generated by sloganizer.net

13. elokuuta 2012

Say goodbye don't follow


Siis hei miten surullista oikein on, että minun liikuntaintoni on aina parin liikunnanohjaajan varassa ja sitten juuri ne ohjaajat häviävät kuin tuhka tuuleen? Olenko ehkä vähän läheisriippuvainen tai jotain? Mutta henkilökohtaisen empiirisen tutkimukseni perusteella voisin väittää, että ohjaajalla on ihan valtava vaikutus siihen, miten saa tuloksia ja miten tunnilla jaksaa venyttää itseään äärirajoille.

Joskus keväällä valitin, kun lemppariohjaajani jäi äitiyslomalle, jos muistatte. Muodostin sen jälkeen uuden lemppariohjaajan toisessa lajissa. Tämän piti olla turvallinen lemppari, koska hänelle olisi fysiologisesti mahdotonta jäädä äitiyslomalle. Nyt äsken katselin kuntosalini syyskauden ohjelmaa ja tajusin, että tästä viikosta eteenpäin uuden lemppariohjaajani nimeä ei enää näy listoilla. Toivon todella syvästi, että tyyppi pitää vain jotain lomaa, kun on koko kesän painanut töitä (eli ohjannut tunteja) hiki päässä, ihan kirjaimellisesti, ja palaa kuvioihin taas myöhemmin syksyllä.

Olen kesän aikana aivan täydellisesti hurahtanut bodypumpiin ja todennäköisesti tähän on suurelta osin vaikuttanut se maailman paras ja ihanin ohjaaja (siis ei sillä tavalla ihana, en sentään ole kehdonryöstäjä). Viime aikoina olen jättänyt salilla käynnin ihan minimiin ja käynyt lähinnä bodypumpissa. Juuri aamulla pohdiskelin, josko korvaisin ainakin muutamaksi kuukaudeksi salin kokonaan pumpilla, niitä kun on suhteellisen vaikea sovittaa samaan viikkoon, jos useamman kerran haluaa käydä kummassakin. Mutta jos tulevaisuus on nyt tämä, miltä aikataulut näyttävät, niin ehkä hommaankin vaan uuden saliohjelman itselleni ja käyn pumpissa sen kerran viikossa.

Siis hirveä eroahdistus jo valmiiksi päällä. Täytyy hyödyntää tämän viikon tunnit ja toivoa, että sieltä heruisi samalla jotain lisätietoa tulevaisuudesta. Pitäisi jatkossa varmaan vaan käydä niiden ohjaajien tunneilla, joista ei erityisemmin pidä, niin olisi vain tyytyväinen jos ne häipyisivät maisemista.

Ilmeisesti tästä läheisriippuvaisesta riuhtomisestani on jotain hyötyä kuitenkin ollut, sillä sain tänään työkaverilta palautetta, että olen laihtunut.

4 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Nyt onkin sellainen aihe, josta minulla ei periaatteessa ole mitään hajua (koska en käy ohjatussa liikunassa), mutta pakko silti kommentoida :D

Joistain ihmisistä vain tykkäilee (ei siis sama asia kuin mitkään ihastukset tai muut romanttiset jutut), vaikkei mitään ystäviä olisikaan. Niin kuin vaikkapa juuri jostain kunto-ohjaasta. Jos sellainen saa hyvälle mielelle ihan vain olemalla olemassa, niin kyllä se vaan antaa voimaa ja piristää mieltä. Nää on varmaan jotain niitä pään sisäisiä kemiajuttuja, joita ei voi edes selittää.

Käy kysymässä suoraan siltä ohjaalta, miten sen tunnit jatkossa on, kun ei näy kalenterissa. Kyllä se varmasti vastaa, kun ei kyseessä varmaan mikään salaisuus ole. Luulen, että monet tykkää käydä saman ohjaajan tunneilla, jos tykkäävät sen tyylistä jne.

Jos se siitä jotain johtopäätöksiä vetelee, niin eipä ole sinun ongelma. Ajattele, miten se voisi myös ilahtua siitä, koska tavallaanhan se on palaute hyvin tehdystä työstä :)

Ana kirjoitti...

Kyllä se silleen vaan menee, että jos tekee kunnolla niin tuloksiakin tulee! Sä oot sitten tehnyt :-))

Annikki kirjoitti...

Tämä nyt on veistä haavassa, mutta jos se vain oli kesän tuuraamassa niitä vakivetäjien lomia siellä? (ja menee takaisin vaikka opiskelemaan syksyllä)

Täällä on ollut nyt joku nainen tuuraamassa, ja ei siinä muuten mitään, vaan kun se ei muista niitä ohjelmia ja sekoilee kokoajan siellä edessä ja tekee jotenkin liian nopealla rytmillä kaikki asiat. On ihan mukava päästä siitä kohta eroon.

Tiina kirjoitti...

Elegia, joo, mä luulen kyllä että se itsekin sanoo, jos tilanne on tosiaan se, ettei se ohjaa (meinasin kirjoittaa että juonna) vaikkapa ensi viikolla. Yleensä tunnin loputtua se kuitenkin sanoo, että nähdään sunnuntaina tms. En mä sellaista pelkää, että se jotain johtopäätöksiä vetelisi.

Zepa, onhan tässä tätä sarkaa vielä kuitenkin. Tuo työkaveri on sellainen, joka huomaa heti pienetkin muutokset ihmisten ulkoisessa olemuksessa, joten en nyt juhlimaan rupea, mutta kiva kuulla kuitenkin, että edes jotain edistystä on tapahtunut.

Annikki, ei, on se ollut ihan vakkariohjaaja tuolla ainakin jo viime talven, vaikka opiskelija (kai) onkin. Sitä kauemmas en muista.
Tännekin tuli kesäksi uusi naaras, jonka ohjauksesta en tykännyt yhtään ja näköjään tuo syksyn kalenteri on sen nimeä täynnä, että sil viisiin. Tarttis varmaan ottaa siitä seuraava lemppari, niin vaihtuvuus olisi taattua. ;D