ole parempaakaan tekemistä. Enkä varmasti ainakaan tunnusta jännityksellä odottavani noiden Miljonääriäitien seuraavaa jaksoa.

Day 26 - A song that you can play on an instrument

Minun pitäisi varmaan laittaa tähän Bachin Menuetti G-duurissa, kun olen sen joskus esittänytkin kitaraduettona Vapriikissa laumalle tuntemattomia ihmisiä. Se oli yksi elämäni epämiellyttävämpiä tilanteita, paitsi ettei se sitten jälkikäteen katsottuna niin kamalaa ollutkaan. Kohonneen sydämensykkeen vuoksi soitimme sen vähän liian nopeassa tempossa, mutta toivon mukaan yleisö ei huomannut sitä. Mutta tästä on niin monta vuotta jo, etten enää sitä osaa soittaa. Kerran otin kitaran käteeni ja katselin niitä nuotteja, mutta en tajunnut niistä enää hölkäsen pöläystä. Tai siis niistä merkinnöistäni, mitä olin siihen rustannut, että miten se soitettiin. (Toivottavasti soitonopettajani ei lue tätä blogia. Hän on paras ope ikinä, mutta minä olin kelvoton oppilas.)




(Huom! Tuo en ole minä tuossa videolla!)

Tätä seuraavaakaan kappaletta en tällä hetkellä osaa soittaa ilman nuotteja, koska olen ollut kauhean laiska soittamaan kitaraa viime aikoina, mutta jossain vaiheessa harjoittelin kyllä kovasti ja osasinkin ihan hyvästi.


Video on kyllä ihan epäsynkassa laulun kanssa.

Rakastan tuossa kappaleessa erityisesti sitä, miten siinä alussa kuuluu se ääni, kun sormet vaihtavat paikkaa kitaran kielillä. Ehkä siksi, koska oma soittoni kuulostaa juuri sellaiselta. Yleensä sitä ei vaan kuulu levytyksissä. Olen muuten joskus myös laulanut tämän yksikseni ja äänittänyt lauluni samalla. Kuunneltuani äänitteen opin, että laulan nenääni. Ainakin siinä tilanteessa. Se oli todella jännittävä tilanne.

25. syyskuuta 2010

Day 25 - A song that makes you laugh

Minä olen aika vakava ihminen, että silleen en yleensä naura ihan kauheasti. Musiikki varsinkin on vakava asia, ja bloggaaminen. Mutta on pakko kyllä myöntää, että tähän bändiin ensimmäisen kerran törmättyäni pääsi tirskahdus jos toinenkin.


Beatlesia ja Metallicaa sekoitettuna. Shaken, not stirred. Marvelous.

24. syyskuuta 2010

Day 24 - A song that you want to play at your funeral

Minähän en montaa asiaa inhoa niin paljoa kuin luterilaisia kirkonmenoja. Ja hautajaiset ovat niistä pahimpia. Jos saisin päättää, niin hautajaiseni olisivat enemmänkin tämän kaltaiset (joskin mieluummin niin, että olisin kuollut jo ihan valmiiksi).

Jos saan esittää toivomuksen tässä ja nyt, niin sitten kun kuolen (voisiko joku kertoa kuuluuko tähän väliin pilkku vai ei?) antakaa käyttökelpoiset elimeni sille, joka niitä enemmän tarvitsee, polttakaa minut, laittakaa nättiin uurnaan, pitäkää pienet juhlat muistoni kunniaksi ja soittakaa tämä kappale.


Jos joku huomasi, niin tuossa oltiin sitten yhdistetty tähän kappaleeseen Libertinesien toisen kappaleen video. Mutta valitsin tämän version, kun sitä on kuitenkin viihdyttävämpi katsella kuin jotain diashowta.

Those who can, create. Those who can't, copy.

Viitaten aiempaan jupinaani tuon OK Go:n musiikkivideon yhteydessä. Tässäpä tuo televisiossa tällä hetkellä pyörivä Berocca-mainos.




Todella originaali ja uniikki idea, eikö?

23. syyskuuta 2010

Day 23 - A song that you want to play at your wedding

Tämän päivän haaste oli kauhean vaikea ja ihan tyhmä. Tutkiskelin, enkä löytänyt sisältäni pienintäkään hääfantasiaa. Jos tällä nyt ei tarkoiteta mitään häämarssia (joskaan en usko koskaan marssivani muualle kuin korkeintaan maistraattiin), niin eikös se nyt ole loppujen lopuksi ihan sama mitä siellä häissä soitetaan, kunhan se on hyvää ja minun kuuloistani. Ja tietysti sillä sulhasellakin olisi sanansa sanottavana asiaan.

Meinasin laittaa tähän ensin Marilyn Mansonin Beautiful Peoplen, ihan vaan siksi, että tuntui siltä. En kuitenkaan löytänyt ko. kappaleesta yhtä ainutta videota, josta ei olisi sensuroitu sanaa "shit", joten haistatin sensuroimattoman paskan sille. Sitten katselin noita meemin viimeisen viikon haasteita ja tulin tulokseen, että jos koskaan haluan laittaa tämän biisin tähän meemiin, niin se on tehtävä tänään.

Rrrrrrakastan tätä kappaletta ja väsäsin tähän ihan omin pikku kätösin tuon älyttömän hienoin erikoistehostein varustetun videon. Kyseessä on siis ainakin täällä päin maailmaa melko tuntematon aussibändi Hy-Test ja ehkä paras biisi evö. Ja ainahan minä voin mennä naimisiin mustassa mekossa, ja siinäkin mielessä samaistua tähän laulun sanomaan.





Eikö ne vain näytäkin ihan australialaisilta?

22. syyskuuta 2010

Kello kuuden mies

TV Viidellä tulee 70's Show aina ma-to klo 18 illalla. Olen sitä katsellut, koska se on ihan huippu sarja. Nyt se on edennyt käsittääkseni jo viimeiseen tuotantokauteen ja Eric on häippässyt jonnekin Afrikkaan. Uudeksi hahmoksi sarjaan ilmestyi eilisessä jaksossa Randy, jota näyttelee Josh Meyers. Niin ei minulla muuta kuin että...



... nam.

Joshin isoveli on Seth Meyers, joka ei sekään mikään rumapeikko ole, joskaan ei myöskään paini samassa sarjassa Joshin kanssa. Mutta jos jostain täysin käsittämättömästä syystä minun pitäisi valita veljekset, joiden kanssa muhinoida, niin valitsisin varmaankin heidät.

Day 22 - A song that you listen to when you're sad

Olen silleen hassu, että jos olen tosi surullinen, niin en oikein pysty kuuntelemaan musiikkia ollenkaan. Kun olen henkisesti oikein käpertynyt, niin en pysty ottamaan vastaan mitään, mikä menee jonnekin syvälle. Mutta sitten on kappaleita, joita voi kuunnella silloin, kun tarvii saada tiristettyä itsestään jossain nielussa jylläävä itku ulos. Niitä kappaleita löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.

Mutta ehkä tämä valitsemani kappale on kuitenkin sellainen, jota tulee kuunneltua sellaisessa tietynlaisessa haikeassa olotilassa, ehkä jopa surullisessa. Laulun sanat ovat niin monella tasolla totta.

KT Tunstall - Other Side Of The World

Tai tämä.

Herra Ylppö ja Ihmiset - Sata Vuotta

Life is a beach and then you dive.

21. syyskuuta 2010

Day 21 - A song that you listen to when you're happy

Ollessani happy kuuntelen kyllä ihan mitä musiikkia vaan, tai siis hyvää musiikkia. Iloisena voi kuunnella sellaista kevyttä iloista musiikkia tai jotain synkempää kamaa tai vaikka vähän melankolisiakin kappaleita ilman sen kummempia vatsanpuruja. Ainakin tämä biisi ja varsinkin sen video vielä yleensä lisäävät sitä iloisuuttani. Video on hinta/laatu-suhteeltaan aivan loistava ja varsin hypnoottinenkin. Se on pakko tuijottaa aina alusta loppuun asti. Ja uudestaan. Ja taas uudestaan.

Et varmasti voi mököttää tämän jälkeen.


Montakohan kertaa tuo on pitänyt kuvata ennen kuin kaikki on mennyt putkeen?

Näin muuten vähän aikaa sitten televisiossa jonkun minkä lie jugurttimainoksen, joka selvästi matki tätä musiikkivideota. Mahtoikohan niillä olla edes lupaa vai kuvittelivatko ne vaan, ettei kukaan mitään huomaa... Niin tai ei kai ideoiden varastamiseen mitään lupaa tarvita.

20. syyskuuta 2010

Day 20 - A song that you listen to when you're angry

Tämä oli helppo. Vihaisena nyt ei vaan voi kuunnella muuta kuin Toolia. Jota toki voi kuunnella myös iloisena. Mutta missään muussa musiikissa ei kehoteta toisia yhtä tehokkaasti esimerkiksi vetämään käteen tai kuolemaan. Maynard James Keenanin lempihaukkumasanoja taitavat olla dumb fuck ja dip shit, jotka tästäkin kyseisestä kappaleesta löytyvät. Sanojen lisäksi myös Toolin musiikki on todella vapauttavaa ja aggressioita purkavaa (vaikka aggressiot ei kuulemma vähenekään niitä purkamalla vaan päinvastoin lisääntyvät, sanoi joku setä lauantaina televisiossa).

Toolilla on olemassa faniryhmittymä OGT eli "Original Ganster Tool", joka tarkoittaa sitä, että tyypit ovat olleet Toolin faneja heidän ensimmäisestä vuoden -92 sinkustaan (no sori, ep:stä) alkaen. Nämä tyypit luonnollisesti ovat sitten lopun aikaansa kuluttaneet itkemällä, että Tool on "sellout". Termi, joka on varmaan jokaiselle hiukankin menestystä kohdanneelle bändille tuttu. Hooker with a Penis on näille faneille omistettu kappale, jossa MJ Keenan kehottaa ystävällisesti heitä tukkimaan turpansa ja ostamaan niitä levyjä, jotta he saavat lisää rahaa.

Yksi parhaita biisejä tässä maailmassa. Video sanojen kanssa, niin voitte kuunnellessanne vaikka purkaa aggressioitanne samalla.


En ole toistaiseksi löytänyt toista bändiä tältä planeetalta, joka veisi progressiivisuuden musiikissa samalle tasolle kuin Tool. Toolin musiikki on minulle puhdasta nautintoa.

19. syyskuuta 2010

Pinnallinen jakorasia (*


Olen aina pitänyt itseäni epäpinnallisena, eli vissiin sitten tosi syvällisenä. Olen ajatellut, ettei ulkonäkö ole minulle tärkeintä miehissä, mutta tulinpa tässä ajatelleeksi...

Minulla on yksi kaveri, miespuoleinen sellainen tietysti, jonka kanssa minulla tuntuu olevan melko paljon yhteistä. Tyyppi on pari vuotta minua vanhempi. Sen kanssa on hauska jutella. Molempia kiinnostaa elokuvat ja valokuvaus ja musiikki. Historiammekin ovat aika saman tyyliset. Mutta sitten. Ei mitään. Ei tunnu missään. En vaan tunne minkäänlaista vetoa tyyppiä kohtaan. Olen miettinyt, että jos se olisi toisen näköinen, niin olisinko jo korviani myöten siihen ihastunut? Tuntuu ihan kauhealta ajatella noin, ja samalla kuitenkin tajuan hyvin selkeästi miksi itse en ole saanut vastakaikua noilta ihastuksiltani. Ulkonäkö merkitsee sittenkin tosi paljon rakkauskiemuroissa. Tarvisi tutustua toiseen todella hyvin, että haluaisi viettää sen kanssa elämänsä siitä huolimatta miltä se näyttää. (Mainittakoon, ettei se kaverini mikään rumapetteri ole, vaan ihan sellanen tavallinen. Ja tässä tapauksessa kukaan ei jää ilman vastakaikua, koska vetovoimattomuus on varmasti aivan molemminpuoleinen tunne, älkää siis käsittäkö väärin.)

Olen kyllä yhä sitä mieltä, että minulle varsinaisesti miehen ulkonäkö ei ole se tärkein asia. Ihmiset, jotka ovat nähneet ihastuksiani ja rakastuksiani, tietävät, etteivät ne ole mistään mallikalenterista. Kaikki ovat tietysti minun mielestäni maailman kauneimpia/söpöimpiä/parhaimman näköisiä/valitse mieleisesi termi. Joskus toki jopa muutkin ovat myöntyneet, että sehän on hyvännäköinen tai sillähän on nätit silmät tms. Luulen, että naamaa tai takapuolta tärkeämpää (sisäisen kauneuden lisäksi) on kuitenkin tyyli. Jos on vaikka miten hassun näköinen, mutta pukeutuu hyvin, on ikään kuin löytänyt oman tyylinsä ja se tyyli on vielä minua miellyttävä, niin mielenkiintoni herää. Myös jos esim. kasvojen piirteissä on muuten joku "juttu", niin viehätyn henkilön ulkonäköön. Tykkään esimerkiksi persoonallisista nenistä, sellaisista kuin vaikka Adrien Brodylla tai John Lennonilla, jotka jonkun toisen mielestä voivat olla rumia neniä. Pieni nöpönenä on tylsä eikä herätä tunteita minussa. Sama koskee niin miehiä kuin naisiakin.

Myönnän kyllä, että itselläni on näitä melko ehdottomia juttuja, kuten hampaiden pitäisi olla hyvät, yleinen hygieniastaan huolehtiminen kunnossa (tämä nyt lienee kaikilla), pullataikinasormet ovat ihan tosi turn off jne. Ja jos mies on pitkä, mahdollisesti myös hoikka tai sillä on kihartuvat hiukset, niin olen aika valmista kauraa. Mutta tärkeintä mielestäni ihmisessä on hymy. Ja nauru. Voin sekunnin tarkasti eritellä koska ihastuin siihen Teinirakkauteeni, ja se oli se hetki, kun näin sen ensimmäisen kerran hymyilevän. Silleen isosti ja aidosti. Mutta ei sekään tietenkään toimi kaikkien kohdalla. Tässä on joku kaava, jota en osaa ratkaista.

Olen varmaan jauhanut tästä samasta aiheesta sata kertaa, mutta aina siitä löytyy uutta ammennettavaa. Enkä vieläkään tiedä olenko pinnallinen vai en.

*) Kesällä töissä meille tilattiin jotain sähkövaraosia, joista yhden tuotteen nimi oli "pinnallinen jakorasia". Sain siitä yksinäni revittyä huumoria irti monen monta kertaa. Yritin myös jakaa tätä ilosanomaa muille, mutta jotenkin en saanut hymähdystä suurempaa riemua revittyä ulos vastapuolelta.

Day 19 - A song from your favorite album

Yksi lempparilevyistäni on tällä hetkellä Holen uusi(n) levy. Se on aivan mielettömän hyvä. Kahdentoista vuoden levyttämättömyyden jälkeen Hole vaan tulee ja tempaisee jotain maailman parasta. Olen ihan rakkaudessa tähän levyyn.

Ja oli Courtney Lovesta mitä mieltä tahansa (monella tuntuu olevan peruste olla tykkäämättä Holesta siksi koska Courtney Love on yäk), niin hänen äänensä on kyllä jotain tosi hienoa. Ja seksikästä. Kuulostaisipa oma laulunikin tuolta. Mutta ei, minun lauluni kuulostaa joltain Johanna Tukiaisen ja ammuvainaan sekoitukselta.

Tässä yksi lempparibiiseistäni Holen levyltä Nobody's Daughter.


Yksi sovinistin alku väitti minulle kerran, että Holen musiikki on siksi hyvää, koska Billy Corgan on tehnyt sen. Tälläkin levyllä näyttäisi Corganilla olevan näppinsä pelissä osassa kappaleista (yhdessä Courtneyn kanssa), kuten tässä Loser Dustissa, mutta ei läheskään kaikissa. Sitä paitsi on ihan tosi ärsyttävä ja asenteellinen tapa ajatella, että Love ei pystyisi tekemään pääosin itse näistä biiseistä hyviä (lue rivien välistä: koska on nainen).

18. syyskuuta 2010

Day 18 - A song that you wish you heard on the radio

Mietin tosi pitkän aikaa tämän tämänpäiväisen haasteen funktiota. Miksi ihmeessä haluaisin erityisesti kuulla radiossa jonkun tietyn kappaleen? Jos se olisi joku lempparikappaleeni, niin voisin aivan hyvin kuunnella sen levyltä tai tietokoneeltani. Sen pitäisi oikeastaan olla joku sellainen tosi hyvä biisi, jonka olemassaolon olisin unohtanut ja radiosta kuultuani sen pitkästä aikaa ilahtuisin ihan tosi paljon. Mutta en kai sellaista voi laittaa tähän meemiin, koska olen unohtanut sen biisin olemassaolon, vai mitä?

Toinen vaihtoehto olisi taas sitten sellainen aloitteleva tai muuten ei niin suosittu bändi, jolle toivoisin kannatusta. Olen Jaakkoni ja Jayni jo käyttänyt jossain aiemmassa päivän biisissä, ja pyrin saamaan tähän haasteeseen vaihtelua enkä laita samalta bändiltä kahta biisiä muuta kuin aivan pakon edessä. Enkä nyt oikein keksi mitään muutakaan vastaavaa bändiä, jolle toivoisin soittoaikaa radiossa.

No mutta sitten mieleeni pälkähti tämä biisi. Kyseessä on vanha biisi (yhtä vanha kuin minä), mutta en ole tietääkseni ennen kuullut sitä. Kuulin sen siis eilen ensimmäistä kertaa. Kiitos siitä ei todellakaan kuulu radiokanaville, vaan tuollaiselle punkin 30-vuotisjuhlakokoelmalevylle, jonka ostin vähän aikaa sitten ja kuuntelin eilen vasta ensimmäistä kertaa. Olipa muuten hyvä ja edullinen (Anttilassa 11,95 euroa) kolmen cd-levyn setti.


Mielestäni tämä oli parasta uutta (vanhaa), mitä olen kuullut pitkään aikaan. Sanoja tähän biisiin en löytänyt edes intternetsin ihmeellisestä maailmasta, mutta ne näyttelevät aika isoa osaa biisin hyvyydessä. Korvat hörölle siis.

17. syyskuuta 2010

Day 17 - A song that you hear often on the radio

Minähän en kuuntele nykyisin radiota juuri ollenkaan. Radion kuunteleminen on tehty aivan liian vaikeaksi, koska joka kanavalta suolletaan vaan jotain paskaa epähyvää musiikkia (muista pehmeys, Tiina, muista). On olemassa kanavia, joilta tulee yksi hyvä ja kymmenen huonoa, ja sitten niitä parempia radiokanavia, joilta tulee yksi hyvä ja vain viisi huonoa. Joutuisin siis koko ajan vaihtelemaan kanavia, kun sietokynnys ylittyy jollain kanavalla. Enkä jaksa sellaista.

Yleensä radiota tulee kuunneltua vain isäni autossa. Siellä on yleensä auki Radio Suomipop (paitsi jos sieltä tulee joku tosi huono kappale, jota en kestä kuunnella, niin terrorisoin ja vaihdan Radio Rockille). Mutta kuten sanottua, kuuntelen radiota niin vähän, etten mitenkään kuule jotain kappaletta toistuvasti sieltä (onneksi, se kuitenkin olisi joku Alejandro ja sitten olisin pakotettu laittamaan sen tänne blogiini). Tämä on siis ainut biisi, jonka muistan ylipäänsä viime aikoina kuulleeni radiosta.


No onhan toki olemassa mm. Groove FM ja Radio Asia, jotka menevät silleen taustamusiikkina ilman sen suurempaa ahdistusta, mutta harvemmin niiltä myöskään tulee sellaisia oikein tosi hyviä kappaleita.

Onneksi on Spotify.

16. syyskuuta 2010

I'm so pretty, oh so pretty!


Sain pari päivää sitten tuplapalkinnon Kirsikalta ja Aimolta. Mutta kuten vanha viidakon sanonta kertoo, mikään ei koskaan tule ilmaiseksi. Kunnian mukana tulee tietysti aina myös velvollisuuksia. Tällä kertaa koukkuna oli se, että itsestä pitää kertoa seitsemän (7) paljastusta ja jakaa merkki eteenpäin seitsemälle (7) kauniille bloggaajalle.

Katsotaanpas...
  1. Olen äärimmäisen epäjärjestyksen ihminen. Inhoan siivoamista, joskaan en myöskään kauheasti tykkää sotkuisuudesta. Olen laiska ja myöskin älyttömän huono siivoamaan. Siivotessani poukkoilen paikasta toiseen ja teen yhtä ja toista yhtä aikaa, joten mikään ei oikein tahdo suoriutua loppuun asti kunnolla.
  2. Tommi Evilä stalkkaa minua. Yleensä se tyytyy luikkimaan "vahingossa" eteeni jossain tässä kotikulmilla, mutta nyt se on laajentanut sen stalkkerointinsa jo koulullekin. Eipä sillä, panisin.
  3. Olen horoskoopiltani kaksonen, mutta en usko horoskooppeihin pätkän vertaa. Ihan fiksukin ihminen (tai varsinkin fiksu ihminen) saa silmissäni melkoisen hotopään maineen, jos erehtyy selittämään kuulleni jotain horoskoopeista.
  4. Olen syönyt koko purkin kerralla Ben & Jerrysin Phis Foodia.
  5. Inhoan sukkia. Kaikkia paitsi villasukkia. Sukat ällöttävät minua ja tukahduttavat varpaani. Pidän sukkia vain pakon edestä. Jos saisin valita, eläisin ikuisesti vain paljain jaloin ja villasukkia käyttäen. Sää- ja kenkäpoliittisista syistä tämä ei ole mahdollista.
  6. Rakastan ratkoa japanilaisia ristikoita eli nonogrammeja.
  7. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista lempinimeä, joka olisi jäänyt oikeasti käyttöön. Siksi minut saakin iskettyä aika helpolla alkamalla kutsua minua jollain kivalla lempinimellä.
Ja sitten se vaikeampi osuus. Laitan vahingon kiertämään seuraaville bloggaajille seuraavin perustein:

  • Riikka, jolla on kaunis sielu ja vatsassa perhosia.
  • Annikki, joka piirtelee kauniita kuvia kirjaimilla.
  • Irwikissi, jossa asuu kaunis kukkaislapsi.
  • Alccis, joka teki kauniisti, kun ei heittänytkään hyvästejä blogilleen.
  • Minja, joka näkee maailman kauniisti kameran linssin läpi.
  • Laiza, joka maalaa kauniita kuvia ja kuvaa kauniita kissoja.
  • Aino, jolla myöskin on kauniita kissoja ja kaunis hame.

Kaikilla edellä mainituilla on myös hyvät jutut. Ja olette kaikki ulkoisesti kauniita, mutta tämä ei ollut mikään missikilpailu.

Palkinnosta ei sovi kieltäytyä, mutta ei ole pakollista kertoa itsestään seitsemää shokeeraavaa paljastusta tai jatkaa tätä eteenpäin.

Day 16 - A song that you used to love but now hate

Rakastaminen ja vihaaminen ovat jälleen aika voimakkaita sanoja tässä kohtaa. Sovitaanko, että tykkäsin, mutta en tykkää enää? Koska en keksi sellaista kappaletta, joka olisi tuolla rakkaus/viha-akselilla.

Noh. En tiennyt mistään Nickelbackista mitään, kun ensimmäisen kerran kuulin tämän kappaleen Constantinen esittämänä American Idolissa. Ja koska Constantine oli niiiin kuuma, niin ihastuin myös tähän kappaleeseen. Sittemmin opin läksyni ja Nickelback pilasi tuon biisin. Constantine sen sijaan on vieläkin kuuma. (Kai?)

Nyt siis tämä eikä alkuperäinen versio.


Constantine muuten putosi kisasta heti tämän jälkeen. Olisin oikeasti halunnut laittaa tämän videon, koska C. vetää tuon biisin paljon paremmin sen pudotuksen jälkeen, mutta kun tuossa alussa on monta minuuttia tuota muuta löpinää. Jota itse tietysti katselen mielelläni, mutta en usko kovin montaa teistä kiinnostavan.

15. syyskuuta 2010

Day 15 - A song that describes you

Well, maybe not, mutta samaistun tuohon kertosäkeeseen aika vahvasti aika usein. Viime päivinä yhä enenevissä määrin. Justiinsa tuossa ennen nukahtamistani eilen ajattelin, että tuntuu kuin olisin joku palapelin palanen, joka on tungettu palapeliin johon se ei sovi. Tunne on tällä hetkellä voimakkaampi täällä blogimaailmassa kuin oikeassa elämässäni, mikä on aika hassua, koska yleensä se on ollut justiinsa päinvastoin.


♩♫♩ But I'm a creep,
I'm a weirdo
What the hell am I doin' here?
I don't belong here ♫♩♫


Tietysti voisin myös samaistua tuohon muuhun osaan biisistä, "you're just like an angel", "you're so fuckin' special" jne. Hih hih. Sitä paitsi sainhan tuplasti mieltä ilahduttavia kunniamerkkejä tuossa, joihin muuten yritänkin palata vielä tänä iltana!

14. syyskuuta 2010

Day 14 - A song that no one would expect you to love

No "kukaan" on taas vähän liioitellusti sanottu, koska jos rakastan jotain laulua, niin eiköhän sen joku ainakin tiedä. Useimmiten aika monikin. Sitä paitsi olen tästä joskus aiemminkin blogissakin maininnut. Mutta ehkä tämä on niiden epätodennäköisempien joukossa ainakin.


♫♩♫ It's not very complicated,
I'm just young and overrated,
wooooooo!!! ♩♫♩

Ps. Tämä postaus oli ajastettu. Itse olen jossain aivan toisaalla tällä hetkellä. Hellurei!

13. syyskuuta 2010

Tiina - nyt myös beigenä


Mietin tässä, että voisin ruveta kasvattamaan itseäni henkisesti ja ruveta paremmaksi ihmiseksi. Ainakin täällä blogin puolella siis, liveihmisenähän olen jo täydellinen. Minusta on kauhean hauskaa latoa suoria mielipiteitä ja naureskella typeryyksille täällä, mutta välillä tuntuu, että kuvittelen ihmisten ymmärtävän kirjallista ilmaisuani paremmin kuin sitten ymmärtävätkään. Ja siitä seuraa sitten armotonta selittelyä, joka on toisinaan aika väsyttävää. Ja jos tahattomasti suorasanaisuudellani ja mielipiteilläni loukkaan jonkun tunteita, en tiedä palveleeko se tarkoitustaan enää oikein siinä vaiheessa. (Tarkoitus on kai enemmänkin olla hauska tai viihdyttävä kuin loukkaava). Siksipä ajattelinkin kokeilla sellaista pehmeämpää Tiinaa vaihteeksi. (No, ainakin sitten lokakuun alusta, en tiedä onko tuon musiikkimeemin aikana täysin mahdollista olla kertomatta mistä kana pissii).

Uusi pehmeämpi Tiina näkee jokaisella mustalla pilvelläkin hopereunuksen eikä suoranaisesti väitä vastaan kenellekään. Pehmeämpi Tiina pehmittelee omia mielipiteitään. Pehmeämpi Tiina ei joudu edes väittelytilanteisiin, koska pehmeämpi Tiina joustaa toisten mielipiteiden alla. Pehmeämpi Tiina ei vihaa eikä rakasta, vaan kulkee pehmeätä keskikaistaa. Uusi pehmeämpi Tiina ei varsinkaan käytä rumia sanoja. Pehmeämpää Tiinaa ei ymmärretä väärin, koska pehmeät sanat ja ajatukset mukailevat muiden ajatuksia. Uuteen pehmeämpään Tiinaan tulee kuoppa siihen kohtaan, missä toisella on piikki.

Samaan syssyyn voisin myös ruveta paheksumaan asioita. Siis sellaisia asioita, mitä nyt kukkahattutätien kuuluu paheksua. Olen joskus miettinyt, että koska jo valmiiksi jotkut tuntuvat luulevan minun paheksuvan juttuja tai vetävän jatkuvasti herneitä nenääni, niin voisin kokeilla ihan oikeasti joskus toteuttaa sellaista persoonallisuutta. Tosin kukkahattu-Tiina ja uusi pehmeämpi Tiina eivät taitaisi sopia samaan blogiin. Tarvisi olla kaksi eri blogia. Ja sitten vielä kolmas blogi, jossa saan purkaa noista kahdesta edellä mainitusta persoonallisuudesta itselleni aiheutuvia patoutumia.

Tämähän nyt oli vähän niin kuin huumoria ja ehkä jopa itseironiaa, mutta toisaalta minun tekisi mieli tehdä tuollainen kokeilu ihan oikeasti. Siis se pehmennelty versio itsestäni, ei niinkään se kukkahatullinen versio. Millaistahan se olisi?

Day 13 - A song that is a guilty pleasure

Minusta ainakin tuntuu siltä, ettei tämän kuunteleminen ole oikein katu-uskottavaa. Tunnustan sen nyt kuitenkin tässä julkisesti, että tykkään.


12. syyskuuta 2010

Day 12 - A song from a band you hate

Sori pojat.


Ai niin. Sitähän mun piti sanoa, että kauhean negatiivinen tää meemi tänään. En tykkää.

11. syyskuuta 2010

Day 11 - A song from your favorite band

Bändi ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, mutta ajattelin tällä kertaa laittaa vähän tällaisen harvinaisemman biisin. Tämä on ihan huippu kappale ja kilpaili myöskin sarjassa "laulu jonka sanat osaan ulkoa".


Nuo sanat on niin hauskat, että laitan ne nyt poikkeuksellisesti kokonaan tähän alle. (Videossa ei tapahdu mitään, joten voitte lukea niitä samalla kun kuuntelette).

♩♫♩
My daddy was a trucker
Left home when I was three
He fell for some dude in Dallas
Then it was mom and me
She always wanted a daughter
Well look at what she got
A'hit me, beat me, a faggot I ain't
But a real man they say I'm not
I'm the queen, queen of the rodeo
Queen, queen of the rodeo
So cowboy, if you're lookin for lovin'
I ain't no queer, go fuck a steer
"I think there's one over there..."
I drink too much, I smoke too much
I'm a human waste
I buy a lot of cheap alcohol
But I'll tell ya honey, I really hate the taste
I dressed in drag, they call me a fag
But boy, I really don't care
Cause last night I met your mother, fucker
And I hope ya like to share, cause she did
I'm the queen, queen of the rodeo
Queen, queen of the rodeo
So cowboy, if you're lookin to fight
I ain't no wimp, I scratch and bite
"And I'm gonna kick your ass too...im gunna do it"
Queen, queen of the rodeo
FUCK YOU!
Queen, queen of the rodeo
Queen, queen of the rodeo

♫♩♫

10. syyskuuta 2010

Day 10 - A song that makes you fall asleep

Minulla on levy, joka on saman niminen kuin tämä postauksen kappalekin. Olen jokusen kerran laittanut sen soimaan ja mennyt sänkyyn makaamaan enkä kertaakaan ole onnistunut kuulemaan levyä paria kappaletta pidemmällä, kun nukkumatti on käynyt heittelemässä hiekkaa.

Rakastan tuota levyä ihan tosi paljon, ja onhan se hyvä, että on olemassa joku miellyttävä rentoutuslevy. Tietty joskus se olisi kiva kuunnellakin ihan kokonaisuudessaan. Suurin osa kappaleista on kyllä ollut minulla vuosia mp3-muodossa, ja ovat kovin tuttuja, mutta melko varmasti levyllä on jokunen kappale joita en vielä tänä päivänäkään ole kuullut. Itse levy on siis melko tuore hankinta, tätä ennen olen vain imuttanut nuo levyn biisit jostain.


Maailman ihanin Peter ♥

9. syyskuuta 2010

Day 09 - A song that you can dance to

No tuo "can" nyt on hiukan kyseenalainen sanamuoto, mutta jos muutetaan se niin, että kappale jota haluan tanssia. Tai jota on lähes mahdoton olla tanssimatta kun sen kuulee...


♪♫♪ Must have been a hundred miles
Any of a hundred styles
It's not about the smile you wear
But the way we make out ♫♪♫


Tämä nyt vain on minun übertanssituskappaleeni.

Edit!!! Nyt on pakko lisätä bonuskappale kun tuli taas hitusen myöhässä mieleen:
Prodigy - Firestarter (myös Breathe tai Voodoo People tai Smack My Bitch Up kävisivät)

If I go crazy then will you still call me Superman

Ihan alkuun on pakko sanoa (kuulostinkohan nyt Jutta Urpilaiselta?), että älkää nyt sitten vaan käsittäkö tätä kirjoitustani väärin ja hätääntykö (näen jo silmissäni sen kaaoksen mikä seuraisi siitä, kun te kaikki lähtisitte kiljuen juoksentelemaan kuin päättämöt kanat, paitsi päätön kana ei kai kilju, kun ei sillä ole päätä). En siis ole lopettamassa bloggaamista, vaikka se tämän viikon trendi tuntuisi olevankin. Ainoastaan sivuan aihetta tässä.

Niin. Siis sekä Elegia että Mymskä ovat ilmeisesti heittämässä bloginsa roskakoppaan. (En nyt linkittele, jos kerta mahdollisesti niitä blogeja ei enää kohta edes ole). En katso hyvällä, tietäkää se. Itse ajattelin tuossa päivällä, jo ennen Mymskän pohdiskelun lukemista, että millaistahan se olisi jos vaan lopettaisi. Tulin tulokseen, että ihan perseestähän se olisi. Ja siitä seuraisi varmaankin melkoinen fb-statuspäivitysten ryöppy, kun minun olisi pakko jonnekin kuitenkin suoltaa nämä nerokkaat ajatukseni. Enkä tietenkään saa niille missään muualla yhtä suurta yleisöä kuin täällä, haha. Sitä paitsi tykkään kirjoittaa, mutta en ole ikinä osannut kirjoittaa itselleni. Kun jotkut sanovat kirjoittavansa blogia pääosin itselleen, niin minä en kyllä sitä tee. (Ellei nyt oteta tätä narsistista puolta huomioon, että tietysti teen tätä itseni enkä minkään yhteisen hyvän vuoksi). Tunnen itseni typeräksi kirjoittaessani päiväkirjaa itselleni, siksi niitä ei ole elämäni aikana kertynytkään kuin muutama hassu. Hankalista asioistakin avautuminen on helpompaa jollekin (lähes) kasvottomalle joukolle kuin läheisille tai edes omalle itselleni.

On tässä jokunen asia, joka minua vaivaa. En oikein tunne minkäänlaista yhteyttä "Tiinan" ja itseni välillä. Kyse on siis vain tuosta nimestä. Tämä kun olen minä, joka näitä kirjoittaa ja joka muihin blogeihin kommentoi. Toisinaan mietin, kuka tuo Tiina oikein on. En vaan identifioi itseäni tiinaksi enkä tunnista, jos joku minua sillä nimellä kutsuu (blogin ulkopuolella näin on tapahtunut pari kertaa). Ja mitä enemmän ihmisiä tietää minun oikean nimeni, sitä epänormaalimmalta tuntuu esiintyä tiinana. Olisi kai alunperinkin pitänyt keksiä bloginimeksi joku muu kuin erisnimi (joka toki on oikeasta nimestäni varioitu), jos siihen olisi ollut sitten helpompi kotiutua. Mutta tuo oli aika hätäisesti valittu ja jäi sitten valitettavasti "päälle". Mietin joskus ihan omalla nimelläni (ja mahd. naamallani) bloggaamista, mutta se sitten taas rajoittaisi vielä enemmän sitä aihepiiriä. Kun en nyt kuitenkaan kaikille halua kertoa kaikkea ja sitten tarvisi miettiä imagoa ja seuraamuksia ja kaikkea... Salanimellä bloggaaminen on siis kuitenkin parempi vaihtoehto.

Toinen vaivaava asia on se, että olen avautunut täällä välillä aika aroistakin asioista. Lähinnä siis näistä miesjutuista. Jotenkin niistä avautuminen ahdistaa aina jälkeenpäin. Ajatukset voi vaan pyyhkiä pois ja leikkiä, ettei niitä koskaan ollutkaan, mutta internetiin naputeltu teksti on ja pysyy. Eikä koskaan ole takuita siitä kuka niitä lukee. Olen kai sen sata kertaa tehnyt periaatepäätöksen, että läpisen täällä vain jostain yleismaailmallisista asioista, kuten musiikista ja keskityn nillittämään asioista jotka minua ärsyttää tai ihastuttaa. Mutta sitten kun yksityiselämässä on joku "tilanne päällä", niin tänne avautuminen helpottaa. Ja sitten taas jälkeenpäin kaduttaa. Melkoinen noidankehä, juu sii.

Kolmas, vain hiukan ärsyttävä asia on se, että on tiettyjä entisiä tai nykyisiä bloggaajia, jotka tavallaan tunnen oikeassa elämässä, mutta joita en ole koskaan tavannut kuitenkaan. Tämä epäkohta on alkanut nyppiä minua päivä päivältä enemmän. Tuntuu niin hullulta, että joku ihminen voi tuntua hyvinkin tutulta ja silti emme ole koskaan oikeasti nähneet toisiamme. Suurin osa näistä tyypeistä asuukin pk-seudulla, joten sinällään ei olisi kauhean vaikeata lähteä ekskursiolle sinne, mutta miten sitä nyt onnistuisi sitten yhyttämään edes pari tyyppiä yhdellä kertaa... Niin että voisiko joku siellä järkätä jonkun miitin, jonne tulisivat kaikki? Ja sitten tietty ilmoittaa minullekin siitä. Osa tyypeistä asuukin sitten niin kaukana, että niiden livetapaamiseen tarvisi panostaa oikein kunnolla. Mutta ehkä joskus.

Josta tulikin mieleeni, että viimeksi kävin pk-seudulla pari viikkoa sitten. Visiittini Helsingissä kestää yleensä sen verran, kuin mitä nyt menee kävelemiseen rautatieasemalta Kamppiin, ja sitten illemmalla sama matka takaisin. Ehdin kuitenkin viimeksi siinä matkalla bongata Minhin, tosin vain ikkunan takaa. Minulla oli sitten muka niin kiire, etten ehtinyt käydä ilmiantamassa itseäni. Ja kun siellä ikkunan toisella puolella oli joku asiakaspalvelutilannekin käynnissä juuri. Ja kun se tuli niin yllättäin. Ja kun näytinkin varmaan ihan pyryharakalta. Ja ja ja...

Ei mulla muuta. Jatkamme.

8. syyskuuta 2010

Day 08 - A song that you know all the words to

No näitähän lauluja olisi kiljoona tai ainakin biljardi, mutta suurin osa niistä on tietysti jotain lasten- tai kansanlauluja. Tai jotain tuoksuvat tuomien tiritiriteijaa kun taas on aika auringon taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku...

Mutta tällaisesta katu-uskottavammasta materiaalista tämä on aivan ehdotonta laulantamateriaalia.


Ihana Janis <3

Ps. Apua! Vaihdoin Wintoosan Mäkkiin enkä tiedä miten tässä saa tehtyä noita syrämiä ja nuatteja! (Ja Bloggerin mielestä <3>Edit: Jaahas, se(kin) on helppoa kuin heinän teko. ♥♩♪♫♬

7. syyskuuta 2010

Day 07 - A song that reminds you of a certain event

Kuvitelkaa kesäkuun 7. päivä vuonna 2008. Kuvitelkaa Lontoo ja Wembleyn stadioni. Kuvitelkaa sinne 86.000 ihmistä ja minut. Kuvitelkaa Foo Fighters!!!

Tai ei teidän tarvitse kuvitella, katsokaa video.


Tämä oli keikan ensimmäinen biisi, muistan sen varmaankin aina. Uuh, menin ihan kananlihalle kun katsoin tuon videon.

Tämä oli nyt aika samis kuin Minjalla, paitsi eri biisi, mutta hei mitä muuta tähän voisi laittaa?

Irroitetaan käsi

Uppouduin Youtuben syövereihin, kun minun oikeasti piti lähteä hakemaan uusi lukuvuositarra ja kalenteri yliopistolta. No, ehtiihän ne...

Tämä ei liity nyt tähän musiikkimeemiin millään tapaa, valitettavasti, koska en osannut ujuttaa tätä nyt oikein mihinkään niistä kohdista. Tämä liittyy enemmän tuohon aiemman postauksen keskusteluun ja siihen, oliko Apulanta punkia vai ei silloin kun minä olin teini. No, kuunnelkaa itse ja tehkää päätelmänne.





Olen muuten miettinyt, että mitä tarkoitetaan lapsuudella? Siis kun tuossa meemissä yhtenä päivänä täytyy laittaa biisi lapsuudestani, niin voitaisiinko sopia joku ikähaarukka, joka kuuluu lapsuuteen? Kuuluuko teini-ikä vielä lapsuuteen? Silloinhan tämäkin biisi olisi sopinut siihen, koska olen ollut 15-vuotias tämän biisin julkaisun aikaan.

Tosin varsinaisestihan olen tutustunut Apulantaan vasta pari vuotta myöhemmin, Attack of the A.L. Peoplen myötä, joka ei sitten ollut enää ihan punkia vaan "punk-sävytteistä mollipoppia" (sanoo Wikipedia). Ensimmäinen kosketukseni taisi olla Punk'n'roll-kasetti, jolla oli mm. Apiksen Päivästä toiseen ja Tehiksen Ulkona ja kaikkea ihan huippiksen hienoa musiikkia. Se jos mikä on nostalginen kasetti minulle, kuuntelen sitä vieläkin aina joskus.

Yhtäkkiä tunnen itseni tosi vanhaksi.

6. syyskuuta 2010

Day 06 - A song that reminds of you of somewhere

En nyt tiedä oikein mitä mieltä olisin Pinkistä. Vai miten se kirjoitetaan, P!nk? No kuitenkin. En mitenkään inhoa saati vihaa Pinkin musiikkia, mutta en erityisesti rakastakaan. Tästä kappaleesta tykkäsin kuitenkin ainakin silloin joskus pari vuotta sitten, kun se oli uusi, ja kyllähän tuo kertsi rokkaa vieläkin. Tätä kuitenkin soitettiin silloin radiossa tooosi paljon ja samaan aikaan myös matkustelin työn puolesta auton kyydissä tooosi paljon, joten tämän kuuleminen palauttaa minut aina sinne pimeään talveen auton takapenkille. Ja kuten kaikkiin näihin muistoihin, tähänkin liittyy yksi ihku poika, joka teki niistä reissusta todellakin vaivan arvoisia.


Pink - So What

Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan


Katselin eilen Teeman Punklandia-sarjan ensimmäisen osan digiboksiltani. Se herätti minussa yllättäin monenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia. Kuuntelinhan itsekin teiniangstissani punkia, eli lähinnä Sex Pistolsia ja sen aikakauden kotimaista tuoretta punkia. Se oli aikaa, jolloin ilmoille pompsahteli Tehosekoitinta ja Apulantaa ja Karkkiautomaattia ja mitä näitä oli. Apulantakaan ei kuulostanut vielä siltä miltä se tänä päivänä kuulostaa. Punkin aika oli kyllä oikeasti jo ennen minun syntymääni. Olin vasta äidin kohdussa, kun Johnny Rotten lähti Sex Pistolseista. Minulla oli teini-iässä pilottitakki ja maihari(n kaltaise)t, mustaa kynsilakkaa, pääkallokaulakoru ja -sormuksia, värjäsin hiukseni mustiksi ja kuuntelin jotain heviörinää (kunnes käännyin kukkaislapseksi ja heiluin ja huojuin jossain siinä välimaastossa).

Jokainen sukupolvihan on omalla tavallaan aina kapinoinut vanhempiaan ja yhteiskuntaa vastaan. Enhän minä toki omaa tyyliäni tai musiikkimakuani sen perusteella valinnut, että millä nyt kapinoisin vanhempiani tai auktoriteetteja vastaan. Sitä paitsi se olisi ollut aika vaikeatakin, kun äitini on tykännyt aina hyvin paljon samanlaisesta musiikista kuin minä. Tosin oli minulla se lyhyt death tms. metal -vaihe, josta en kyllä ihan rehellisesti tykännyt itsekään. Piti vaan purkaa jotain angsteja. Isä taas ei koskaan sano musiikkiin juuta eikä jaata. Pukeutumiseenkaan ei vanhemmiltani koskaan tullut poikkipuoleista sanaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna sain kyllä olla todella vapaasti oma itseni ja toteuttaa teiniyttäni. Ei meillä muuten ollut mitään kotiintuloaikojakaan koskaan. En ainakaan muista. Ilmeisesti meihin luotettiin niin paljon, vaikka ihan aina emme kyllä tainneet olla sen luottamuksen arvoisia. Mutta ei siitä nyt sen enempää. Joka tapauksessa kapinahenkeä oli ilmassa.

Rupesin kuitenkin miettimään, että millä ihmeellä nämä nykyteinit sitten oikein kapinoivat vanhempiaan vastaan? Mitä aseita niillä voi oikein enää olla, kun vanhemmat ovat jo niin punk ja rock eikä ole ollenkaan ihmeellistä jos äidillä tai isillä on tatuointeja ja lävistyksiä ja kaikki päihteetkin on jo niin nähty. Siis onko nyt niin, että tämä tosi-tv/haluan julkkikseksi-pissistely on nyt sitten nuoren sukupolven kapinointia? Ollaan sitten niin tosi erilaisia kuin omat vanhemmat ja eletään tai halutaan elää jotain omituista pintaliito- ja pinnallista elämää (nyt sitten yhtään yleistämättä, mutta oletteko huomanneet muotiblogien maihinnousun?) ja kuunnellaankin vielä niin älyttömän huonoa musiikkia. (Tämä on objektiivinen mielipiteeni). Kun ne tietää, että me ei tykätä siitä musiikista. Eikä hyväksytä tai ymmärretä sellaista elämäntapaa. Tulevat sukupolvet kapinoivat olemalla superkonservatiivisia? Vai onko sittenkin niin, että me muutumme vanhemmiten konservatiivisemmiksi (en myönnä), jotta nuoriso voi taas olla radikaaleja meihin muumioihin verrattuna?

Katselin muutama päivä sitten H&M:ssä Sex Pistols -kangaskassia. Hypistelin sitä kädessäni hetken aikaa, mutta jätin ostamatta, niin kiva kuin se olisi ollutkin, koska jotenkin se vaan olisi tuntunu niin väärältä. Ostaa nyt Sex Pistols -kassi Hennesiltä. Johnny Rottenkin varmaan olisi kääntynyt haudassaan, jos olisi kuollut. (Ja samassa hän meni ostamaan sen kassin?)

5. syyskuuta 2010

Day 05 - A song that reminds you of someone

Ykkösellä tuli tänään ennen Gilmoren tyttöjä ihastuttava dokumentti vanhasta nuoresta parista. Tuulikki ja Lasse olivat tavanneet sota-aikana, mutta sitten oli tullut mutkia matkaan ja molemmat olivat menneet tahoillaan naimisiin ja sittemmin jääneet leskiksi. 60 vuoden tauon jälkeen he tapasivat toisensa uudestaan, rakastuivat ja menivät naimisiin. Sitä aina kuulee tuollaisia tarinoita, mutta ei sellaista usko tapahtuvan oikeassa elämässä. Tai minun elämässäni ainakaan. (No mitäpä minä siitä tiedän, enhän ole vielä kahdeksankymppinen).

Speaking of which...

45 vuotta vielä?

4. syyskuuta 2010

Day 04 - A song that makes you sad

Jos joku kappale tekee minut silleen ahdistuneella tavalla surulliseksi, niin se menee suoraan inhokkilistalleni. Esimerkiksi Varpunen jouluaamuna tai Maan korvessa kulkevi lapso-o-se-en tie kuuluvat kyseiselle listalle enkä ollenkaan kestä noiden kappaleiden kuulemista. (Erityisesti Mymskälle tiedoksi, että tämä on se pikantti ominaisuuteni, mitä minun yhden entisen ystävän mielestä pitäisi käsitellä jonkun ammattiauttajan kanssa. Mutta kun en tahdo. Luulen, että siinä on matopurkki, jonka kantta ei kannata mennä avaamaan. Sitä paitsi minun ei ole pakko kestää kuunnella Varpusta jouluaamuna tai mitään ahdistavia slovareita. Minä olen ihan hyvä näin ja muut saavat kuunnella noita musiikkeja jossain muualla kuin minun läheisyydessäni.)

Tämä kappale saa minut surulliseksi, johan se nimensäkin mukaisesti on surullinen laulu, mutta silleen hyvällä tavalla surulliseksi. Sellaisella melankolisella tavalla, josta minä tykkään ja joka ei ahdista minua ollenkaan. Kaiken lisäksi tätä kuunnellessa tulee vähän ikävä sitä yhtä kaunista, mutta oi voi niin nuorta...

♪♫♪ Where we're living in this town
The sun is coming up and it's going down
But it's all just the same at the end of the day
And we cheat and we lie
Nobody says it's wrong so we don't ask why
Cause it's all just the same at the end of the day ♫♪♫


No niin. Nyt täytyy kuunnella perään jotain iloista. Tänään ei ole aikaa eikä paikkaa melankolialle.


Ps. Miten tänne Bloggeriin ei nykyisin mahdu enää kuin joku ihan sairaan pieni videoruutu? Vaikka laitoin tuonkin tosi pienenä, niin silti siitä jää osa jonnekin reunan alle piiloon. Ainakin Chromella katsottuna.

3. syyskuuta 2010

Day 03 - A song that makes you happy

Tämä oli siinä mielessä helppo, että ei tarvinut kahta kertaa miettiä keiltä valitsisin biisin tähän. Ainut vaikeus oli vain päättää minkä niistä biiseistä, koska tulen niistä melkein jokaisesta iloiseksi.


♫♪♫ I'm small I like to sing about the small things
I'm alive I like to sing about my friends
I'm poor I like to sing about the rich folk
I'm gone I like to sing about distances ♪♫♪

(Kaikki mukaan!)

Crazy for you

Nyt on kyllä pakko tulla tänne vähän avautumaan ennen kuin alan hyperventiloida tai jotain.

Törmäsin äsken Facebookissa ihan sattumalta Teinirakkauteeni. Siihen poikaan, jota ennen ei kukaan ollut saanut jalkojani tutisemaan sillä tavalla enkä ole ihan varma onko sen jälkeenkään. (No on toki, mutta kuitenkin eri tavalla). En siis ikinä ollut minkäänlaisessa suhteessa tämän tyypin kanssa, mutta rakastin häntä palavasti useamman vuoden ajan. Ja näköjään se vieläkin potkaisee. Melko lujaa.

Olen vähän pettynyt, että se on leikannut ne ihanat pitkät kiharansa ja näyttää nyt enemmän ihan tavalliselta keski-ikää lähestyvältä (huom! vain lähestyvältä) mieheltä. Mutta ne kasvot on kyllä ihan samat. Ja ne silmät. Aivan uskomattoman ihanat. Ja se hymy. En kestä. Facebookista kävi myös ilmi, että se on nykyisin ihan kunnollinen työssä käyvä ihminen, ettei se asu tällä hetkellä Tampereella ja että sen parisuhdestatus on single...

Mites tästä nyt pitäisi taas päästä yli? Kysyn vaan.

Ps. Taidan omistaa tuon viidennen päivän biisin tälle hepulle. Ehkä se ansaitsee sen.

Pps. Lisäksi Facebook rupesi vittuilemaan minulle. Se kehottaa minua lähettämään viestin sille, joka ei siihen edelliseenkään koskaan vastannut. Kehottaisi mieluummin lähettämään viestin tuolle Teinirakkaudelle. Sen voisin vaikka tehdäkin. (Näin paljon minäkin opin. Heti valmis lyömään päätä uudestaan seinään.)

2. syyskuuta 2010

Day 02 - Your least favorite song

Tämäkin oli tosi vaikea, koska minulle on inhokkibiisejä vähintään yhtä paljon kuin niitä lemppareitakin. Voi voi, tästä tulisi kilometrin mittainen kirjoitus, jos avautuisin kaikesta paskasta musiikista. Mieleni teki esimerkiksi ihan älyttömän paljon laittaa tähän se Lady Gagan Alejandro, jonka kuullessani minun tekisi mieli repiä aivoni korvien kautta pihalle. Tai joku SIGin kappale tai se "ei väli pöytien lie pitkäkään" (en tiedä sen biisin nimeä) tai Pikkuveli joko alkuperäisenä tai PMMP:n versiona. Tai jotain Madonnan nykyrenkutusta tai Trooperin tai jotain suomiräppiä tai se vihonviimeinen Joutsenlaulu!!! Mutta päädyin tähän. Joka muuten vain linkkinä tällä kertaa, koska jotain rajaa sentään.


En tunne kovin perusteellisesti Kaija Koon tuotantoa (mutta riittävän hyvin tietääkseni, että se on kamalinta mitä maa päällään kantaa), koska aivoni tuhoutuvat joka kerta kuullessani sitä, joten en ole varma onko tämä huonoin kappale kyseiseltä tsigulta. Valitsin biisin melko randomina, koska en todellakaan ruvennut tekemään tutkivaa journalismia Youtubessa.

Olen pahoillani.

Walkingsmiling


Valokuvatorstain 174. haaste.

1. syyskuuta 2010

Day 01 - Your favorite song

Ehkä tämä meinasi tyssätä heti alkuunsa, koska yhden lempparikappaleen nimeäminen on aivan ylitsepääsemättömän vaikeata. Mietin, pitäisikö tämän olla sellainen all time favorite vaiko lemppari tällä hetkellä. Eipä se silti tätä tehtävää helpottanut, valitsi sitten kumman tahansa vaihtoehdon. Joten. Arvoin yhden niistä tuhannesta lempikappaleestani. Ihan randomina. Iso pyörä pyöri korvieni välissä hurjaa vauhtia, joten johonkin kohtaan se vain oli pysäytettävä. Ja tadaa!!!


Minä vaan rakastan tätä biisiä ihan yhtä paljon joka kerta sen kuullessani. (Ja Brandon Boyd on sulkuista sulkuin).