generated by sloganizer.net

26. syyskuuta 2010

Day 26 - A song that you can play on an instrument

Minun pitäisi varmaan laittaa tähän Bachin Menuetti G-duurissa, kun olen sen joskus esittänytkin kitaraduettona Vapriikissa laumalle tuntemattomia ihmisiä. Se oli yksi elämäni epämiellyttävämpiä tilanteita, paitsi ettei se sitten jälkikäteen katsottuna niin kamalaa ollutkaan. Kohonneen sydämensykkeen vuoksi soitimme sen vähän liian nopeassa tempossa, mutta toivon mukaan yleisö ei huomannut sitä. Mutta tästä on niin monta vuotta jo, etten enää sitä osaa soittaa. Kerran otin kitaran käteeni ja katselin niitä nuotteja, mutta en tajunnut niistä enää hölkäsen pöläystä. Tai siis niistä merkinnöistäni, mitä olin siihen rustannut, että miten se soitettiin. (Toivottavasti soitonopettajani ei lue tätä blogia. Hän on paras ope ikinä, mutta minä olin kelvoton oppilas.)




(Huom! Tuo en ole minä tuossa videolla!)

Tätä seuraavaakaan kappaletta en tällä hetkellä osaa soittaa ilman nuotteja, koska olen ollut kauhean laiska soittamaan kitaraa viime aikoina, mutta jossain vaiheessa harjoittelin kyllä kovasti ja osasinkin ihan hyvästi.


Video on kyllä ihan epäsynkassa laulun kanssa.

Rakastan tuossa kappaleessa erityisesti sitä, miten siinä alussa kuuluu se ääni, kun sormet vaihtavat paikkaa kitaran kielillä. Ehkä siksi, koska oma soittoni kuulostaa juuri sellaiselta. Yleensä sitä ei vaan kuulu levytyksissä. Olen muuten joskus myös laulanut tämän yksikseni ja äänittänyt lauluni samalla. Kuunneltuani äänitteen opin, että laulan nenääni. Ainakin siinä tilanteessa. Se oli todella jännittävä tilanne.

3 kommenttia:

ian kirjoitti...

En mä kyllä osaa soittaa oikein mitään millään. Tämän olen joskus soittanut. Harmittaa kyllä, etten joskus nuorena tullut opetelleeksi kitaran soittoa. Siitä olisi varmasti myöhäisteini-iässä ollut paljon hyötyä. Ja miksei toki myöhemminkin.

Tiina kirjoitti...

Hahaa, mä olen kanssa osannut joskus soittaa ton Ostakaa makkaraa nokkahuilulla.

Mutta eihän sun ton sarjiksen mukaan olis tarvinut opetella soittamaan sitä. Ainoastaan olis tarvinut vain ostaa kitara ja pidellä sitä. ;)

-Anne- kirjoitti...

Minäkin olen joskus osannut soittaa tuon menuetin, pianolla. Tokkopa enää sujuisi...