5. lokakuuta 2016

Ollaan vaan ihan au naturel

Luin Imagesta tämän jutun. Jos et jaksa klikata auki, niin siinä on puhetta naisten meikittömien ja meikattujen kuvien julkaisemisesta. Pähkinänkuoressa siis Anna Abreu oli julkaissut itsestään meikittömän kuvan, koska se on ok, ja bloggaaja on julkaissut itsestään meikatun kuvan, koska sekin on ok. Bloggaajalla on joku pointti siitä, miksi Annan näkemys ei välttämättä ole ok. No lukekaa tuo juttu. Olen sen kanssa sekä samaa että eri mieltä.

Rupesin miettimään tätä meikkaamisasiaa. Minähän meikkaan äärimmäisen harvoin. Tänä vuonna olen meikannut ehkä kolme kertaa. Viimeisin niistä viime lauantaina. Lopputulos oli se, että koko illan minulla oli epämukava olo, koska silmässäni hiersi jotain, ja sunnuntaina silmiäni kutisi ja kirvelsi. Osasyyllinen varmasti oli se, että ripsivärini on liian vanhaa, joten se varisi silmiini, ja pitäisi ostaa uusi. Osittain varmaan myös siksi, että silmäni ovat tottuneet olemaan au naturel.

Tunteeni meikkaamista kohtaan ovat siis ristiriitaiset. Toisaalta olen kateellinen niille naisille, jotka jaksavat laittaa naamansa nätiksi ja näyttävät hyvältä. Toisaalta taas mietin, että miksi minun tarvitsisi meikata, kun ei miestenkään tarvitse. (Toki jotkut miehet meikkaavat, mikä on sekin ihan ok, mutta jos ajatellaan nyt vain näitä ah niin perinteisiä sukupuolirooleja).

Eilen kiinnitin kaupassa huomiota nuoreen (n. 30 v) pariskuntaan, joka näytti jotenkin tosi epäsuhtaiselta, koska pariskunnan nainen oli viimeisen päälle laitettu, mies ei. Naisella oli kulmakarvat piirretty hyvin vahvasti, varmasti tekoripset laitettuna ja iho mielestäni täysin luonnottaman tummaksi puleerattu jne. Mies taas oli ihan kuin suoraan jostain raksalta tullut (ja saattoi ollakin, mistä minä tiedän), tukka epäsiistillä ponnarilla ja tuskin minkäänlaisia kauneudenhoitotoimenpiteitä kasvoihin suoritettu koskaan. Tunnistin naisen jollain tasolla ja tiedän hänen olevan kauneudenhoitoalalla töissä, joten siinä mielessä ymmärrän laittautumisen, mutta minun makuuni hän oli aivan liian meikattu. Jos se kuitenkin tekee hänet onnelliseksi, niin se on aivan ok. Pariskunnan kontrasti vain herätti huomioni.

Opiskeluaikoina minulla oli koulukaveri, joka suhtautui meikkaamiseen niinkin radikaalisti, että hän julisti jokaisen meikkaavan naisen olevan ruma. Ei kovin kiva asenne tuokaan. Sitten taas toinen ääripää ovat ne naiset, jotka eivät voi edes saunan jälkeen hetkeä esiintyä omana luonnollisena saunapuhtaana itsenään, vaikka oikeasti ovat kauniita myös ihan sellaisenaan.

Taannoin keskustelin jostain työhaastatteluihin liittyvästä (ilmeisesti siitä, etten taaskaan ollut tullut valituksi) yhden miespuolisen toverini kanssa ja hän kommentoi, että minun pitäisi panostaa ulkonäkööni ennen työhaastattelua. Siis käydä jossain kauneushoitolatyyppisessä paikassa, laittaa tekoripset ja ties mitä. Teki mieleni vedellä pitkin korvia tyyppiä. Siis ensinnäkin, millä rahalla? Ja toisennakin, miksi helvetissä? Moniko mies tulee valituksi työhön sen takia, että käynyt puunaamassa naamansa kuosiin edellisenä päivänä? Tuskin kovinkaan moni. En tiedä haluaisinko edes töihin firmaan, johon minut on valittu naamani eikä osaamiseni perusteella. Totta kai meikkaan työhaastatteluun (tässäkin: miksi totta kai?) ja laitan siistit vaatteet jne. mutta että ennen jokaista työhaastattelua kävisin jossain maksamassa naamani restauroinnista? Ei kiitos.

Vaikka olenkin tosi sinut oman itseni kanssa ja ilmeisesti itsetuntoni on ihan kohdallaan, niin en silti voi välttyä myös päinvastaisilta tunteilta. Kuten tuolla Imagen juttussakin joku kommentoi: "En meikkaa, koska musta se ei kaunista mua, on luonnotonta, vie aikaa ja rahaa ja luonnonvaroja … mut useimmiten tuntuu että pitäis, että on vaan liian ruma kaikkien meikattujen keskellä, näyttää väsyneeltä ja jotenki epätehokkaalta." Tajuan tuon täysin. Tunnen itseni usein niin vanhaksi, väsyneeksi, rumaksi ja rupsahtaneeksi laitetumpien naisten rinnalla. Silti tuntuu, että kelpaan — jopa miehille — ihan tällaisenaan. Tai jos en kelpaa, niin saan sitten olla kelpaamatta.

Olen joskus miettinytkin, että kuntosalilta olisi varmaan otollisinta pokata itselleen mies, niin ei tulisi sitten aamulla mitään yllätyksiä, kun siitä vierestä ei herääkään se viimeisen päälle puleerattu ja kukkasilta tuoksuva keijukainen. Siellä kun minut näkee trikoissa punaisena ja hikisenä ja meikittömänä, niin sen jälkeen ei voi yllättyä kuin positiivisesti.

Vai onko tämä enemmän naisten juttu eikä miehiä niin paljoa edes kiinnosta naisten meikkaaminen?


Ps. Tästä voisi jatkaa vaahtoamista vaikka kuinka pitkään ja lisätä vielä se aspekti, että miksi kauniilta näyttäminen ylipäänsä tuntuu olevan naisen pääominaisuus, oli sitten meikattu tai meikitön? Usein vasta toisena tulee se, mitä nainen tekee. Mediassa (myös sosiaalisessa) nyt ainakin. Tuolla Abreun Instagram-kuvan kommenteissakin esiintyy pääasiassa kaksi teemaa: 1) olet niin kaunis noinkin ja 2) helppohan se on noin kauniin ihmisen sanoa, että kelpaa tuollaisenaan. Ei noin.