generated by sloganizer.net

15. marraskuuta 2011

There are many here among us who feel that life is but a joke



Mitään sanottavaahan ei ole, mutta silti tuntuu, että jotain tänne pitäisi välillä sanoa. Että ette unohtaisi minua, tai minä teitä.

Viime viikko oli niin hektinen, että en ollut yhtä kokonaista päivää kotona tai edes samalla paikkakunnalla kuin koti. Viime viikolla ei ehtinyt ajatella mitään ahdistavia ajatuksia tai surra yksinään. Viime viikolla ei myöskään ehtinyt yhtään urheilla, mistä koin pienesti huonoa omaatuntoa, mutta toisaalta kaikki korvaava oli niin kivaa, ettei omatuntoni kuiskinta paljoa painanut.

Tällä viikolla ehdin olla kotona melkein joka päivä, joten hommat olisi laitettava järjestykseen. Olisi tiskattava massiivinen tiskivuori ja pestävä pyykkiä. Ja käytävä urheilemassa. Olen viime viikkoina yrittänyt käydä kahdesti viikossa kuntosalilla ja kahdesti jumpassa. Mitään tuloksia ei silti näy, mutta saapahan ainakin välillä tuulettaa korvienväliä. Tällä viikolla nimittäin ehtii myös oikein hyvin ahdistua kaikesta mahdollisesta, kuten rahattomuudesta tai tulevaisuuden näköalattomuudesta tai äidittömyydestä.

Tänäkin aamuna heräsin aivan liian aikaisin puhelimen pirinään. Tai oikeasti se ei pirise, vaan soittaa The White Stripesin Seven Nation Armya. En vastannut, koska tiesin soittajan olevan taas joku joka yrittää myydä minulle jotain, mihin minulla ei ole varaa saati kiinnostusta. Soitin jokunen viikko sitten Robinson-palveluun, joten kai niiden kohta pitäisi vaieta. Vihasin sitä puhelinmyyjää enemmän kuin ketään hetkeen, sillä heti herättyäni rupesin miettimään tilin saldoa ja laskujen yhteissummaa, eikä lopputulos ollut mitenkään positiivinen. Mutta onneksi verokarhu kohta palauttaa minulle sen, mikä minulle kuuluu.

Lähitulevaisuudessa on luvassa kummipojan ensimmäiset synttärit sitten itse syntymän sekä elämäni toinen vierailu Tavastialla. Ensimmäisen — ja tähän mennessä ainoan — kerran olin Tavastialla joskus vuosia sitten kuuntelemassa CMX:ää. Yrjänä aloitti keikan sanomalla, että "tänään soitamme pitkään" ja sen jälkeen CMX soitti tunnin, sisältäen encoren. Olin hämmentynyt. Jos tuo on helsinkiläisellä mittakaavalla pitkään, niin toivottavasti tämä seuraava Tavastian keikka on vieläkin pidempi. Mutta siitä lisää ensiviikolla, ehkä.

Nyt rupean. Ehkä.


(Kuva täältä).

4 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Jospa se oli yrjänämäisellä mittakaavalla pitkä keikka? Kyllä minä olen ollut joskus jopa yli kahden tunnin keikoilla täällä. Ja se on jo pitkä millä tahansa mittakaavalla.

Tiina kirjoitti...

Tuotapa en tiijä. En ole varma, mutta musta tuntuu, että olen ollut pidemmilläkin CMX:n keikoilla. Tai sitten en. Ehkä olenkin nähnyt ne vain kerran. Ei voi muistaa.

DorianK kirjoitti...

Itse olin kuukausi sitten helsinkiläisessä keikkapaikassa katsomassa ja kuuntelemassa musisointia. Lämppäri viihdytti reilut kolme varttia ja pääesiintyjä siihen päälle hiukan vajaat pari tuntia. Oli oikein mukavaa, mutta toisaalta näin vanhalle ja raihnaiselle ihmiselle vähän ikävääkin, kun soitto loppuu yhdeltä yöllä.

(Olipa taas tärkeää sanottavaa. Mutta kunhan tuli mieleen.)

Tiina kirjoitti...

Hei, ei mikään sanottava ole turhaa tällä palstalla. Sitä paitsi hauska nähdä DorianK-hahmoakin aina välillä. :)

Varsinkin arki-iltana pitkään venyvät keikat on ikäviä, mutta kyllä viikonloppuna jaksaa jaksaa jaksaa...