31. lokakuuta 2012

No onkos tullut kesä

Täysin käsittämätöntä! Jo kuukausia sitten kuolleeksi julistamani saintpauliani on yhtäkkiä tehnyt kaksi uutta kukkaa!



Palkkioksi tästä sinnikkyydestä nypin kaikki kuolleet kuivat kukat pois ja annoin sille vettä. Päätin antaa sille vielä toisen mahdollisuuden. Katsotaan mihin se riittää.

(Kuvien sävyero johtuu valaistuksesta. Ylempi kuva on otettu ikkunalaudalla luonnonvalossa ja alempi keittiössä salaman kanssa. Alempi kuva on värimaailmaltaan lähempänä todellisuutta.)



Bärtilkään ei ole vielä täysin kuollut, vaikkakin heikossa hapessa. Laitan sen kohtapuoliin talvilevolle ja sillä välin opiskelen kärpäsloukun elvytystä. Ehkä saan sen keväällä uuteen loistoon.


29. lokakuuta 2012

I'm a poor lonesome cowboy and a long way from home

Olen ollut viime päivinä jotenkin tosi ahdistunut ja masentunut (ei tautiluokitusmerkityksessä). Kun talous on kuralla, kaikki muutkin asiat ovat kuralla. Eikä tätä olotilaa ollenkaan helpota tuo säätila ulkona.

Tuleva marraskuu ahdistaa. Tuleva joulu ahdistaa. En saa edes veronpalautuksia tänä vuonna kuin jonkun säälittävän muutaman euron, joten se jokavuotinen joulunalushelpotus jää kokematta. Sen sijaan opintolainan korot kyllä menevät tililtä joulukuussa, että heilahtaa. Tiedän kyllä, että niitä voi jälkikäteen hakea Kelalta takaisin, mutta siinä menee useampi viikko. Vuodentakaisesta pienestä perinnöstä on vielä rippunen jäljellä. Perinnöstä, jota ei ollut tarkoitus käyttää elämiseen, mutta jota on nyt pakko käyttää elämiseen, koska muuten ei ole rahaa maksaa laskuja.

Ilmeisesti olen jotenkin outolintu syksyn ja talvenkin suhteen. Kaikki aina iloitsevat lumesta, kun tulee valoisampaa ja blaa blaa. Minä inhoan lunta. Tykkään siitä, että jos kesä ei kerta kaikkiaan ole vaihtoehto, niin on sitten vaikka pimeää, kunhan maa jalkojeni alla on asfalttia. Viime viikolla, kun yhtenä iltana kävelin ennakkoäänestämästä kotiin päin, katselin ja ajattelin siinä samalla, miten kaunis Tampere on noina pimeinä syysiltoina. Ja mitä paskaa, heti seuraavana päivänä se kauneus peitettiin jollain valkoisella kuolemalla.

Inhoan sitä, että joka toisella askeleella on akuutti liukastumisvaara, koska maassa on jotain jääpaskaa. Inhoan myös sitä, että lumi ja jää tarkoittaa samaa kuin kylmä ja silloin kun on kylmä, niin täytyy paketoida itsensä moninkertaisiin vaatteisiin, että voi liikkua ulkona lyhyenkin matka paikasta a paikkaan b. Olkoon pimeää ja olkoon märkää, kunhan voin lähteä ulos tunkematta farkkujen alle pitkiä kalsareita.

Ja tiedän, että säästä valittaminen on aivan turhaa, koska se tapahtuu siitä huolimatta. Ilmastonmuutoshan lupaa tänne pohjoiseen yhä paskempia kesiä ja talvia. Siitä ehkä hiukan voisi valittaa, jos jaksaisi. Jotenkin vaan koen olevani täydellisen väärässä paikassa tällä planeetalla. Olen luuydintäni myöten kateellinen Patzylle, jonka elämä on jotain ihan muuta. Että jos voittaisi lotossa ja vaan lähtisi. Mutta ensin pitäisi tietysti lotota.

Liikunta on ehkä tällä hetkellä ainoita iloja (kavereiden lisäksi), joka pitää minut järjissäni. Vaikka kuntosalin jäsenyys lohkaisee tililtäni kerran kuussa sievoisen summan rahaa, niin irtisanoutuminen ei vaan ole vaihtoehto. Jos se viedään minulta pois, niin en kyllä viitsisi nousta pois peiton alta enää ollenkaan.

Ps. Jos talvesta jotain positiivista pitää hakea, niin "kampauksella" ei ole niin kauheasti väliä, kun voi vaan vetää pipon syvälle päähän. Vaikka hiukset olisi miten paskaiset, niin ei huolta, sillä pipon lävitse sitä ei kukaan näe. Ha!

Broken hearts are for assholes

Katselin eilen viimeiset viisi minuuttia Big Brotherin sunnuntai-illan livelähetyksestä ja ehdin nähdä sen, kuka talosta häädettiin. Kyseessä oli ilmeisesti joku viimemmäksi taloon mennyt jamppa, henkilöllisyydellä ei ole niin väliä. Ohjelman juontaja kertoi tyypille, ettei hän oikein ollut talon naisasukkaiden suosiossa ja kysyi, että miksiköhän? Tyyppi vastasi, että ehkä oli kertonut vähän liian suoraan talon naisasukkaille, etteivät he kiinnosta häntä. Että olisi vaan pitänyt hyökätä niiden kimppuun. Öö...

Päästäni meinasi katketa verisuoni siihen paikkaan. Mikään ei koskaan olekaan mieheltä viehättävämpää kuin tulla kertomaan, että nainen ei kiinnosta häntä, ilman että nainen on itse osoittanut minkäänlaisia kiinnostuksen merkkejä (ainakaan omasta mielestään) miestä kohtaan. Olen jokusen kerran oikeassa elämässä kohdannut näitä oman elämänsä beckhameja, jotka kuvittelevat oman viehätysvoimansa olevan niin valtava, että torjunta on tehtävä heti suoralta kädeltä ennen kuin mahdollinen epäkiinnostava nainen menee epätoivoisesti ja epämiellyttävästi rakastumaan tähän ah niin vastustamattomaan urokseen.

Tilanne on yleensä samaan aikaan todella absurdi, naurettava ja ärsyttävä. Yleensä torjunta tulee sen verran puskista, että siinä jää itse sanattomaksi. Tai korkeintaan sarkastisesti ymmärtää todeta, että yritän pystyä elämään kyseisen tiedon kanssa, mutta tämä jumalan lahja naisille tuskin ymmärtää sitä sarkamiksi. Tai sitten ihan vaan kohteliaisuuttaan vaikenee sen sijaan, että kertoisi tyypille miten vähän hän todellisuudessa kiinnostaa. (Rehellisyyden nimissä on mainittava, ettei tätä minulle itselleni nyt niin montaa kertaa ole tapahtunut, mutta ihan kerta-parikin on riittävästi muodostaakseni mielipiteen heistä ja kaltaisistaan).

Yleensä näillä tyypeillä on isompi ego kuin karisma. Tämä bb-jäbä oli sen verran vetelän ja homssuisen näköinen, että en osaa kuvitella, että hän olisi kauheasti kiinnostanut talon naisasukkaita. Ne tyypit, joilla oikeasti olisi varaa torjua naisia vasemmalta ja oikealta eivät sitä yleensä tee.

Kyllä vaan, sisäinen kauneus ei ole vain rumien keksintöä.

27. lokakuuta 2012

What can you say when you're a whore?


Kuva: Nettiapaja

Ihan vain mielenkiinnosta kyselen:

Te, jotka Facebookissa "tykkäätte ja jaatte" itseänne markkinavoimille, niin moniko on oikeasti voittanut noista arvonnoista jotain? Tai moniko tuntee edes jonkun, joka olisi voittanut jotain? Veikkaanpa, että aika harva.

Entäs moniko teistä on tullut inhotuksi tai edes vähän vähemmän tykätyksi FB-kaverienne keskuudessa? Moniko kaverinne on piilottanut teidät omasta newsfeedistään? Veikkaanpa, että aika moni.

Haluaisin esittää tämä kysymyksen myös suoraan tuolla kyseisellä areenalla, mutta kavereissani on jokunen tykkääjä ja jakaja, joiden mieltä en halua missään tapauksessa pahoittaa. Te loput... Laittakaa se peukku pystyyn ja istukaa vaikka sen päälle.

Ps. Kaikkihan tietävät (tai ainakin pitäisi tietää), että tuollainen "tykkää ja jaa" -arvontojen järjestäminen on Facebookin sääntöjen vastaista. Jokaisen yrityksen, joka tuota buumia jatkaa, pitäisi hävetä syvästi.

26. lokakuuta 2012

Jo pipolakki ja punatakki on juhlakuntoon laitettu


Tiedoksi kaikille blogipikkujouluihin Tampereelle saapuville, että paikaksi on nyt valikoitunut Teerenpeli.

Muutama fakta koskien pippaloita:

  • Ajankohta on siis lauantaina 1.12. klo 18 eteenpäin.
  • Teerenpeli on Tampereen rautatieasemalta noin 850 metriä suoraa tietä (Hämeenkatua) kohti länttä (Hämeenpuistoa) ja jopa hämäläisellä kävelynopeudella siinä ei kauaa nokka tuhise.
  • Vaihtakaa talvikumit tennareihinne, sillä täällä on lunta.
  • Myös bussit ja taksit kulkevat kaupungissamme. Yöllä taksijonoissa voi olla hurjat jonot, koska kaikilla muillakin on pikkujoulut.
  • Jos alkuasukkaiden läsnäolo jännittää, niin käytä sanoja kuten "nysse tulee", "moro", "rotvalli" ja "nääs" niin sulaudut joukkoon kuin paikallinen. Paitsi jos käytät niitä väärin.
  • Teerenpelissä on toivottavasti tänäkin vuonna tarjolla heidän omaa älyttömän hyvää jouluomenasiideriään.
  • Teerenpelissä on mahdollista ruokailla ja Sulamit ovat ihan törkeän hyviä.
  • Sinun tulee olla täyttänyt 22 vuotta. Henkisellä iällä ei väliä.
  • Kaikki ehkä paikalle saapuvatkin on nyt laskettu mukaan. Jos et ole vielä ilmaissut ehkä tulevasi mukaan, niin ilmianna itsesi nyt täällä, tuolla tai jossain muualla. Mieluiten kuitenkin minulle tai Oharille, niin pystymme vielä järjestämään lisätuoleja tarpeen tullen.
  • Asu on vapaa, mutta tonttulakki pakollinen.
Kysyttävää?

23. lokakuuta 2012

I bore myself to sleep at night

Olipahan yö.

Eilen pumpin jälkeen jäi palautuminen vähän heikoksi ja olin koko illan ihan vetelä ja sippi. Nukahdin kymmenen aikaan piikkimaton päälle ja heräsin siitä joskus puoli kahdentoista aikaan. Nousin ylös katsomaan Frasierin, koska olin melko varma, että en yhtä kyytiä aamuun asti pysty posottamaan kuitenkaan. Sen jälkeen en saanutkaan sitten unta kuin vasta joskus kuuden aikaan aamulla. Kymmeneltä heräsin, kun puhelimeni soi. Kyseessä oli alustava puhelimessa suoritettava työhaastattelu. Kakistelin kurkkuani, että olisin saanut äänen kulkemaan edes jotenkin ja aivot seisoivat. Koko homma tuli niin puskista, etten ollut ehtinyt henkisesti valmistautua itseni kehumiseen ollenkaan, joten veikkaan tehneeni lähtemättömän vaikutuksen. Menin takaisin nukkumaan ja puoli kahdeltatoista heräsin tekstiviestiin. Sippasin uudestaan ja vasta yhden aikaan sain revittyä itseni ihan oikeasti ylös sängystä kittaamaan kahvia, jos vaikka heräisin vielä tähän päivään.

Selkä voi pikkuhiljaa paremmin. Tänään aion mennä kokeilemaan taas spinningiä ja jos jumi jälleen iskee päälle täysillä, niin se on harmi. Olen tarkistanut ajoasentoani ja lisäksi suoritan aina treenin lopuksi selkälihaksia rentouttavia juttuja (Pilates-rulla on uusi ystäväni). Toivottavasti ne tehoavat. Haluan nimittäin normaalin selän enkä tunnetta, kuin joku olisi naulannut kakkosnelosen selkälihasteni tilalle.

Tämän kirjoitukseni muistisanoja olivat selkä, maha ja tissit. Yleensä, kun minulla on blogattavaa mielessäni, kirjoitan ensin ranskalaisilla viivoilla itselleni muistisanoja ennen kuin alan suoltaa tekstiä. Muuten unohdan ne loput aiheet kirjoittaessani yhdestä. Selkä tulikin käsiteltyä äsken. Mahasta ei kai sen enempää, kuin että se voi hyvin ja paksusti. Onneksi kuitenkin vähän vähemmän paksusti kuin vielä keväällä. Tässä kuntoprojektissa on omituista se, että jotenkin omaa kokoa on vaikea hahmottaa nykyisin. Hämmentävää on esimerkiksi se, että yhtäkkiä kymmenen vuotta sitten pieneksi jäänyt takki onkin melkein sopiva. Muodikkuudesta taas en tiedä, eikö vakosametti olekaan enää yhtä in kuin vuosituhannen vaihteessa? Huonoa tässä projektissa taas on se, että rinnoistahan suurin osa on rasvakudosta ja jos rasva vähenee, niin luonnollisesti se vähenee ensin rinnoista ja sitten vasta muualta. (Tissit mainittu!) Eli lopputulos lienee lauta.

Jotkut tahot kertovat, että Tampereella olisi satanut lunta viime yönä. Itse en ole nähnyt tästä mitään todisteita. Onneksi. Pikkuisen voisi ahdistaa, jos talvi alkaisi jo lokakuun lopussa tänä vuonna. Huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä heikommin siedän kylmää ja erityisesti talvea. Tekisi mieleni muuttaa jonnekin lämpimään ja tulla vain kesäksi Suomeen vilvoittelemaan.

Mieleni on näköjään tänään yhtä tylsä kuin sää.

22. lokakuuta 2012

Calm like a bomb


On se kiva olla suosittu, kun pyydellään mukaan kaikenlaisiin kokeiluihin tai tarjotaan ilmaista mainostustilaa omassa blogissani. Eli siis ihan ilmaiseksi saisin mainostaa kaikenlaisia tuotteita täällä teille ystävilleni. Wau, mikä mahdollisuus!

Viesteissänne kauniisti kehutte blogiani ja mielenkiintoisia juttujani, mutta selkeästi kaikesta paistaa läpi, että viesti on vain copy-paste ettekä ole oikeasti lukeneet blogiani pätkääkään. Jos olisitte, niin ehkä tietäisitte, että en ole noin helppo ja että sisälläni asuu pieni anarkisti, joka henkisesti kapinoi kaikkea kapitalismia ja markkinavoimia vastaan ja polttaa roviolla mainoksianne, joita meille pakkosyötetään.

Myös jos olisitte lukeneet blogiani, niin ehkä tietäisitte, että en todellakaan ole se henkilö, joka haluaa tulla turhaksi julkkikseksi mitä erilaisemmin keinoin (en edes rahasta). Tietäisitte myös sen, että en ole aamuihminen ja jos herätykseni on vähänkään normaalista poikkeava, niin puren pääsi irti. En siis halua tulla kuvatuksi 30 aamuna, kun minut herätetään mitä fantsuimmin eri tavoin koko maailman seuratessa hengitystään pidätellen.

Siis te kaikki markkinoijahenkilöt, ihan oikeasti, älkää vaivautuko. En minäkään vaivaudu. Jos en reagoi siihen ensimmäiseen postiin enkä vielä toiseenkaan, niin kannattaisi opetella lukemaan ns. rivien välistä. Eli ei kiinnosta enkä todellakaan aio eväänikään väräyttää kertoakseni sen sinulle (paitsi nyt täällä blogissa). En ole pyytänyt mitään tarjouksia, joten en ole myöskään sinulle mitään velkaa. Ei tarvitse pommittaa kymmentä kertaa samasta asiasta.

Ehkä vielä joskus, jos oikein hyvä tarjous tulee, saatan vastata. Mutta ilmaiseksi en huoraa itseäni enkä blogiani markkinavoimille. Ja hintani on kallis.

Ps. Meille on koulussa opetettu, että ikinä ikinä ei saa kutsua testihenkilöä koekaniiniksi. Ottakaa opiksi.

21. lokakuuta 2012

Free as a bird, it's the next best thing to be


Aika monella kahvilalla, ravintolalla, baarilla ja muulla mestalla, jossa käy asiakkaita, on nykyisin ilmainen langaton netti eli free wi-fi niin kuin Ameriikassa sanotaan. Olen miettinyt, että minkä takia niiden verkkojen pitää olla suojattuja? Ai-na. Jos sen salasanan saa tiskiltä ja se kuitenkin annetaan ihan jokaiselle, niin what's the point? Salasanaa ei kuitenkaan yleensä vaihdeta koskaan eikä sen saaminen edellytä kahvin/kaljan/jonkun muun ostamista. Siitä huolimatta pihistellä halutaan. Ettei vaan kukaan käytä sitä salaa siinä seinän ulkopuolella. Sitten on pakko vaivautua nousemaan ja kävelemään tiskille ja pyytämään salasana ja sen jälkeen vielä toivoa, että kuuli ja muistaa sen oikein vielä paikalleen palattuaankin. No, ehkä se olen vain minä, mutta kannatan avoimia verkkoja julkisissa tiloissa.

Muutettuani tähän osoitteeseen kaapelimodeemini meni lähes heti paskaksi ja jouduin Elisaan uuden modeemin hankintaretkelle. Minulle annettiin vaihtoehdoiksi ostaa uusi modeemi n. 100 eurolla tai vaihtaa liittymäni Elisa Viihteeseen. Valitsin jälkimmäisen, koska minulla ei ollut siinä hetkessä sataa euroa sijoittaa johonkin vekottimeen ja tarvitsin nettiyhteyden heti. Kävi kuitenkin niin onnettomasti, että Elisa Viihteen yhteys pätki enemmän kuin rakettispagetti, joten olisin tullut hulluksi ilman naapurini avointa langatonta verkkoa. En tiedä oliko se yksityisen ihmisen vai jonkun firman wlan, mutta olin siitä ikuisesti kiitollinen.

Sittemmin tuo avoin wlan hävisi ja pätkiminen jatkui. Sattumalta minulle soitti Saunalahden myyntihenkilö, joka tarjosi liittymää ja nettitikkua edulliseen yhteishintaan. Sanoin myyjälle, että se onkin kauhean kätevää, koska tämä Elisan nettiyhteyteni pätkii aika usein, joten voin niinä aikoina sitten surffailla nettitikun avulla. Saunalahden myyntihenkilö oli hämmästynyt ja sanoi, että kyllähän se laajakaista pitäisi saada toimimaan ja käski soittaa Elisan tekniseen tukeen. Kerroin soittaneeni aika monesti, joten myyjähenkilö käski sanoa, että Saunalahden myyjähenkilö käskee laittamaan sen kuntoon. Nauroin räkäisesti tuon nuoren ja niin viattoman myyjähenkilön hyväuskoisuudelle.

Aina muuten kun Elisan tekniseen tukeen soittaa, niin nauhoite läpisee jotain siitä, miten vikailmoituksen voi tehdä myös netin kautta (vaikka vika olisi juuri nettiyhteydessä). No, kerran sitten kyllästyin soittelemaan ja tein vikailmoituksen netin kautta. Meni viikko, kunnes sain sähköpostilla vastauksen (netti oli jo siinä välissä palautunut toimintaan). Asiakaspalvelija ilmoitti, että nettiyhteydessäni "olisi toivomisen varaa" ja jos asia ei korjaannu itsellään (tai ilmeisesti sillä toivomisella), niin käski soittaa tekniseen tukeen. Siis mit vit..??? Ensin kehotetaan tekemään vikailmoitus netin kautta ja sitten kun niin teen, niin saan vastaukseksi vain kehotuksen toivoa itselleni parempaa yhteyttä ja soittaa tekniseen tukeen?!! Ei hyvä ihme...

No niin, nyt kiihdyn ihan liikaa. En tiedä miksi edes lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta. Tarkoitukseni oli vain osoittaa kiitollisuuteni sillä, joka antoi (tietämättään) minun lainata wlaniaan. Onneksi laajakaistani ei ole muutamaan kuukauteen pätkinyt ollenkaan. Ja nyt kun tämän sanon, niin varmasti tapahtuu jotain kamalaa.

Tänä iltana suuntana on Lost in Music, Pakkahuone, Jaakko & Jay (♥) ja Billy Talent. Nähdään siellä! Tai sitten ei.

18. lokakuuta 2012

Yks kaks koli neli, kaik yhes koos!


Tytöt on vähän kasvaneet. :) (Klik, kuva isommaksi!)



Tämmöisiä ne olivat vielä heinäkuussa nimenannon aikaan.

Alempi kuva Tallinnan eläintarhan sivuilta, ylempi kuvakaappaus täältä. Ulkokameroita voi tsekkailla täältä.

16. lokakuuta 2012

Soihdut sammuu

Hei ystävät ja kylänmiehet!

Jouluun on enää 69 yötä! Pikkujouluun vielä vähemmän. Tsekatkaapas siis tuorein kirjoitus Blogitapaamiset -blogista.

Nyt nääs tapahtuu!


15. lokakuuta 2012

Karma police, arrest this girl

Sain viime yönä nerokkaan ajatuksen siitä, miten toisten omaisuuden rikkojia ja tuhrijoita pitäisi rangaista. Ei pieni sakkorangaistus tunnu kenelläkään missään, joten siitä ei ole mitään hyötyä. Sen sijaan rangaistukseksi pitäisi hajoittaa tai tuhria jotain ilkivaltaan syyllistyneelle kuuluvaa. Mitä törkeämpää ilkivaltaa, sitä tärkeämpi esine tekijältä tuhotaan. Tämä ei tietenkään toimi niiden kohdalla, joilla ei ole omaisuutta, mutta miettikääpä vaikkapa jotain teinejä, jotka typeryyksissään rikkovat jotain yhteistä tai jonkun toisen omaisuutta. Siinä sitä Satu-Petterillä hymy hyytyisi, kun poliisi tulisi kotiin ja moukaroisi pleikkarin tai mopoauton käyttökelvottomaksi.

Tänään vietetään maailman käsienpesupäivää. Aamulehti listaa milloin tulisi pestä kädet: vessakäynnin, niistämisen, rahojen käsittelyn, ylipäänsä ulkoilun tai eläinten käsittelyn jälkeen. Myös ennen ruokaa tai välipalaa pitäisi pestä kädet. Kolikoissa on kaikki maailman bakteerit. Itse pesen kädet joka kerta vessassa käydessäni ja lähes joka kerta kodin ulkopuolelta kotiin palattuani. Lemmikkieläimeen koskiessa tuskin tulee mieleen pestä käsiä joka kerta. Siinähän saisi olla jatkuvasti läträämässä veden kanssa. Jos olen pyörinyt vain himassa, niin silloin en pese käsiä, vaikka söisin jotain spontaanisti. Tulin sitten ajatelleeksi, että entä jos ei pese käsiä esim. käsiteltyään kolikoita? Mitä sitten tapahtuu? Iik, apua, bakteereja!!! Onkohan kukaan koskaan saanut flunssaa vakavampaa tautia sen takia, että ei ole pessyt käsiään?

Eipä sillä, en vähättele käsienpesua. Korkeintaan hiukan pyörittelen silmiä tälle bakteerikammoisuudelle. On kyllä ihan älyttömän ällöttävää, jos joku ei pese käsiään käytyään vessassa. Aamulehden mukaan 30 % suomalaisista ei pese. Varmasti ne kaikki ovat miehiä. Kerran joku mies selitti, että kun ei kerta kuse sormilleen, niin ei tarvitse pestä käsiäänkään. Joo, hei vaan. Johonkin hän kuitenkin koskee siellä vessassa ja jos ei koske, niin ei varmaan osu ainakaan pönttöön. Luulisin. En ole koskaan kokeillut pissata miesvehkeillä.

Vähän harmittaa, kun tuo eilinen hieronta-aikasekoilu sekoitti nyt koko treeniviikon. Minun oli siis tarkoitus mennä tänään pumppiin, mutta hieroja vahvasti suositteli, että otan ihan lepiä lopun päivää. Totta kai tottelen kuuliaisesti, mutta tästä johtuen on nyt sitten tosi vaikea sovittaa loppuviikon treenejä niin, ettei tulisi salia ja/tai pumppia peräkkäisinä päivinä. Puhumattakaan siitä, että tänään olisi ollut viikon ainoa pumppi, jonka ohjaa... en uskalla sanoa, että lemppariohjaaja, koska muuten se ottaa lopputilin tuolta samantien, sehän on nähty, mutta siis yksi tietty ohjaaja, jonka tunneista saan eniten irti.

Kyllä on taas ensimmäisen maailman ongelmat minullakin...


14. lokakuuta 2012

Once upon a time there was a boy who wanted to fly

Zepalasta lainasin (ja palautan vähän käytettynä) tämmöisen välitilinpäätöksen elämästä. Paitsi että enhän minä muista mitä minäkin vuonna on tapahtunut.

No, katsotaanpas.

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002:
1. Opiskelin ammattikorkeassa tietojenkäsittelyä.
2. Asuin toista vuotta silloisessa asunnossani kaukaisessa Tampereen lähiössä.
3. Olin vielä nuori.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2007:
1. Aloin blogata.
2. Löysin suurella intohimolla monia entisiä nuoruuden lempibändejä sekä ihan uusiakin hienoja, hienoja yhtyeitä.
3. Asuin yhä samassa lähiössä.

Kolme vuotta sitten, vuonna 2009:
1. Muutin tähän, missä nyt asun. Muutto oli ja on parasta, mitä minulle on tapahtunut viimeiseen kymmeneen vuoteen.
2. Kävin Prahassa.
3. Ihastuin ihan väärään tyyppiin ja menetin arviointikykyni hetkeksi.

Vuosi sitten, vuonna 2011:
1. Lopetin työskentelemästä yhdessä projektissa, jonka muistot saavat vitutuskäyräni yhäkin nousemaan punaiselle.
2. Vuosi on täynnä mustia aukkoja muistissani. En esimerkiksi muista, että juhannusta olisi ollut ollenkaan eikä syy edes ole alkoholissa.
3. Äiti kuoli.

Tähän asti tänä vuonna:
1. Aloitin elämäntaparemontin
2. Olen äärimmäisen pettynyt olemattomaan kesään ja entistäkin ahdistuneempi tulevasta talvesta.
3. Kävin Roomassa.

Eilen:
1. Söin chilisuklaajäätelöä. Samaan aikaan kylmää ja silti niin polttavaa!
2. Tapasin blogihahmot Ohari, DorianK ja Puhalluskukkatyttö sekä Ton (Oharin siippa).
3. Söin, join, puhuin, nauroin ja saatoin jopa vähän humaltua.

Tänään:
1. Nukuin pitkään.
2. Meinasin mennä hierojalle, mutta meillä oli eri käsitys kellonajasta. Saavuin paikalle siis puoli tuntia myöhässä.
3. Seuraan netistä livelähetystä, kun joku hurjapää aikoo hypätä 36 km:n korkeudesta stratosfääristä ja rikoa äänivallin pudotessaan. Ihan sairasta, toivottavasti tyyppi säilyy hengissä. (En välttämättä halua todistaa kenenkään livekuolemaa).

Huomenna:
1. Menen uudestaan hierojalle, paremmalla menestyksellä, jos tällä kertaa osuttaisiin samaan aikaan paikalle.
2. Menen mahdollisesti myös pumppitunnille, mikäli lihakseni ovat hierojan jälkeen (ei heti, vaan vasta viisi tuntia myöhemmin) samaa mieltä asiasta.
3. Syön joko avokadon tai mangon.

Ensi vuonna:
1. Olen toivottavasti (vieläkin) paremmassa kunnossa kuin tänä vuonna.
2. Yritän saada jonkinlaisen suunnan elämälleni. Mahdollisesti gradun valmiiksi tai työpaikan. (Jälkimmäinen toki saa tulla jo tänä vuonnakin).
3. Olen taas yhden vuoden lähempänä keski-ikää.

11. lokakuuta 2012

Bananas are for monkeys


Yleisön toivomuksesta (ihan tosi) raportoin ensimmäisestä treenistä personal trainerin kanssa. Olenkohan mahtanut täällä edes mainita, että rupesin maksamaan kyseisen hahmon palveluista? En muista, ehkä en. No ei se mitään. 20 viikon totinen treeni on nyt tosiasia.

Ennen treeniä sykkeeni huiteli jossain 90:ssä (normaalisti se on siinä 70:n jommallakummalla puolella), koska jännitin niin paljon. Tirsk. Jännittäminen oli ihan turhaa, koska raineri ei ollut pelottava eikä mikään natsi. Olimme toki tavanneet jo kerran aikaisemmin, joten en ostanut mitään sikaa säkissä, mutta nyt oli ensimmäinen oikea treeni. No tämä eka treeni oli aika löysä siinä mielessä, että kaikkeen sumplimiseen ja välineuvotteluihin meni enemmän aikaa kuin todennäköisesti sitten seuraavilla kerroilla tulee menemään.

Sain viikkoon yhden "lepopäivän" enemmän kuin olen itse itselleni antanut, sillä rainerin mielestä enemmästä määrästä ei saa mitään lisäarvoa, muuta kuin vetää itsensä piippuun. Lepopäivä lainausmerkeissä siksi, että toki niinäkin päivinä saa liikkua, mutta ei silleen rehkiä. Ei siis ole pakko myöskään maata sohvalla kuola poskella koko päivää.

Niin ja sitten sain tietysti tehtäväksi täytellä ruokapäiväkirjaa muutamalta päivältä ja raportoida elopainostani viikon välein. Jälkimmäinen onkin sellainen juttu, joka on jämähtänyt taas paikoilleen. Välillä koko projekti tuntuu niin tuskaisen hitaalta, että tekisi mieli heittää hanskat naulaan. Ei niinkään treenaamisen, mutta ruokavalion osalta. Treenaamisesta nautin ihan oikeasti, mutta niin nauttisin syömisestäkin. Oh well.

Odotin siis treenin olevan rankempi, mutta kunhan käyn vetämässä tuon saamani ohjelman ihan yhteen putkeen tässä lähipäivinä, niin enköhän tunne tehneeni. Sitä paitsi olin haistelevinani ilmassa sellaista, että treeni tulee muuttumaan viikko viikolta rankemmaksi. Rainerin aikomus ei todennäköisesti ollut säikyttää ja vetää minua piippuun heti ekalla kerralla (vaikka en minä niin vähästä säikähdä ja todennäköisesti olen paremmassa kunnossa kuin päälle päin uskoisi), vaan ottaa ruoska mukaan sitten vasta seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla.

Bikinikuntoon kesäksi 2021 -projekti etenee!

Ps. Olen muuten havainnut selkäongelmani olevan melko suoraan yhteydessä spinnitunteihin. Tiistaina ehdin ajatella selän olevan jo ihan ok ja menin spinnitunnille ja kas, eikös se ruvennut jumittamaan taas. En käsitä, koska en omasta mielestäni jännitä hartioita polkiessani, mutta eipä jumituskaan ole hartioissa vaan lapojen välissä. Ilmeisesti siis onnistun kuitenkin pitämään painoa liikaa käsien varassa. Nyt ei auta muu kuin uuden, paremman ajoasennon opettelu (damn you, heikot keskivartalon lihakset!) tai koko riemun lopettaminen.

Pps. Loppuun on vielä mainittava, että suklaan makuinen Gainomax Recovery (ei maksettu mainos) on ihan törkeän hyvää! Sitä ikään kuin saa juoda kaakaota palautumisen varjolla. Olen kyllä ymmärtänyt, ettei nuo juomat oikeasti ole sen erikoisempia kuin joku banaani tai rahka tai ihan perinteinen lasi maitoa (jota en juo) ja kaloreita siinä on varmasti reippaammin, mutta kun halvalla sai. Hulluilta päiviltä.

10. lokakuuta 2012

Teknisiä ongelmia


En tiedä teistä muista, mutta minulla on ollut ainakin eilen ja tänään ongelmia WordPressin blogeihin kommentoinnissa. Näpyttelen kommentin ja sellaista ihan normisettiä, mutta Lähetä komentti -nappulan painalluksen jälkeen kommenttini vain katoaa kuin tuhka tuuleen eikä WordPress anna tapahtuneesta mitään palautetta. Muiden kommentteja on kuitenkin ilmaantunut samoihin juttuihin, joten mikään yleismaailmallinen ongelma tämä ei ainakaan ole.

Molemmat WordPressin kadottamat kommenttini ovat myös koskeneet kissoja. Vihaako WordPress siis minua vai kenties kissoja?


Lisäys: Testasin kolmanteenkin WordPressin blogiin (enkä tällä kertaa puhunut kissoista) ja sielläkin kommenttini katosi jonnekin bittiavaruuteen, vaikka olen todistettavasti vielä sunnuntaina sinne kommentoinut. Eli siis Kaisa, Zepa, Musta, Harmaa, Termostaattori... Oli hauska tuntea! Ehkä palaan vielä joskus.

7. lokakuuta 2012

Onnennumero 7?

Katsoin äsken tietokoneeni sääennustetta ja huomasin, että tämän ja seuraavien päivien lämpötila on aika tasainen. Ja että tänään on 7. päivä. Sattumaa?



Klik isommaksi!

Aika skeeriä shittiä?!!

(Laskukoneen numerot on kyllä lavastettu tilanne).

A smooth operator operating correctly

Törmäsin eilen netissä pyöriessäni sattumalta kysymykseen "pitäisikö laskea rimaa". Siis jos on sinkku eikä seurustelukumppania tunnu löytyvän, pitäisikö laskea rimaa?

En ehkä ole ihan oikea ihminen vastaamaan tuohon kysymykseen, sillä en mitenkään epätoivoisesti etsi poikaystävää. Olen ihan tyytyväinen elämääni näinkin. Totta kai tässä saa pikkuhiljaa heittää kaivoon sen lapsettomuuden tai lapsellisuuden valinnanvapauden, mutta toisaalta maapallon matamista radallaan seuratessa se voi olla ihan hyväkin juttu. Olisin nimittäin voinut tehdä sen valinnan lapsellisuudesta enkä ole ihan varma onko reilua tehdä uusia ihmisiä tähän maailmaan. (Tämä on vain minun inhorealistinen maailmankuvani, kenenkään lapsia tehneen ei kannata siitä pahoittaa mieltään).

Mutta jos nyt laskisin rimaa, niin mistä sitä sitten laskisin? On juttuja, joista sytyn miehissä, kuten riittävä pituus, kauniit silmät, aito nauru, älykkyys, huumorintaju, yleinen miellyttävyys... Ihan perussettiä. Vaikka miehessä olisi nuo kaikki ominaisuudet, niin silti ei välttämättä sytytä. (Jaa no, jos ihan oikeasti olisi mies, joka olisi noita kaikkia edellä mainitsemiani, niin voisiko se olla sytyttämättä?) Tuohon voisi heittää plussaksi vielä innostus ruoanlaittoon ja rockhenkinen musikaalisuus, niin paketti on valmis. Viimeinen tosi-ihastukseni oli muuten jotakuinkin noita kaikkia, paitsi hänen ruoanlaittotaidoistaan en ole tietoinen. On kai sanomattakin selvää, ettei tunne ollut molemminpuoleinen.

Toivomani luonteenpiirteet ovat aika pakolliset. Kuka suostuisi laskemaan rimaansa niin, että kelpuuttaisi tosikon tai tyhmän tai jollain tavalla luonteeltaan epämiellyttävän elämänkumppanin? Jaa, no joku kai nekin kelpuuttaa. Itse en voisi kuvitellakaan tinkiväni noista. Tyhmyyttäkin on monenlaista. En vaadi mitään kirjanoppineisuutta, koska en varsinaisesti ole sellainen itsekään, mutta oikeasti itseäni paljon tyhmempää ihmistä en pystyisi kovin kauaa katselemaan. Tai kuuntelemaan. Siis jos ei mene jakeluun vaikka rautalangasta vääntäisi, niin antaa olla. Akateeminen koulutus ei ole koskaan kuulunut vaatimuslistalleni, tosin omassa elämänpiirissä voi joskus olla todennäköisempää kohdata saman koulutustason omaavia miehiä kuin niitä duunareita. Eksäni oli ihan ammattikoulupohjalta liikenteessä, mutta en itsekään ollut silloin vielä korkeakouluja käynyt. Joka tapauksessa en usko koulutuksen olevan kynnyskysymys kohdallani.

Ulkoiset jututkaan eivät merkitse mitään silloin, kun se joku vaan kolahtaa. Olen aina tykännyt tummista miehistä, mutta hengaillut vain vaaleiden tai perus maantienväristen tyyppien kanssa. Niiden silmätkin ovat olleet ihan tavalliset eivätkä mitenkään drop dead gorgeous. Jokainen on ollut minua pidempi, mahdollisesti vain muutaman sentin tai viisitoista. Se pituus, hmm... Voisinko kuvitella laskevani rimaa niin, että mies olisi minua lyhempi? En ihan suoraan uskalla luvata. Jonkun muun ominaisuuden täytyisi kompensoida puuttuvaa pituutta (enkä puhu nyt sen koosta). Ruma nenä ja pullamössösormet (juu nou, sellaiset kalpeat taikinapötikät) taitavat olla sellaiset oikeat turnoffit, joista en ehkä pääsisi ylitse. Toisaalta oma käsitykseni seksikkäästä nenästä voi olla jonkun muun mielestä ruma.

Perushygienia on juttu, josta en vaan pysty tinkimään. Jos on likaiset hiukset, haisee hieltä, vaatteet eivät ole nähneet pesukonetta mahdollisesti koskaan tai hampaat näyttävät siltä, että ne pikapuoliin putoavat suusta, niin homma on ehdoton nou nou. Toki miehen ja sen vaatteet voisi pestä, mutta en oikein usko jaksavani vaivautua. Ja ne hampaat olisi pitänyt pestä viimeistään siinä vaiheessa, kun maitohampaat vaihtuivat rautahampaisiin. Eli nyt on jo auttamatta liian myöhäistä. Tupakoitsijaa voin suudella, mutta nuuskankäyttäjää en koskaan. Y-äk.

Pointtini kai on se, että en mielestäni oikeasti vaadi mitenkään mahdottomia miehiltä, mutta jos ei kolahda niin ei vaan kolahda. Minulle on sanottu, että sitä parasta mahdollista ei voi saada. Miten niin ei voi? Olen kai mieluummin yksin (kuten olenkin) kuin tyytyisin johonkin. Puistattaa sen sanominenkin. Tyytyä johonkin. Eikä se tarkoita sitä, että odottaisin unelmieni prinssiä valkoisella ratsulla saapumaan. Se tarkoittaa vain sitä, että sen jonkun täytyy naksahtaa kohdalleen. Täytyy ihastua ja sen täytyy olla molemminpuoleista.

Niin, pitäisikö siis laskea rimaa? Ja jos, niin mistä?

5. lokakuuta 2012

Eatin' dust


Katselin tuossa hupenevaa pankkitilini saldoa ja tulin siihen tulokseen, että ruokaostoskuittien loppusummien on oltava tästä eteenpäin pienempiä. En voi enää ostaa (kovin usein) lähikaupan herkkuirtosalaattia enkä Stockmannin valmiita ruoka-annoksia, sillä ne ovat liian kalliita. Siitäpä seurasikin ongelma.

En ole kummoinen kokki. Tai lähinnä kyse on viitsimisestä. En viitsi tehdä itselleni sen erikoisempaa ruokaa kuin jotain, jonka voin vain lämmittää tai korkeintaan paistaa pannulla. Tähän kun lisätään pyrkimykseni terveellisempiin elämäntapoihin, niin olen pulassa.

Kun mietin, että jos ostaisin päivän ruoan vaikkapa eurolla, niin en keksi muita vaihtoehtoja kuin eineksiä. Mikrohampurilaisia ja roiskeläppäpizzoja saisi kyllä edullisesti, mutta ne ovat ehdottomasti nou nou. Euro nyt ei oikeasti ole mikään ruokabudjettini per päivä, mutta oikeasti, epäterveellistä ruokaa on vain huomattavasti helpompi syödä edullisesti.

Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa. Voisin syödä lohta (tai siis kirjolohta) vaikka joka päivä, mutta oletteko huomanneet mitä se kaupassa maksaa? Aivan sairaan kallista! Kyllä harmitti viime viikolla yhtenä päivänä, kun olin aikeissa paistaa kirjolohisuikaleita ja huomasinkin niiden viimeisen käyttöpäivän olleen edellisenä päivänä. Sinne meni nekin rahat kankkulan kaivoon. (Mikähän kaivo sekin on?) Edullinen tonnikalasäilyke tuskin ajaa muutenkaan ihan saman asian kuin jonkun "tuoreemman" kalan syöminen, sitä paitsi tonnikalan syömiseen liittyy niin paljon kaikkea muutakin painotaakkaa (ne delfiinit). Niin ja kalapuikkoja ei lasketa.

Joka päivä pitäisi syödä vähintään puoli kiloa kasviksia. Olen aika kasvisrajoittunut eli en syö esimerkiksi mitään kaaleja ja salaateissakin se vihreä osuus on yleensä vain se välttämätön turhuus. Suhteellisen edullista ja terveellistä ruokaa kai saisi, jos tekisi ison satsin salaattia ja söisi sitä useamman päivän, mutta tunnen pientä vastenmielisyyttä yli vuorokauden jääkaapissa lillunutta salaattia kohtaan. Käynyt tonnikalasalaatti on aiheuttanut minulle menneisyydessä erittäin pahat hajutraumat, joten sitä en edes harkitse.

Kun tähän kaikkeen vielä lisätään se, että rasvahappojen pitäisi olla hyviä, kuituja ja proteiineja pitäisi saada riittävästi, unohtamatta myöskään hiilihydraatteja, ja ruoan olisi kiva olla vielä hyvän makuistakin, niin aivoistani kuuluu pim. Miksi niinkin mukavan asian kuin syömisen täytyy olla näin monimutkaista?

Nyt siis te kaikki viisaat ja ruoka-asioissa huomattavasti itseäni kehittyneemmät ihmiset siellä ruudun toisella puolella: Kuinka, oi kuinka köyhä voi syödä edullista, terveellistä, monipuolista ja ennen kaikkea helppoa ruokaa?

Ps. En aio ruveta kalastamaan, metsästämään, marjastamaan tai sienestämään, koska liikaa vaivaa, yök kuolleita eläimiä ilman vakuumipakkausta, en pystyisi ampumaan ketään, hirvikärpäset, kylmä ja vesisade. Niin kätevää kuin omavaraisuus olisikin.

4. lokakuuta 2012

The Action Is Go

No niin. Meni tämä lokakuun alku blogin kohdalla ihan ohitse, joten taidan skipata tuon lokakuun kuva päivässä -haasteen kokonaan. Tai ei nuo suoranaisesti ole syy-seuraussuhteessa toisiinsa, vaikka sanasta "joten" niin voisikin ymmärtää. Ajattelin, että jos välillä yrittäisin puskea tänne blogiin enemmän tekstiä ja vähemmän (pelkkiä) kuvia. En tosin tiedä onko minulla mitään sanottavaa tai osaanko kirjoittaa enää (senkään vertaa).

Koska tämä blogi on tekstin osalta muuttunut viime aikoina lähinnä epikriisiksi, niin jatketaan samalla linjalla. Aiemmin valittamani selkäkipu on alkanut helpottaa. Olin hetken jo melkein varma siitä, että kuolen, koska selkäkivun lisäksi alkoivat myös massiiviset vatsakivut. Vasta viime viikonloppuna tajusin, että vatsakivut johtuvat tulehduskipulääkkeistä, joita terveydenhoitaja minun käski syödä kuuriluontoisesti. Että se siitä kuurista sitten. Mieluummin kärsin selkäkivusta kuin selkä- JA vatsakivusta. Olen myös käynyt kovakouraisella hierojalla, mutta kaipa se auttoi, vaikka nahka olikin useamman päivän kipeä sen käsittelyn jälkeen. Lauantaina uudestaan.

Viikonloppuna ja alkuviikosta suoritin pääkaupunkiseutumatkailua. Vantaa-Helsinki-Espoo tuli (jälleen kerran) näettyä ja koettua. Ihania lämpöisiä ilmoja on ollut näin syys-lokakuun vaihteessa, vaikka välillä on sadellutkin. Maanantaina kävin Nosturissa tsekkaamassa Fu Manchun. Aikomuksenani oli rokata yksikseni, mutta viime minuuteilla sain houkuteltua ex-blogihahmo Minhin mukaani. Ne tietävät, ketkä muistavat. Se oli erityisen mukavaa. Nosturi oli melko täynnä, vaikka omassa tuttavapiirissäni juuri kukaan ei taida tuntea Fu Manchua. Jos kyseinen bändi olisi tullut Tampereelle keikalle, niin paikka olisi varmaan kumissut tyhjyyttään. Ainakin pahoin pelkään, saatan toki olla väärässä.

Oli kiva olla reissussa, mutta kotiin on silti kiva palata. Pääsee taas kiinni elämän rutiineihin. Kävin eilen testaamassa uuden urheilulajin nimeltään CrossCore. Ei ehkä oikein ollut minun juttuni, vaikka tänään onkin ojentajat ja vatsalihakset hellinä. Siinä siis roikutaan katosta tai seinästä sellaisilla nartsoilla ja tehdään liikkeitä omalla ruumiinpainolla. Pelkäsin koko ajan, että se narusysteemi irtoaa seinästä, vaikka aika tukevasti se varmasti oli pultattu kiinni. Liikaa jännitystä ja erityisesti vaivaa pieneen hyötyyn nähden. Ensi viikolla alkaakin sitten treenit personal trainerin kanssa. Jänskä pänskää.

Semmoista tänne. Toivottavasti teidänkin syksynne on alkanut ihan kivasti.