31. tammikuuta 2014

Jos sä oot liian plaiha, niin sit sua paleltaa aina

No niin. Urakoin siis parissa viikossa sen aiemmin mainitsemani kirjan Iso. Vähän koen hankalaksi kirjoittaa tästä, koska jonkinmoista keskustelua syntyi jo tuolla aiemman kirjoituksen kommenteissa, enkä mitenkään halua loukata ketään jne. Hyviä kommentteja kyllä, puolin ja toisin. Muistakaa siis se, että puhun asioista täysin omasta kokemuksestani ja näkökulmastani. Jokainen on sopivan kokoinen sellaisena minkä itse parhaaksi kookseen kokee ja jos pidän jostain ihmisestä, minulle on aivan sama painaako hän 50 vai 150 kiloa. Ok? Ja se diplomatiasta.

Jotenkin en ehkä kokenut olevani kirjan kohderyhmää. Sen lisäksi, että olen oikeasti onnistunut karistamaan kiloja useammankin, en myöskään koskaan ole ollut kauhean kiinnostunut siitä mitä muut minusta ajattelevat. Varsinkaan tuntemattomat ihmiset. Tuo kirja kuitenkin keskittyi aika paljon sen ympärille, mitä muut lihavista ajattelevat. Minulle ei olisi koskaan tullut mieleenkään mennä hajalle sen takia, että joku vatipää kadulla huutaa perään läskiä. Tosin — no jaa — en kyllä muista sellaista koskaan tapahtuneenkaan. Muunlaista huomauttelua olen kyllä saanut joskus (harvoin) kuulla. Mutta joka tapauksessa, ei tunnu juurikaan missään. Totta kai se hetken kaivelee, mutta tuntuu todella vieraalta ajatukselta tirauttaa kyyneliä sellaisen takia. Toisekseen, en ole koskaan hyväksynyt itseäni "sellaisena kuin olin" eli reippaasti ylipainoisena enkä tiedä miksi olisi pitänytkään. Inhotin itse itseäni niin paljon, että siinä kohtaa oli kai se ja sama, mitä joku muu ajattelee. Tuskin kukaan ajatteli minusta kuitenkaan niin pahasti kuin minä itse.

Minä koin kirjan jotenkin ristiriitaiseksi. Toisaalta päähenkilö oli hyvinkin kovaäänisesti sitä mieltä, että lihavien ei tarvitse laihduttaa, mutta toisaalta hän kävi kuitenkin laihdutusryhmissä tms. Hän oli sitä mieltä, että toisten pitää hyväksyä hänet (ja muut lihavat) sellaisena kuin on (mikä on totta), mutta toisaalta hän tuntui kuitenkin kärsivän omasta lihavudestaan kovasti paljon. Siis henkisellä tasolla. Mielestäni ihminen, joka on sinut itsensä kanssa, ei käy läpi tuollaisia keloja kuin kirjan päähenkilö kävi. Toki siitä voi syyttää yhteiskuntaa ja muita ihmisiä, ettei pysty hyväksymään itseään, kerta muutkaan eivät hyväksy, mutta... no, enpä tiedä.

Kirjasta tuli semmoinen käsitys, että ihmisen ylipaino on koko ajan ja kaiken aikaa muiden (normaalipainoisten) ihmisten mielissä ja murheena. Voisin väittää, että on vähän vainoharhaista ajatella niin. Luulen, että oikeasti muita ihmisiä kiinnostaa yllättävän vähän toisten paino. Noin yleisesti ottaen ainakin, toki poikkeustapauksia löytyy aina. Kirjassa sanottiin: "Lihavat ihmiset saattavat tuntea melkein yhtä suurta vastenmielisyyttä toisia lihavia kohtaan kuin hoikatkin, vaikkemme me sitä ääneen sanokaan." Itse väittäisin, että tilanne on jopa päin vastoin. Kuten aiemmassa kirjoituksessani jo mainitsin, minä lihavana tunnen/tunsin hyvinkin suurta vastenmielisyyttä lihavia kohtaan. Sen sijaan en tunne yhtään normaalipainoista ihmistä, joka olisi ainakaan ääneen ilmaissut tuntevansa vastenmielisyyttä lihavia kohtana.

Silmäilijä listasi vähän aikaa sitten Anne Lepolan (kuka lie) sitaatteja jostain haastattelusta. Kuten: "Minä inhoan ruoan hakemista buffetpöydästä. Olen tottunut siihen, että ihmiset tarkkailevat minua. Ottaako läski ison palan kakkua? Syökö se jättiannoksia? Hakeeko lisää?" Tai: "Menin kauppaan, virastoon tai mihin tahansa, minua katsottiin päästä varpaisiin. Katseesta paistoi ällötys. Olin b-luokan kansalainen, jonka olisi pitänyt pyytää olemassaoloaan anteeksi." Tai :"Hampurilaisbaarissa minua hävetti mennä tiskille tilaamaan. Vastassa oli aina nuori, hoikka myyjätyttö, joka katsoi minua ajatellen, ettei tuon pitäisi syödä enää yhtään ateriaa." En väitä, etteikö tuollaista tapahtuisi ollenkaan, mutta en ihan oikeasti usko, että muita kiinnostaa noin paljoa minkä kokoinen joku on ja paljonko hän syö tai ostaa ruokaa... Tai sitten minä olen vaan ollut tosi sokea, koska en ole koskaan huomannut tuommoista. Itse asiassa olen kuullut että kaupan tai hampurilaisbaarin kassahenkilö, joka tekee sitä työtä noin 40 tuntia viikossa, ei voisi vähempää olla kiinnostunut asiakkaiden ostoksista. Toiset asiakkaat ovatkin sitten asia erikseen.

Myönnettäköön se, etten ole koskaan ollut myöskään aivan niin lihava, kuin kirjan päähenkilö, mutta rutkasti ylipainoinen kuitenkin. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kirjassa minua ärsytti jotenkin ihan älyttömästi se, että ripustauduttiin siihen vanhaan tuttuun "ei se painonpudotus vaan onnistu" -väittämään. Miten niin ei onnistu? Jos ei ole mitään sairautta, joka tavalla tai toisella estää tai ainakin hankaloittaa painonpudotusta, niin ihan varmasti onnistuu. Ei kukaan väitä sen olevan helppoa, mutta jos sitä oikeasti haluaa, niin kyllä keinot löytyy. Pakko ei tietenkään ole haluta, mutta ei pidä sitten itkeäkään, kun ei mahdu siihen kivaan vaatteeseen, johon haluaisi mahtua. (Maanantaina muuten justiinsa kävelin KappAhlin tuhtien tyttöjen osaston ohitse ja ihmettelin taas kerran hiljaa mielessäni, minkä ihmeen takia niiden isompien kokojen vaatteiden pitää olla niin susirumia? Miksei mallistot voi olla samoja, mutta vaan eri mitoituksilla? Pitääkö XXXL-vaatteen saada kantajansa näyttämään juuri siltä, ettei päälle mitään puolijoukkuetelttaa kivempaa voi pukea?)

Lainaan kirjasta toisen pätkän: "Oli julmaa ja julkeaa antaa kaltaistemme ihmisten elätellä epärealistisia tavoitteita olemuksestaan. Maailmassa ei ollut sellaista taikatemppua, jolla näin isokokoiset ihmiset muuttuisivat haavekuvikseen, ei ainakaan monille meistä eikä pysyvästi. Sellaisia tuloksia eivät taanneet leikkaukset, lääkkeet eivätkä dieetit." Hmm... Joo... Ei taikatemput, leikkaukset eikä lääkkeet, mutta miten niin ei dieetit? Jos oikeasti haluaa laihtua (kirjan päähenkilö ei selvästikään oikeasti halunnut), niin sitä suuaukkoa vähän pienemmälle ja perse ylös penkistä, niin jo vain laihtuu. Ihan turha selittää, ettei syö mitään ja liikkuu, mutta silti vaan lihoo. Sitä kutsutaan itsepetokseksi. Selittelyt ja tekosyyt nurkkaan. Aina löytyy hyvä syy aloittaa dieetti vasta huomenna ja lähteä salille (tai mitä ikinä) ensi maanantaina.

Tästä tulisi niin turkasen pitkä kirjoitus (ja varmaan tulikin jo), jos purkaisin sydämeltäni kaiken, mitä aiheesta ajattelen, joten jatkan ehkä joskus toiste. Jos jaksan, ja jos te jaksatte. Loppuun vielä tahdon kuitenkin korostaa, että kenenkään ei ole pakko laihduttaa tai olla jonkun tietyn kokoinen. Kaikki pitää hyväksyä sen kokoisena kuin on eikä saa huudella toisille ikäviä asioita eikä loukata ketään ulkoisten ominaisuuksien vuoksi. Mutta jos joku haluaa pudottaa painoaan ja inisee, ettei se vaan onnistu, niin lainaan personal traineriani: "höpö höpö!" (Noin se mulle aina sanoo, kun höpsin jotain hölmöä). Kuten aiemminkin jossain jo sanoin, jos tämä on onnistunut minulta, niin se onnistuu ihan keneltä tahansa.

Joo, tiedän, minusta on tullut ihan kauhea läskinatsi. Tämmöistä se on, kun hurahtaa. Mutta minä en sentään saarnaa teille mistään taruolennoista, vaan tämä kaikki on ihan totista totta. (Nyt tuntuu, että tässä kohtaa täytyisi soida joku torvimusiikki. Fanfaari tai muuta sellaista.)

26. tammikuuta 2014

Plenty is never enough

Nollavaimo (ja kuulemma myös Iltalehti) listasi 14 kohtaa, joista tietää onko onnellinen. Nollis kaipasi muidenkin näkemyksiä asiaan ja mikäs on sen kivempaa kuin listat!


1. Haluat jakaa onnellisuutesi muiden kanssa
Toki! Suomessa vaan tuppaa olemaan sellainen mentaliteetti, että se onni pitäisi piilottaa vakan alle ja jos joku oikein hehkuttaa, niin se lähinnä ärsyttää joitakuita. En sano, että kaikkia, koska ei minua ainakaan ärsytä, jos joku toinen on aidosti onnellinen. Toisinaan olen onnellinen ihan pikkujutuista, kuten viimeksi lauantaina kun sain aivan pyytämättä positiivista palautetta raineriltani. Tai joskus musiikin kuunteleminen saa minut niin onnelliseksi, että meinaan pakahtua. Näistä tulee sitten hehkutettua ääneen ja samalla pelättyä, että toisia ärsyttää. Mielelläni jaan onnellisuuttani myös aivan konkreettisesti jonkun kanssa, jos joku toinen ihminen vierelle hetkeksi jaksaa pysähtyä.

2. Et murehdi pikkuseikkoja
Miten määritellään pikkuseikka? Jos minä jotain murehdin, silloin se asia ei ole minulle pikkuseikka. Eli joo, ehkä tähän voisi vastata, että en murehdi pikkuseikkoja.

3. ...mutta arvostat pieniä asioita elämässäsi
Kyllä arvostan. Tässä elämässäni ei usein muita olekaan kuin pieniä asioita, joten pakko niitä on arvostaa. Toisaalta ne pienetkin asiat voivat olla aika isoja... Tässä voisi heittäytyä filosofiseksi.

(Välihuomautus: Kävipä eilen hassu juttu elokuviin mennessäni. Ohitseni käveli pariskunta, suurin piirtein minun ikäiseni nainen ja mies. Olen lähes satavarma, että se pariskunnan mies katsoi minua sillä tavalla. Tiedättehän, sillä tavalla kun mies nyt naisen tsekkaa. Katsekontakti siinä ihan kylmän viileästi sen oman naisen vieressä. Tai saattoihan se olla siskokin, mistä minä tiedän. Mutta sellaista katsetta en muista saaneeni varmaan kymmeneen vuoteen.)

4. Olet ylpeä muiden onnistumisista
Olen kyllä, ystävien ja sukulaisten, joskus työkavereidenkin. Hassulla tavalla tunnen ylpeyttä vaikkapa pienten serkkujeni (itseäni nuorempien) saavutuksista, vaikka emme edes niin läheisiä olisi.

5. Elät hetkessä
Vähän liikaakin. Joskus voisi ajatella ja suunnitella elämää vähän pidemmällä kantamallakin eteenpäin. Oh well.

6. Ihmissuhteesi ovat terveitä
Mitenkäs tämä määritellään sitten? Epäterve ihmissuhde on jotain hyväksikäyttöä (miksi se muuten on suomeksi hyväksikäyttöä, kun kyse on yleensä pahaksikäytöstä?), väkivaltaa jne? Joo, kyllä ihmissuhteeni ovat terveitä ja ihan vaan terveellä tavalla pimeitä.

7. Et anna stressille valtaa
Vuodenvaihteen molemmin puolin stressi taisi kyllä saada niskalenkin minusta hetkittäin, mutta nyt se tuntuu helpottaneen. Mitään syytä helpottamiseen ei kylläkään ole. Kyllä pitäisi jatkaa stressaamista ja suorittaa!

8. Et hae onnea materiasta
En kai, vaikka kyllä kivat kengät joskus tekevät onnelliseksi. Mutta ei, kyllä haen onneani enemmän immateriasta (joo, tiedän ettei tuo ole suomenkielen sana).

9. Lasisi on aina puoliksi täynnä
Joo, pyrin täyttämään lasin aina ennen kuin pohja tulee vastaan. Vesilasin ainakin. Tavaramerkkini on, että jätän jälkeeni puoliksi täysiä vesilaseja. Ai vertauskuvallisesti? No ei se aina kyllä ole. Välillä se on melkein kokonaankin tyhjä.

10. Sinulla on sisko
No kyllä. Ja siskollanikin on sisko. Olemmepas onnekkaita!

11. Uusiin ihmisiin tutustuminen on sinulle helppoa
Tätä kohtaa en tajua alkuunkaan. Miten tämä liittyy onnellisuuteen? Ihminen tarvitsee tuhatpäisen tuttavapiirin ollakseen onnellinen? Introvertti ei voi olla onnellinen? Kyllä minä olen hyvin onnellinen niistä vähistä ihmisistä, jotka suojamuurini ovat läpäisseet.

12. Etenet kohti tavoitteitasi
Hitaasti, mutta epävarmasti.

13. Hymyilet valokuvissa
Kyllä. Olen kuin Barney Stinson: minusta ei saa huonoa valokuvaa. No eipäs, nyt valehtelin. Mutta olen luontainen valokuvahymyilijä. Tämä tarina on tosi.

14. Nukut sikeästi
Kyllä nukun. Olen oppinut jopa torkuttamaan herätyskelloa niin, että en välttämättä itse edes herää siihen. Se taito saattaa joskus koitua kohtalokseni. Viime aikoina olen kyllä alkanut heräillä kahdeksan aikaan aamulla. Joka aamu herään itsellään niin, että kello on jotain puoli kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä. Tämä on hyvin epätavallista minulle, joka olen aamuntorkku. Jatkan kyllä unia tuon jälkeen vielä ihan kepeästi, mutta kyllä se stressi taitaa siellä jossain takaraivossa kolkutella...


Niin. Tulimmeko nyt sitten siihen lopputulokseen, että olen onnellinen vaiko enkö? Kaipa minä olen, mutta en oikein osaa arvostaa sitä koskaan kuin vasta jälkikäteen. Sitten kun asiat ovat vielä huonommin.

25. tammikuuta 2014

HILJAA!

Väliaikararpotti:

Putousta on nyt mitäpä tuota... kaksi viikkoa (?) takana ja mulla meinaa räjähtää nyt jo pää! Ei jumalauta en kestä niitä hokemia! Eihän sitä ohjelmaa ole pakko katsoa ja välillä jopa katselenkin, kun onhan siinä ihan hauskojakin juttuja (kuten Jussi Vatanen ja Riku Nieminen), mutta ei saatana... Tuntuu, että tuo hokemien hokeminen on jotenkin lähtenyt tänä vuonna aivan ennätyksellisesti lapasesta.

Kaikki te debiilit lampaat siellä, jotka tunnette suunnatonta halua päästää suustanne niitä hokemia useita kertoja päivässä: lopettakaa heti!

En tiedä mihin maakuoppaan tässä on kaivauduttava seuraavaksi pariksi kuukaudeksi, ettei tarvitsisi kohdata ihmisiä.

23. tammikuuta 2014

One of these mornings you're gonna rise up singing

Sain Ambralta haasteen, johon ei tällä kertaa sisältynyt muita velvoitteita kuin kysymyksiin vastailua. Ja siitähän minä tykkään. Kysely kyllä alkoi siihen sorttiin, että epäilin noinko olen lainkaan sen kohderyhmää (en ainakaan toistaiseksi ole profiloitunut sisustusbloggaajana), mutta kyllä se siitä sitten suttaantui.


1. Mikä on sisustustyylisi?
En ole aivan varma onko minulla sisustustyyliä ollenkaan. Mutta kai jollain tapaa on. Sellainen minun näköiseni. Mikähän olisi minimalistisen vastakohta? Kotini on värikäs, pirskahteleva, tursuava ja lämmin, vähän niin kuin minä itsekin. Kodikas ja paras minulle. (Siistimpää kyllä voisi olla useinkin). Ilmeisesti minulla on kuitenkin joku sisustustyyli, kun syksymmällä tykästyin yhteen mattoon ja melkein jo ostin sen, mutta joku takaraivossa harasi vastaan ja tajusin, ettei matto vaan sovi tyyliini. En ymmärrä alkuunkaan sellaista sisustustyyliä, mikä tuntuu nykyisin olevan vakio, että kaikki on valkoista, jos ei vitivalkoista, niin ainakin luonnonvalkoista, ja ainoat väripilkut ovat jotain vaaleanbeigejä yksityiskohtia. Värittömyyden lisäksi missään ei saa näkyä mitään elämisen merkkejä eikä tavaroita. Muuta kuin muutama todella huolella valittu sisustuselementti. Joo, ei mulle semmoista. Olen hamsteri, mitä tavaroihin tulee, ja saan voimaa vahvoista väreistä, joiden kanssa valkoinen toimii kivana kontrastina. Ehkä myös ripaus itämaisuutta (verhot Indiskasta ja hyllynreunalla pari Buddhaa).

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?
Ottaen huomioon, että asun yksiössä, niin... Keittokomeroa (n. 2 m2) olen sisustanut sen verran, että siellä on matto ja käsipyyhe. Kylpyhuoneessa sisustukseksi voisi laskea myös maton, suihkuverhon, pyykkikorin ja Frank Zappan oven sisäpuolella. Alkoviani sisustaa Jim Morrison ja The Doors. Ja unisieppari. Eli joo, olen panostanut eniten tähän ainokaiseen huoneeseen, joka on yhdistetty olohuone, ruokasali, kirjasto, työhuone... mitä näitä nyt on.

3. Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Huono omatunto on ihan jokaisesta sentistä ja eurosta, jotka käytän. Tietysti vuokra ja sähkölasku ovat semmoiset, jotka vaan täytyy maksaa eikä niihin juurikaan voi vaikuttaa. Paitsi että nykyisin istun lähinnä pimeässä. Mutta lähinnä siksi, että viihdyn niin, enkä pelkästään säästääkseni sähköä. Myös liikuntakeskuksen kuukausimaksu menee tällä hetkellä melko kivutta, koska näkisin siitä olevan hintansa edestä hyötyä, ja enemmänkin. Pt:stä en maksa tällä hetkellä mitään enää, joten jokainen treeni on melkein kuin rahaa kilahtelisi kassaan.

4. Mihin käytät paljon rahaa?
No, eiköhän noihin edellä mainittuihin mene eniten rahaa. Plus ruokaan ja vaatteisiin. Tätä ette ehkä uskoisi, mutta saatan joskus laittaa myös kenkiin vähän tarpeettoman paljon euroja.

5. Mistä ajasta unelmoit?
Kesästä. Ja sellaisesta keskiluokkaisen tylsästä ja turvallisesta tulevaisuudesta.

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Kyllä huonoin onni olisi varmasti sairastua kuolemanvakavasti. Tai toki, jos vaikka voittaisin loton pääpotin ja heti seuraavana päivänä jäisin jonkun meteoriitin alle, niin siinä sitä olisi huonoa onnea kerrakseen. Mutta eipä sitä ehtisi jäädä suremaankaan.

7. Missä asiassa olet tunnollinen?
Ööh, no tuota... Treenaamisessa, mutta nautin siitä, joten ei sitä oikein osaa laskea tunnollisuudeksi. Ystävieni suhteen olen myös sitä myöten tunnollinen, että jos jotain on sovittu, niin pidän siitä kiinni. Myöhästyn tapaamisista max. 10 minuuttia. Ja silloinkin syynä on vain se, että lähdin kotoa liian myöhään.

8. Minkä inhimillisen virheen annat anteeksi? 
Kai ne kaikki voi antaa anteeksi. Varsinkin jos virheen tehnyt pyytää anteeksi eikä tilanne ole korjaamattomissa. Siinä voi tietysti harjoittaa jonkinlaista rajanvetoa, että mikä on inhimillinen virhe ja mikä ihan silkkaa tyhmyyttä tai ilkeyttä. Esimerkiksi pettäminen ei ole inhimillinen virhe.

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Jos tätä nyt lähestytään tälleen sukupuolitetusti, niin kyllä naisen paras ominaisuus on asioiden ulosanti. Jos naiselta kysyy, miten päivä on mennyt, niin nainen kertoo melko polveilevasti kaiken olennaisimman ja vähän muutakin. Mieheltä joutuu monesti nyhtämään kuulumisia kiinalaisen vesikidutuksen voimin eikä sittenkään irtoa.

10. Mikä on miehen parhain ominaisuus?
Suhtaudun miehiin aivan niin kuin normaaleihin ihmisiinkin. Jos fyysisiä ominaisuuksia ei lasketa, niin... Miehet ovat sillä tavalla mutkattomampia kuin naiset. Miehet eivät piikittele, puukottele selkään, vatvo, nalkuta, vehkeile, vahtaa... Miehet eivät pahoita mieltään milloin mistäkin sanamuodosta tai rivien välissä olevasta piilosanomasta, ja ala passiivisaggressiivisesti mököttää ja kysyttäessä mikä on, vastaus on "ei mikään". Miehet kyllä juoruavat, vaikka väittävätkin etteivät. Mutta se on ihan ok.




21. tammikuuta 2014

Things ain't like they used to be

Sitä kun on vuosia lukenut jotain blogia/blogeja, joiden kirjoittajat ovat hirmu kivoja ja älyllisiä naisia. Sitten ne perkeleet menevät lisääntymään eikä enää tiedä uskaltaako syödä samaan aikaan kun blogia menee lukemaan. Pienten lasten äidit ja koiraihmiset ovat vähän samanlaisia: vaippa- ja anaalirauhasasiat pitää saada kertoa julkisesti. Voi ei. (No niin, tämä oli huumoria, jatkakaa vaan samaan malliin, jos se itsestä hyvältä tuntuu).

Tapasin tuossa aamukahvittelun merkeissä yhden tyypin, jota en ole nähnyt sitten... no, enpä muista, joskus syksyllä varmaan viimeksi. Omasta mielestäni tämä projektini ei ole mitenkään erityisesti edennyt sinä aikana, mutta tyypin ensimmäinen lause oli: "hyvänen aika kun sä olet kuihtunut, nainen". Hmm, kuihtunut, ok... Se oli varmasti kohteliaisuus. Toivoisin piakkoin pääseväni projektissa siihen tilanteeseen, ettei ulkomuotoni herättäisi enää niin suurta huomiota, jos ei vähintään kerran kuussa nähdä tuttujen kanssa. Onhan se toki kiva saada välitöntä palautetta, mutta toisinaan se alkaa puuduttaa ja kiusaannuttaa.

Olen itse tullut tässä viime aikoina siihen tulokseen, että alan olla aika harteikas. Minulla on olemassa äitini vanha vintage-mekko jostain 70-luvulta. Äitini oli parikymppisenä ilmeisen hoikka, koska mekko on todella kapea. Mietin tuossa, että vaikka vatsani joskus olisikin riittävän littana kyseiseen mekkoon, niin hartioitani en taida kyllä ikinä saada siihen mahtumaan. Katsokaa vaikka:



Vai kuvittelenko vaan? Oli pakko rajata pää ja pallovatsa pois kuvasta. Olisi ehkä pitänyt laittaa tulitikkuaski olkapäälle havainnollistamaan mittasuhteita.

(Ja kyllä, kuten kuvan laadusta voitte huomata, se todellakin on otettu vanhalla c-kasetilla).

18. tammikuuta 2014

Personality goes a long way

Tein lauantai-illan ratoksi tuommoisen persoonallisuustestin, joka on Facebookissakin nyt pyörinyt toverieni keskuudessa. En jaksanut alkaa sinne postailla tuloksia, koska minä-minä-minä, mutta täällä blogissahan on juuri minun kokoiseni aukko. Eli!

Tämä tulos oli aivan tismalleen niin kuin piti ollakin:

Ekstrovertti-----------------------------*-----------Introvertti 29.4
Käytännöllinen----------------*------------------------Intuitiivinen 16
Ajattelija--------------------------------*--------Tuntija 32
Impulsiivinen--------*--------------------------------Harkitsija 8


Mutta tämä kuvaus sitten...

"Olet hiljainen, käytännöllinen, herkkä ja spontaani. Kaltaisesi ihmiset ovat hieman ujoja ja syrjään vetäytyviä, ja etsiytyvät ammatteihin joissa on mahdollisuus yksinäisyyteen ja samalla pitää sormensa elämän pulssilla. Metsänhoito, maatalous, puutarhanhoito, sukeltaminen, kaivostyö ja rakentaminen ovat sinulle soveltuvia ammatteja, samoin kuin käsityöammatit ja taide. Ihmistyyppisi ovat myös usein ammattiurheilijoita, muusikkoja tai esiintyviä taiteilijoita. Osaat nauttia aisteistasi, ja viihdyt ulkoilmassa ja luonnossa. Arvostat itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, ja vetäydyt mielelläsi syrjään liian epämiellyttävistä tai vaativista tilanteista. Vapaa mielenlaatusi on usein vastakkainen liikeyritysten tavoitteille, joten sinua ei helposti löydetä ”uraputkesta” tai ainakaan suuryrityksen johtoportaasta."


Minusta tuo kuvaus on melkoista skeidaa. Joo, en ole mikään kreisibailujen keskipiste, mutta "hiljainen, ujo ja syrjäänvetäytyvä" ei välttämättä ole aivan osuvin kuvaus meikäläisestä. Ainakaan tänä päivänä, lapsenahan olin noita kaikkia. Riippuu tietysti tilanteesta myöskin. Olen hiljainen isommassa porukassa tai jos en tunne oloani mukavaksi. Tykkään kuitenkin tehdä töitä ihmisten kanssa. En tykkää ryhmätöistä, mutta vuorovaikutuksesta kyllä. Käsityöammatit ja taide joo, jos osaisin...

Lihavoin kuvauksesta ne kohdat, mitkä osuivat justiinsa jetsulleen. Kuten huomaatte, lihavoitua tekstiä ei ole paljon. Käytännöllisyydestä en oikein osaa sanoa. Herkkyyttäkin on niin monenlaista. Monesti herkäksi kuvaillaan ihmistä, jotka itkeä pillittää milloin mistäkin. Sellainen en ole. Mutta aistin kyllä toisista ihmisistä herkästi asioita, havainnoin ja teen päätökseni lähinnä tunnepohjalta. Ja kyllä, rakastan luontoa ja ulkoilmaa, mutta siis kesällä. Nautin aisteistani sen verran paljon, että inhoan talvea. Olen syntynyt väärään osaan maapalloa, tämä huomiona.

Jos minulta kysyttäisiin mikä on tärkeintä, vastaisin "vapaus". Lait, säännöt, auktoriteetit... Huomattavasti vähemmän tärkeitä kuin vapaus. Harva ihminen pääsee auktoriteetin asemaan elämässäni, että ottaisin neuvoja tai käskyjä vastaan mukisematta. (Rainerini on yksi niistä harvoista). Sisäinen arvomaailmani on itselleni selkeä ja toisinaan mielestäni tarkoitus pyhittää keinot. Siksi tunkeutumiset venäläisille öljynporauslautoille tai tehotuottaviin sikaloihin ja kanaloihin ovat minusta ok. Luonto ja eläimet ovat aina etusijalla ennen ihmisiä ja ihmisten keksimiä keinotekoisia sääntöjä ja määräyksiä.

Ja mitä tuohon viimeiseen lauseeseen tulee: kyllä, toisinaan minun on ihan hiton vaikea ymmärtää tai allekirjoittaa yritysten "arvoja" ja "visioita" ja "missioita". Mielestäni niissä on kyse siitä, mitä korporaatio edellyttää työjuhdalta, mutta ei anna takaisin juurikaan mitään vaan voi antaa kenkää koska vaan, koska pääluku. En jaksa yhtään mitään sanahelinää ja piirileikkejä. Olen varmaan sanonut tämän sata kertaa ennenkin, mutta olen oman elämäni Antti Rokka: Teen mitä tarvitsee, ja hyvin teenkin, mutta kiviä en rupea asettelemaan polun viereen. Tai no, ehkä asettelen jos on aivan pakko, mutta en mukisematta.

Mutta se minusta. Minkälaisia persoonallisuuksia te olette?

10. tammikuuta 2014

A moment on the lips, forever on the hips

Kävin tänään hakemassa kirjastosta lainaan Pekka Hiltusen kirjan Iso, koska se oli minulla varauksessa ja nyt noudettavissa. Iso siis kertoo minua hiukkasen vanhemmasta Annista, joka on iso eli lihava, ja joka sattumoisin asuu vieläpä Tampereella. Vaikea tietää, miten kirjaan suhtaudun, koska lihavuus ja varsinkin laihduttaminen hipovat "melko läheltä" omaa elämääni. Kirjoittelen ehkäpä ajatuksiani kirjasta enemmän sitten, kun olen päässyt alkua pidemmälle, eli loppuun. Siinä on vain kahden viikon laina-aika, joten on pistettävä töpinäksi.

Ihmisen koko on kyllä hassu asia. En ole oikein koskaan hahmottanut minkä kokoinen oikeasti olen. Olen aina nähnyt itseni peilistä joko isompana tai pienempänä kuin olen, riippuen siitä olenko ollut hoikemmassa vaiko paksummassa kunnossa. Kamera sitten yleensä on paljastanut karun totuuden. Tein hiljan kuvakollaasin itsestäni kesästä 2010 tähän päivään, ja se oli kyllä ihan kamalaa katseltavaa. Tai ne 2010 ja vielä 2012 otetut kuvatkin olivat ihan kauheita (vaikka aloitin elämäntapaprojektin jo keväällä 2012). Tänä vuonna otetut kuvat eivät sitten ahdistakaan enää yhtä pahasti. Tavallaan sen siis voisi ottaa voittona ja taputella itseään selkään, mutta hävettäähän ne vanhat kuvat silti ihan hirveästi. Että minä se olen niissä.

Tänä päivänä minun on vielä vaikeampi hahmottaa minkä kokoinen oikeasti olen. Olen vaatteiltani M-kokoinen, mutta minusta tuntuu, että valehtelen, jos sanon noin. Olen oikeasti läskiporsas, eikä läskiporsas voi olla M-kokoinen. Kun menen vaatekaupassa sovituskoppiin, otan mukaan vaatteen M-koossa, mutta myös isommassa koossa. Koskaan en usko mahtuvani siihen M:ään. Tänä syksynä ja talvena M-koko on ollut aina sopiva. Siltikään en osaa jättää sitä L-kokoa pois. Jos ostan vaatteen koossa M, minusta tuntuu, että huijaan. Itseäni tai muita. Että vaate on oikeasti malliltaan jotenkin tosi väljä ja siksi mahtuu, vaikka oikeasti olen kokoa L. Jostain syystä en vaan ole ostanut yhtään L-kokoista vaatetta useampaan kuukauteen. (Ja olen todellakin joutunut ostamaan uusia vaatteita, koska kaikki vuoden takaisetkin vaatteet pyörivät päälläni).

Voi olla, että tuon kirjan lukeminen on itselleni vaikeahkoa paristakin syystä: 1) Siitä syystä, että ne kaikki inhottavuudet tuntuvat vieläkin aivan liian tutuilta ja 2) siitä syystä, että kun on itse "nähnyt valon" niin olen nykyisin aika huono sietämään lihavia, jotka eivät tee asialle mitään. Tai väittävät, etteivät haluakaan tehdä ja ovat tyytyväisiä itseensä sellaisina kuin ovat. (Tämä ei tietenkään koske ystäviäni eikä läheisiäni, joista pidän, koska heitä en edes näe lihavina vaikka sellaisia olisivatkin). Vaikka olen itse käynyt sen lävitse ja tiedän vallan hyvin, ettei ole mitenkään helppoa saada korvienväliä siihen jamaan, että painon pudottaminen oikeasti onnistuisi pitkällä tähtäimellä. Mutta niinhän sitä on sanottu (jossain, joskus), että ihminen ei pidä toisissa ihmisissä niistä ominaisuuksista, joita inhoaa itsessään.

Mutta oikeasti se on kyllä tosi yksinkertaista: pitää kuluttaa enemmän kuin syö. Piste. Ja vielä helpompi vaihtoehto on se, että syö vähemmän kuin kuluttaa. (Jätän tästä pois ne diplomaattiset liirumlaarumit sairauksista, lääkityksistä jne. jotka vaan lihottaa. Jep. Niin meitä kaikkia.)



Ps. Olen oppinut Frendeistä kaiken mitä minun tarvitsee tietää elämästä.

5. tammikuuta 2014

Hey ho let's go!

Jos joku on missannut sellaisen pikku jutun, niin voin kertoa, että vuosi tosiaan on vaihtunut. Viime vuosi oli se 2013 ja nyt on vuosi 2014. Ja koska vuosi on vaihtunut, niin on loputtomiin jankattava ja käsiteltävä sitä mitä silloin ja entäs tästä eteenpäin. Siitäpä syystä varastin Murskalta tämmöisen meemiläisen, vaikka sama roska olisi varmaan löytynyt täältäkin blogista jostain noin vuosi takaperin.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2013, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Näin Chris Cornellin elävänä. En nyt aivan metrin päästä, mutta ehkä kymmenen, parinkymmenen metrin... Menin BodyBalance-tunnille ja ihastuin siihen. Ostin skinny jeansit.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Muistelen, että vuosi sitten olisin luvannut meneväni jollekin muullekin LesMills-tunnille kuin BodyPumpiin. Sen lupauksen pidin ja kävin stepissä, combatissa ja aiemmin mainitussa balancessa. En tee ensi vuodelle enemmän lupauksia. En tee ehkä yhtään. No siinä vuorokauden ja vuoden vaihtuessa katselin ikkunasta ulos ilotulituksia ja vannoin jotain itselleni, mutta se on asia, jota en ääneen sano ja joka ei myöskään ole riippuvainen pelkästään itsestäni. Ja joo, hammaslääkärissä voisi kanssa käydä tänä vuonna.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Viime vuonna..? Eeeei..? Kaikki tuntemani taaperot ovat jo yli vuoden vanhoja.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Yksissä hautajaisissa kävin, mutta en voi väittää vainajan olleen läheinen. Mikä ei vähennä hänen tärkeyttään lainkaan tässä universumissa. Väänsin itkua kyllä siihen malliin, että olisi voinut luulla olevan läheisempikin.

5. Missä maissa kävit?
Turussa käväisin. Siitä sitä eksotiikkaa riittikin pitkäksi aikaa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2014, jota puuttui vuodesta 2013?
No varmaan ainakin eräänkin maisterintutkinnon. Myös suutelemista voisi olla paljon enemmän.

7. Mitkä vuoden 2013 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Toistan itseäni (vastaan joka vuosi samalla tavalla), mutta ihan jokaisen, kun ei ollut karkausvuosikaan. En vaan muista mitä niinä päivämäärinä tapahtui.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä (siis viime) vuonna?
-16 kg. Ei tartte selittää?

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
No ehkä se, ettei gradu tullut valmiiksi, mutta ehtiihän tässä... Ei se siis ole mikään varsinainen epäonnistuminen, vain pieni viivästys.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Ihan äkkiä en muista sellaista päivää, etteikö jonnekin päin olisi sattunut jollain tavalla. Kipuilua olen kokenut päästä varpaisiin (tai ainakin pohkeisiin), mutta sellasta tää elämä ja ikääntyminen kai on.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Miten en nyt keksi mitään kovin erityistä mitä olisin ostanut? Tällä hetkellä käytössäni on aivan hemmetin hemaisevat takki ja saappaat (rumat ne vaatteilla koreilee, sanovat), mutta... Monet keikkaliput ja levyt ovat myös osoittautuneet hintansa arvoisiksi. Mutta itse asiassa parhaaksi ostokseksi (jos sitä sellaiseksi voi sanoa) voisi sanoa niitä pt-palveluita, joita ostin.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Itseni. Olen yksi hauskimpia tyyppejä keitä tunnen. Toisaalta en ketään toista tunnekaan yhtä hyvin kuin itseni. No ehkä myös parin kaverin ja eläimenkin käytös on herättänyt hilpeyttä.

13. Kenen käytös masensi?
Itseni. Ja kaikkien miesten, jotka eivät yrittäneet pokailla minua. Luku käsittää siis kaikki maapallon (hetero)miehet miinus kaksi. (En ainakaan tajunnut muiden yrittäneen pokailla).

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asumiseen ja elämiseen, mutta niiden perusmenojen jälkeen eniten taisi rahaa mennä urheilemiseen. Tai liikuntaan. Missä menee urheilun ja liikunnan raja? Ammattilaisuudessa? En kovin mielelläni puhu urheilusta, koska olen vain tällainen harrastelija. No kuitenkin, kuntosalin jäsenmaksuihin ja varsinkin siihen raineriin meni rahaa. Myös välineisiin, mutta ei niin paljoa. Taisin ostaa yhdet (kalliit) treenitossut, mutta kaikki muut treenikuteeni ovat bangladeshilaisten lasten tekemiä halpiksia H&M:ltä. En ole mikään varusteurheilija.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
KESÄSTÄ!!! Viime kesä oli kyllä sään puolesta lähes täydellinen. Se tuntui erityisen hyvältä, koska toissa kesää ei käytännössä edes ollut. Niin ja vähän musiikista ja vähän treenaamisesta ja vähän kaikesta.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2013?
Vista Chinon Dargona Dragona. Parasta skeidaa pitkään aikaan! Ja Monster Truckin Love Attack. Sitä se oli, todellakin.


17. Viime vuoteen verrattuna, oletko: 

a) onnellisempi vai surullisempi? 
Jonkinlaisessa harhaisessa onnellisuuden tilassa hetkittäin. Eiköhän se korjaannu pian.

b) laihempi vai lihavampi?
Laihempi. En tosin löytänyt itsestäni yhtään noin vuosi sitten otettua kuvaa kun yritin etsiä, jotta voisin verrata, mutta koko garderoobi on mennyt uusiksi.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Tähän en osaa vastata. Enköhän suurin piirtein yhtä köyhä.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Nooh... Koska tätä lukee tutut, niin sanon että "kirjoittaneeni gradua".

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Ärsyttäneeni ihmisiä. En tiedä, olenko oikeasti edes ärsyttänyt ketään, mutta olen sillä tavalla vähän herkkänahkainen. Varsinkin jos pidän jostakusta oikein paljon.

20. Kuinka vietit joulua?
Isän luona syöden ja juoden. Joulupäivänä palasin rättiväsyneenä omaan kolooni, ihmettelin hetken kaupungin hiljaisuutta, otin pitkät päiväunet ja olin ihan tyytyväinen.

21. Bonus-kysymys: (Tästä puuttuu kysymys ja Murska kertoi vitsin, joten niin minäkin sitten!)
Mitä pilates on suomeksi? No tietysti melilosvoja! (Vitsin sponsoroi Annikki).

22. Rakastuitko vuonna 2013?
En, mutta potentiaalia siihen oli. Kahdestikin. Tai en tiedä, ehkä itseeni?

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Nada. Itsetunto ei riitä vielä ihan vieraan tyypin kanssa pehkuihin hyppäämiseen.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
The Wire. Holmes NYC. Rillit Huurussa. Mitäs muita..?

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En kyllä oikeasti voi sanoa vihaavani ketään ihmistä tällä hetkellä. Ehkä vihastukseni on yhtä kortilla kuin rakastuksenikin. Noin muuten kyllä olen täysin vahvojen tunteiden ja tunneilmaisujen kannalla. En ole sellainen ihminen, joka laimeasti vain tykkää tai ei-tykkää. Parempi överit kuin vajarit.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Nolosti täytynee myöntää, etten tainnut viime vuonna lukea kuin kaksi kirjaa: Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat ja Riikka Pulkkisen Rajan. Molemmat olivat ihan ok. Aloitin kyllä jokusta muutakin kirjaa, mutta... Poden huonoa omaatuntoa, jos "tuhlaan" aikaani lukemiseen. Tuntuu että sen sijaan pitäisi olla tekemässä sitä gradua. Vaikka sitten kun istun tässä tietokoneella, niin teenkö sitä gradua? En, vaan vastailen kaikenlaisiin kyselyihin blogissa. Lukeminen olisi luultavasti huomattavasti hyödyllisempää.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
En nyt tiedä voiko Vista Chinoa sanoa löydöksi, koska Kyuss on ollut levylistallani jo vuosia, toissa kesänä näin Kyuss Livesin Provinssissa ja tänä vuonna ne vaan vaihtoivat nimensä (kiitos Josh Hommen) Vista Chinoksi ja tekivät uutta musiikkia sillä nimellä. Missään tapauksessa tuo rakkausbändi ei siis ole ollut minulta missään vaiheessa kateissa. Enkä nyt keksi "löytäneeni" mitään muutakaan. Jaa no JP Leppäluoto oli kyllä melkoinen löytö. Olen tiennyt joidenkin naistovereiden kuolanneen hänen peräänsä, mutta en ole asiaa/miestä varsinaisesti noteerannut ennen kuin siellä Raskasta Joulua -konsertissa. Herranjestas sitä miestä ja sen ihanan matalaa ääntä! Harmi vaan, ettei mikään JP:n bändeistä ihan täysin kutkuttele musiikkimakuani.
Jaa mutta hei! Juha Pekka Tapani Heikkinen Ja Niin Edelleen! Kiitos vaan siitä Riikkulille.

28. Mitä halusit ja sait?
En tosiaan tiedä. Lämpöisen ja aurinkoisen kesän.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Sitä kesäpoikaa. Mutta näin jälkeenpäin katsottuna se oli ihan hyvä. Niin ihana, fiksu, hauska ja kaunis kuin hän onkin, niin ei kiihkouskis ja -pakana vaan toimi pidemmän päälle yhdessä. Ja ehkä se ikäerokin olisi saattanut jossain vaiheessa alkaa rassata, ainakin minua. Olisin tuntenut itseni koko ajan ihan hiton vanhaksi ja kuka nyt sellaista haluaa? Ei kukaan.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä (viime) vuonna?
Ehdottomasti The Beasts of the Southern Wild. Olen ostanut sen myös dvd:llä, mutta en ole vielä uskaltanut katsoa sitä uudestaan. Ei sillä, että se olisi pelottava, mutta ehkä pelkään pakahtuvani. Jobs oli myös hyvä leffa.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Ikäasia ahdistaa ihan vitsisti, joten ei siitä sen enempää, mutta olin sinä päivänä kyläilemässä kummipoikani luona toisessa kaupungissa. Kummipojan äiti oli tehnyt kakun (vaikka sanoin ettei tarvitse) ja kummipoika oli veljensä kanssa kerännyt ihanan kukkakimpun. Olisi sen päivän voinut huonomminkin käyttää.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Mittaamattomasti? Aika iso sana. Tiedän kyllä mikä, mutta en sano sitä ääneen.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2013?
Hipahtavasti rock? Rockahtavasti hippi? Helma lyheni jossain määrin. Myös hikiset trikoot tulivat tutuiksi.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Treenaaminen. Rautojen nostelu. Kyllä. Hetkittäin se touhu tuntui oikeasti ainoalta, joka esti hataran mieleni murenemista. Tervejärkisyyden rajoilla heiluttiin.

35. Bonus-kysymys kaksi:
Matti ja Teppo tappeli, ja sitten tuli Jouko ja Kosti.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Aika monikin. Olen silleenkin vähän vinksahtanut, että muodostan mielipiteitä asioista. Vaikuttamiseni tosin on netissä asiasta urputtamista. Enkä enää jaksa sitäkään kovin kiihkeästi, koska olen huomannut olevani usein aika yksin mielipiteitteni kanssa. Tyyppejä ei joko kiinnosta tai sitten sitä ollaan niin kukkahattutätiä... Onneksi on muutama tyyppi, joiden näkemyksiin voin aina luottaa. Allekirjoitin kyllä sen kansalaisaloitteen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

37. Ketä ikävöit?
Äitiä. Välillä on vaikea uskoa, että siitä on jo vähän yli kaksi vuotta. Ja samaan aikaan vasta sen verran. Vieläkin tulee hetkittäin asioita, joista ensimmäinen ajatus on, että täytyy kertoa äidille. Kuten nyt vaikka viimeisimpänä Schumacherin lasketteluonnettomuus. Ei siis mitään tärkeitä asioita edes, mutta elämästäni nykyisin vähän niin kuin puuttuu sellainen ihminen, kenen kanssa näitä vatuloisi.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Tarttisko tähänkin heittää se kesäpoika? Nääh, ei se kyllä ehkä enää tunnu siltä. Jos irl-uusia ihmisiä voi sanoa, vaikka ne olisi virtuaalisesti tuntenut jo pidempään, niin Riikka (olihan se viime vuosi, olihan?), Kauko, Mierolainen ja Termostaattori. En pistä paremmuusjärjestykseen ja unohdin varmaan jonkun?


Noin. Enpäs jaksa oikolukea.

1. tammikuuta 2014

Young man, there's no need to feel down

Mitähän se kertoo ja mistä, jos uuden vuoden yönä näkee unta toisista bloggaajista? Viime yönä unessani seikkailivat Zepa ja Termostaattori. Eivätkä edes yhdessä, vaan erikseen (ette siis ole vieläkään tavanneet). Uni oli siis ikään kuin moniosainen. Myös aika sekava (taidan nähdä aina pienesti alkoholia nautittuani sekavia unia), joten en rupea edes kertomaan mitä tehtiin. Ei mitään tuhmaa kuitenkaan. Että kiitos vaan viimeöisestä kaverit, oli kivaa!

Tänäkään vuonna en tehnyt uudenvuodenlupauksia. Ei tarvitse luvata mitään parempia elämäntapoja tai muuta, kun on näin täydellinen jo valmiiksi. Ajattelin tuossa juuri — hassu juttu — miten usein viime vuonna koin olevani yksinäinen, surullinen ja vähän ahdistunutkin, mutta nyt jälkeenpäin ja ikään kuin etäämpää katsottuna tuntuu siltä, että olin viime vuonna onnellisempi kuin pitkään aikaan. Onpas hieno ominaisuus ihmisessä, ettei sitä osaa nauttia hetkestä. Toivon vaan, että tämä vuosi on isompi, parempi, vahvempi ja nopeampi (ei ajan kulumisen kannalta, vain noin muuten).

Olkoon vuosi 2014 teille kaikille hyvä ja lempeä!