Spin me round, roll me over, fuckin' circus

Tämä kirjoitus liittyy nyt hyvin vahvasti naisosiin ja naistenvaivoihin, joten voisin kehottaa heikoimpia (eli miehiä) skippaamaan.

Sattuneista syistä minulla ei hiljattain ollut kolmeen vuoteen kuukautisia. Se oli hyvin onnellista aikaa elämässäni. Alkuvuodesta jouduin kuitenkin lopettamaan tuon onnellisen olotilan, sillä aloin saada ikäviä sivuoireita keltarauhashormonista. Sen jälkeen elämäni onkin ollut hyvin säännöllisesti neljän viikon välein helvettiä.

Tämä on varmasti nyt joku luontoäidin henkilökohtainen kosto minulle niistä kolmesta onnellisesta ja kivuttomasta vuodesta. Koska luontoäitikin on nainen, ja nainen on naiselle susi. Kivuliaat ilmavaivat ovat ehkä paras termi kuvaamaan tämänhetkistä olotilaani. Ja kun sanon kivuliaat, tarkoitan todella kivuliaita. Jos koliikkivauvoilla on yhtään samanlainen olotila kuin minulla, niin niiden 24/7 parkuminen on vähintäänkin oikeutettua.

Toissailtana aloin jo epäillä jonkun alienin poikasen tunkeutumista vatsanahkani lävitse ja tein poistumissuunnitelman jonnekin ensiapuun. Viime yönä jopa kyljen kääntäminen oli työn ja tuskan takana, sillä paikoillaan oli hyvä, liikahtaminen paha. Onneksi kipulääkkeillä pystyy auttamaan itseään jonkun verran, mutta ihan kaikkeen nekään ei pysty. Jos en tietäisi tämän paskan menevän ohitse parissa päivässä, niin menisin välittömästi poistattamaan kaikki naisosani.

Ollaan hormonaalisesta ehkäisystä mitä mieltä tahansa, ja vaikka se sekoittaisi täysin ihmisten pariutumisen ja tappaisi pikkuhiljaa kaiken elämän maapallolta, niin on tämä luomuna eläminen kyllä ihan kamalaa. En halua mitään yhden naisen kivuliasta ja veristä taistelua maapallon pelastumisen puolesta! Siksipä tähän tulee taas stoppi ja alan kiltisti pumpata itseeni hormoneja. Tällä kertaa hiukan eri muodossa tosin, ettei ne alkuvuoden sivuoireet uusiudu.

Fyysisten oireiden lisäksi on myös pääkoppani vetänyt melkoista vuoristorataa tämän kevään, kuten ehkä olette huomanneet. Koska en yleensä olen aivan näin tuulella käyvä kuin tänä keväänä, en keksi sillekään mitään muuta selitystä kuin tuon omillani olemisen, mitä hormoneihin tulee. Nyt loppuu sekin toivottavasti. Onhan siinä tietysti oma hauskuutensa ihastua joka toiseen vastaantulevaa kaksilahkeiseen (tai ei niiden tarvitse edes tulla vastaan, riittää että ovat televisossani [ah, Alexander! ah, Guillaume!]), mutta jatkossa pystyn toivottavasti keskittymään johonkin vähän olennaisempaan(kin). Joku roti sentään.

Luvassa siis tasapainoista ja asiallista mielipidebloggaamista. Hempeilyt sikseen!


Ps. Otsikko on Pearl Jamin hienosta kappaleesta Blood.