19. maaliskuuta 2017

Hallelujah I love her so

Ihme on tapahtunut! Nyt tulee vuoden ensimmäinen blogipostaus! Kiittäkää tai syyttäkää tästä minun alitajuntaani, joka viime yönä siinä unen ja valveen rajamailla syötti minulle tämän postausidean. Tiedättehän sen tilanteen, kun puoliunessa mieli kehittelee jonkun aivan älyttömän hyvän ajatuksen ja sitten aamulla sitä ei muistakaan enää? No tällä kertaapa muistinkin, ihme ja kyllä. Tiedä sitten miten "hyvä ajatus" tämä oikeasti on, mutta antaa mennä kun alamäki on.

Mietin nimittäin, että jos tässä vanhoilla päivillä vielä pariutuisi, niin minkälaisia vaatimuksia minulla sille miehelle olisi. (Kyllä, näin heteronormatiivisesti yksi olennainen vaatimus olisi se, että hän olisi mies). Listaan tähän nyt ne muutaman kohdan, jotka minulle yöllä tuli mieleen:


  1. Mies ei saisi olla liian herkkä. Koska itse en ole kovin herkkä ja olen tosi huono kestämään herkkiä ihmisiä. En siis tarkoita semmoista tavallista herkkyyttä, ei tarvitse olla mikään maailman kovin kundi, mutta sellainen... hmm, yliherkkyys on välillä kestämätöntä. En jaksa sitä, jos ihmisen seurassa täytyy olla koko ajan varuillaan, ettei jotenkin pahoita hänen mieltään. En mitenkään tahallisesti jatkuvasti yritä loukata läheisiäni, mutta jotkut ihmiset vain ovat sellaisia (sukupuolesta riippumatta), että lukevat rivien väleistä asioita, joita siellä EI OLE ja sitten jäävät vatvomaan niitä jne. Jos mies on kovin herkkä, sellainen tunteellinen siili, niin pahoin pelkään, että murskaisin sen ihmisen, jos olisimme suhteessa. Jos ei kestä tai ymmärrä sarkastista ja mustaa huumoria, niin kannattaa myöskin pysytellä kaukana meikäläisestä.

  2. Mies ei saisi myöskään olla mikään sohvaperuna, joka vetää herkkuja kaksin käsin. Tässä kohtaa minun täytyy täysin itsekkäästi ajatella itseäni, koska olen sohvaperuna, joka vetää herkkuja kaksin käsin. Tai olin, ja edelleen lipeän siihen todella helposti, joten olisi katastrofi, jos meitä olisi taloudessa kaksi. Tarvitsen miehen, joka tykkää liikkua ja katsoa mitä suuhunsa laittaa. Tässä taas enemmän tai vähemmän onnistuneella dieetillä ollessani tulin ajatelleeksi, miten paljon helpompaa olisi noudattaa jotain ruokavaliota, kun vieressä olisi joku toinen, joka noudattaisi samaa ruokavaliota tai ainakin vähän vahtisi mitä se käsi sinne ääntä kohden kuljettaa. Itsensä kun on niin paljon helpompi huijata uskomaan, että se sipsipussi on ihan ok tänä iltana, jos sitten huomenna syön salaattia.

  3. Viimeisenä vaatimuksena olisi, että tyyppi olisi sellainen ihan normaali kiva ihminen. Ei mikään kontrolloiva ja nalkuttava paskiainen. Niitä nimittäin löytyy myös miessukupuolesta, vaikka jostain syystä nalkuttaminen halutaankin aina sälyttää naisten harteille. Ensisijaisesti parisuhteessa olisi tärkeää, että on kivaa yhdessä. Nauramista pitäisi olla paljon paaaaljon enemmän kuin riitelyä. Rentous olisi suotavaa, takakireys erittäin epäsuotavaa. Aikuisia ihmisiä kun ollaan, niin ei toista tarvitse myöskään vahtia ja valvoa tai yrittää määräillä. Olen niin kauan asunut yksikseni, että en ihan äkisti jaksaisi alkaa ottaa vastaan neuvoja siitä, miten asiat tehdään oikein.

  4. Bonussektorina voisin toivoa, että mies tykkäisi ruoanlaitosta ja siivoamisesta. Tajuan toki itsekin, että tässä kohtaa kaipaan enemmän kodinhoitajaa kuin elämänkumppania, mutta olisi se silti kiva. Itsehän en nimittäin välitä kummastaan toiminnasta. Mutta minä voisin sitten vastapainoksi leipoa kaikenmaailman kakkuja ja muita, koska siitä tykkään. Paitsi tästä päädytään taas tuohon kakkoskohtaan, joten ei, sitä en voisi tehdä kovin usein. No, ehkä se ruoanlaitto ja siivoaminen olisi yhdessä edes vähän kivempaa. Jos kumpaakaan ei kiinnostaisi, oltaisiin taas katastrofissa. Kuten minä olen nyt, yksikseni. 

Siinäpä ne tärkeimmät? Ei luulisi olevan liian vaikeata löytää noihin kriteereihin sopiva mies? Pitäisiköhän linkittää tämä sivu Tinder-profiiliini, niin alkaisi tulla melkoisia vonkaleita verkkoon? (Vitsi, vitsi...)